Kirjaudu ▼
 

Pam syyttää: Siivoojat jätettiin ilman 150 euron kertaerää

Sari Gustafsson/Lehtikuva
Pam syyttää: Siivoojat jätettiin ilman 150 euron kertaerää
ISS Palveluiden ja SOL Palveluiden tuntipalkkaisten siivoojien ja kiinteistönhoitajien tileillä ei ole näkynyt raamisopimuksen mukaista 150 euron kertakorvausta, Palvelualojen ammattiliitto Pam syyttää.
Taloussanomat
10.5.2012 15:02 (päivitetty 16:57)
31

Pamin mukaan kertaerä oli sovittu maksettavaksi toukokuun ensimmäisenä päivänä tai sitä lähinnä olevana palkanmaksupäivänä, joka on Pamin tulkinnan mukaan ollut tänään toukokuun 10. päivä.

Pamin puheenjohtajan Ann Selinin mukaan myöhästyminen on "pöyristyttävä laiminlyönti". Selin sanoo tiedotteessa, että kertaerä oli yksi tärkeimmistä asioista, joiden vuoksi pienipalkkaisten palvelualojen työntekijöiden kannatti lähteä raamisopimukseen mukaan.

ISS palveluiden mukaan kyseessä on tulkintavirhe, jota ollaan nyt korjaamassa. Viestintäjohtaja Hanna Malmivaara kertoo, että ISS Palveluissa oli nähty, että kertaerä olisi voitu maksaa toukokuun toisena palkanmaksupäivänä 25. päivä, koska toukokuun ensimmäisessä palkanmaksussa maksettiin myös huhtikuussa tehtyjä tunteja.

– Nyt kun asia on tullut ilmi, teemme ylimääräisen palkka-ajon. Kertaerät ovat työntekijöiden tilillä 18. toukokuuta, Malmivaara kertoo.

ISS Palvelujen toimitusjohtaja Kari Virta kertoo Taloussanomille, että kyse on teknisestä seikasta.

– 10.5. maksettiin huhtikuun palkkoja, Kari Virta kertoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Asia on sovittu luottamusmiesten kanssa. Raamisopimuksen mukainen 150 euron kertakorvaus on tulossa tileille 18.5., hän painottaa.

– Yrityksemme näkökulmasta kysymys on pelkästään palkanlaskentateknisestä asiasta, johtaja Timo Sairanen Solemo Oy:stä kertoo.

– Palkanlaskentateknisesti SOL Palvelut Oy:ssä tuntipalkkaisille työntekijöille toukokuun ensimmäinen tili maksetaan 25.5.2012. Asiasta on aikanaan informoitu pääluottamusmiehiämme, hän sanoo.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (31)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
"Pamin puheenjohtajan Ann Selinin mukaan myöhästyminen on "pöyristyttävä laiminlyönti". Selin sanoo tiedotteessa, että kertaerä oli yksi tärkeimmistä asioista, joiden vuoksi pienipalkkaisten palvelualojen työntekijöiden kannatti lähteä raamisopimukseen mukaan."

Aika surullista, että viikonlopun ruokakassin (ja pomon tuntipalkan) hinnalla saatiin pienipalkkaiset lähtemään mukaan sopimukseen.
Nimetön 10.5.2012 15:11

Anonyymi
Kun työntekijä lainaa työnantajan omaisuutta, hän saa oikeudesta tuomion näpistämisestä tai varastamisesta ja työsuhde päättyy.

Kun yritys syyllistyy samaan, seuraamukset ovat käytännössä olemattomat.

Suomi ei tarvitse korotuksia laittomien sakkojen maksuihin. Suomi tarvitsee erittäin tuntuvia sanktioita yritysten laeista tai sopimuksista piittaamattomuuteen.
tsebe 10.5.2012 15:12

Anonyymi
Ei ole pikku kuljetus puulaakissakaan näkynyt kertaeriä...näin pk firmassa pk-seudulla
Kuski 10.5.2012 15:16

Anonyymi
Eihän tämä yllätä ketään.

Lisäksi kun osa-aikainen tekee 50 tunnin työviikkoja ilman ylityökorvauksia niin saadaan hyvä kuva sol palveluista. Ulkomaalaista on helppo kusettaa.
veijo666 10.5.2012 15:19

Anonyymi
Kun yritys syyllistyy samaan, seuraamukset ovat käytännössä olemattomat.


Tuo "palkka-ajo" ei taida olla aivan halpaa touhua, tai ainakin on itselleni väitetty, kun omassa palkassa on ollut väärin maksettuja eriä. Eli, jos palkka ei ole kokonaan jäänyt maksamatta, ei väärinmaksettua osuutta palkasta voi saada ennen seuraavaa tilipäivää, koska se maksaisi firmalle liikaa verrattuna työntekijän haittaan väärin maksetusta palkasta.
Günther Prien 10.5.2012 15:19

Anonyymi
Jos kaikki muut Suomen yritykset osasivat tulkita raamisopimusta miten on mahdollista että SOL ja ISS eivät osanneet sitä tulkita?
Tuota noin vaan 10.5.2012 15:22

Anonyymi
"tulkintavirhe"

Eli Malmivaara tulkitsi asian niin ettei tarvitse maksaa.
Nimetön 10.5.2012 15:25

Anonyymi
Ei ole pikku kuljetus puulaakissakaan näkynyt kertaeriä...näin pk firmassa pk-seudulla


Eikä myöskään tule näkymään. Ei isoissa eikä pienissä kuljetusyrityksissä. Kertaerä sisältyi normaalia suurempiin palkankorotuksiin niinsanotuissa tekstikysymyksissä.
rahtari 666 10.5.2012 15:27

Anonyymi
Ainakin ISS on ennenkin viivytellyt yleiskorotusten maksamisessa.
m0pp1 10.5.2012 15:29

Anonyymi
Molemmat huonon ymmärryskyvyn yritykset tietenkin ihan ilman eri pyyntöä maksavat viivästyskoron työntekijöiden saataville.

Yritykset myös tiedottavat työntekijöilleen, että ne korvaavat työntekijöille mahdollisen syntyneen vahingon kertaerän viivästymisestä. (Laskujen viivästyskorot jne?)

Hahaa!!! Senpä haluaisin nähdä, kun jompi kumpi näistä yrityksistä niin tekisi!!!!
tsebe 10.5.2012 15:37
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä