Kirjaudu ▼
 

Kaivosalalle luvassa jopa 5600 uutta työpaikkaa

Lehtikuva
Kaivosalalle luvassa jopa 5600 uutta työpaikkaa
Toteutuessaan kaivosalan arvio piristää erityisesti Pohjois-Suomen talouselämää. Jo tänä vuonna työntekijöitä tarvitaan 530 lisää.
Taloussanomat
23.5.2012 10:20
43

Kaivosteollisuus kaavailee palkkaavansa jopa 5 600 uutta työntekijää seuraavien kymmenen vuoden aikana. Työvoimatarvetta selvitti Kaivannaisteollisuus ry kyselyssään, johon osallistuivat kaikki Suomen merkittävät toimijat.

Kysely ei ottanut huomioon kaivosalan opetusta eikä viranomaispalveluja, joissa työn määrä myös lisääntyy. Etujärjestö Kaivannaisteollisuus uskoo tiedotteessaan, että näistä löytyy jatkossa myös enemmän töitä.

Tänä vuonna kaivosala haluaa palkata 530 uutta työntekijää. Seuraavien viiden vuoden aikana tarve on suurin, 3 854 henkeä. Vuosina 2018–22 suunnitellaan vielä 1 216 henkilön palkkausta. Kaiken kaikkiaan kaivosalan työvoima 2,5-kertaistuisi vuosikymmenessä.

Kaivosala arvioi, että ylempiä toimihenkilöitä tarvitaan lisää kymmenessä vuodessa 808. Toimihenkilötarve on 692 ja työntekijöitä palkattaisiin lisää 4 100.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Suurin osa uusista työpaikoista syntyy Pohjois-Suomeen. Alueen tilannetta parantaa sekin, että Ruotsissa tarvitaan arvioiden mukaan myös tuhansia kaivostyöntekijöitä, ja töitä riittää suomalaisillekin.

Varmoja uudet työpaikat eivät tietenkään ole. Suunnitelmat voivat pudota noin puoleen, jos muutama suuri hanke Pohjois-Suomessa kaatuu. Niistä ei ole vielä tehty rakentamispäätöstä, tiedotteessa sanotaan.  

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (43)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
1.8 miljoonan tyovoimapula on nyt tosi. Noutolentoja A.sarvesta on kiireesti lisattava ja hieman sosiaalipuolen tyontekijoitakin siina samalla.
Talonmies 23.5.2012 10:25

Anonyymi
Kaivosala satakertaistamalla saataisiin Suomen työttömyys puolitettua.
ja byrokratia tuplat 23.5.2012 10:27

Anonyymi
Kaivosala on syvältä.
Nimetön 23.5.2012 10:28

Anonyymi
Kaikkein hienointa on näissä kaivosalan työpaikoissa se, ettei eläkettä tarvitse kauan maksaa !
myrkkyjärven töbööd 23.5.2012 10:29

Anonyymi
Kaivosalan työvoiman kyssyntäveturina ovat työtapaturmat.

Oikeastaan eutanasiakeskustelu on ihan turha. Eikun kaivokseen!

Työurien pidentäminenkin on ihan huuhaa keskustelua. Eläkeleläiset eikun ....
Lopullisia ratkaisuj 23.5.2012 10:33

Anonyymi
Ai minne,Afriikkaan vai?
kuokka ja Jussiko 23.5.2012 10:34

Anonyymi
Isoja monttuja pitäisi alkaa kaivaa myös ruuhka-Suomeen, jotta kenenkään ei tarvitsisi muuttaa rehellisen työn perässä.
sivutunneli Tallinna 23.5.2012 10:34

Anonyymi
Siis jopa 1% työttömistä voisi työllistyä!
Nimetön 23.5.2012 10:35

Anonyymi
Jos kysymys on Talvivaaran tapaisesta kaivos-toiminnasta.
Niin lintujen torjuntaan tarvittaan paljon työvoimaa "kätten taputtajia" !
Parhaat taputtajat löytyy kai Pohjois-Koreasta ?
mustamies 23.5.2012 10:36

Anonyymi
Tuskin toteutuu kun Virheän Vaivan kaivos-, rikki-, energia-, sähkö- ymymym. verot on päällä.

Kyllä firmat menee rikkaampien esiintymien maihin, kun toteavat että "ette ole tervetulleita ennenkuin olemme saaneet ennakkoon kaikki rahanne".

Näissä Virhevirkakyösteissä on se perusongelma, että koskaan ei ole tarvinnut itse tienata palkkaansa eikä elättää itseään. Aina on ollut valtio kustantamassa ja maksamassa.

Se vaan ei maailmassa mene silleen. Jokaisen olis syytä oppia ajatukseen että "palkkarahat on asiakkaan taskussa", ja se asiakkuus ja työsuhde määritellään vapaaehtoisuuteen perustuen. Ei lakimääräisesti.
Nimetön 23.5.2012 10:41
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä