Kirjaudu ▼
 

Tieto irtisanoo ensin 210 henkilöä, sitten 200 lisää

Lehtikuva
Tieto irtisanoo ensin 210 henkilöä, sitten 200 lisää
Tietotekniikan palveluyhtiö Tieto kertoi tänään aiemmin keväällä ilmoitetun henkilöstövähennyksen lopputuloksen. Suomesta väkeä irtisanotaan kahdessa vaiheessa. Koko konsernista lähtee noin 1300 henkilöä.
7.5.2012 13:46
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Toimintaansa tehostava tietotekniikan palveluyhtiö Tieto irtisanoo 210 työntekijää kesäkuun loppuun mennessä. Työtehtävien määrä vähenee lisäksi noin 90:llä sisältäen luonnollisen vaihtuvuuden ja eläkkeelle lähtöjen pohjalta tapahtuvaa vähentymistä, yhtiön tiedotteessa kerrotaan.

Tieto ilmoitti maaliskuussa koko konsernia koskevista henkilöstövähennyksistä. Tähän liittyvät henkilöstöneuvottelut on nyt saatu päätökseen Suomessa.

Irtisanomiset Suomessa toteutetaan kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen alkaa välittömästi. Toisessa vaiheessa, joka toteutetaan vuoden 2013 alkuun mennessä, irtisanotaan lisäksi enintään 200 työntekijää.

Tiedon mukaan toisen vaiheen vähennykset liittyvät pääasiassa yhtiön uuteen liiketoimintarakenteeseen sekä tavoitteeseen parantaa liiketoiminnan tehokkuutta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Suomessa nyt päättyneet neuvottelut ovat osa aiemmin ilmoitettua ohjelmaa, jonka tavoitteena on saavuttaa noin 50 miljoonan euron vuotuiset säästöt.

Konsernitasolla yt-neuvottelujen odotetaan johtavan noin 1 300 henkilön vähennyksiin. Näistä lähes 500 tapahtuu Suomessa, lähes 300 Ruotsissa ja noin 500 muissa maissa. Konsernin palveluksessa oli maaliskuun lopussa noin 18 000 työntekijää.

7.5.2012 13:46
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (89)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tieto oli, vain taito puuttui.
Anonyymi: . 7.5.2012 13:52

Anonyymi
No pitihän se tietää.
Anonyymi: Armas Aallontie 7.5.2012 13:57

Anonyymi
Laadukkaan työn tulos ja lähes ilman kilpailutusta valtiolle ja kunnille tuottaa hedelmää.
Aina ohjemlistot jumissa jopa etanavauhdilla.
Anonyymi: veli hyvä, 7.5.2012 13:58

Anonyymi
tieto lisää tuskaa. ehdinkö ekana? tämä oli minun omaperäinen kommenttini.
Anonyymi: jj... 7.5.2012 13:59

Anonyymi
Virallisen työttömyystilaston mukaan, tällä vauhdilla, työttömyys on pian 0%. On hienoa että muutamalle sadalle avautuu jälleen uusi mahdollisuus.
Anonyymi: Hissimies 7.5.2012 14:00

Anonyymi
Taas tyhmiä viedään. Se nyt vaan on tyhmää olla Suomessa yksityisellä sektorilla töissä. Meillä julkisella puolella palkka on miltei yhtä hyvä, lomat on pitkät, työt ei paina ja irtisanomisuhkaa ei ole.
Anonyymi: Julkinen puoli rules 7.5.2012 14:03

Anonyymi
18000 duunarista lähtee 7% eli sehän on alle normaalivaihtuvuus 10%aa!!! Nothing happens....
Anonyymi: Matikka 10 7.5.2012 14:03

Anonyymi
Ja asuntojen hinnat sen kuin nousee.
Anonyymi: positiivinen kierre 7.5.2012 14:04

Anonyymi
Paljon on sellaisia pieniä yrityksiä suomessa ,jotka lomauttaa tai irtisanoo , mutta ei ylitä uutiskynnystä. Omassa firmassa Lohjalla alkaa pian YT-neuvottelut.
Anonyymi: Tuskaa lisää 7.5.2012 14:04

Anonyymi
Off-shore, ideana mieletön, toimintana ei kovinkaan reilu.

26.4.2012 14:30 Tehokkuutta ja kustannussäästöjä etsivä Tieto aikoo siirtää lisää töitä Intiassa sijaitsevaan offshore-keskukseen.
Anonyymi: Ette voi edes valitt 7.5.2012 14:05
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

21:53 Monella öljykentällä kipuraja on käsillä
20:47 Oslossa myytiin Pohjoismaiden kallein koti
20:34 Lahjakas Suomi: Pisteet kotiin vertailussa
20:06 UPM:n luokitus nousi
19:58 Sähköä ilmaiseksi – luvassa yhä useammin
19:37 Komissio epäilee kuorma-autovalmistajia kartellista
19:10 Turvatyynyjen valmistaja otti "täyden vastuun" kolmesta kuolemasta
19:07 Eurokuluttajien luottamus laski entisestään
18:40 Suomi lupasi 80 miljoonaa euroa vihreään ilmastorahastoon
17:52 Öljy nostaa synkkiä pilviä Norjan talouteen
17:28 "Karusellikaupat" saattoivat vaikuttaa oluen ja autojen hintoihin
16:37 Aspocomp lopettaa Teuvan tehtaan – 34 irtisanotaan
16:00 Digitoday Vanha Android-uhka muuttui häijyksi: kestää iskut kuin torakka
15:45 Pörssi pikkupakkasella – Nokia nousee
15:41 Näin peliala poikkeaa muista kulttuurialoista: kasvaa selvästi
14:53 Lehti: BMW:n pomo Siemensin hallintoneuvostoon
14:38 M&M: Sokos on Stockmannia arvokkaampi tavaratalobrändi
14:17 Fiskars irtisanoo 20 – ja aloittaa uudet yt-neuvottelut
14:09 Fiat ei kerro paljoa uudesta Alfa Romeostaan
13:53 Munksjön taloudelliset tavoitteet ennallaan
13:44 Digitoday Uusi Android-päivitys kaataa laitteita ja poistaa sovelluksia
13:41 Onko työsi vaativaa? Saatat kiittää sitä vanhana
12:43 Nokia: Operaattorit Euroopassa lisäämässä investointejaan
11:52 Haluatko veronpalautuksesi? Vielä 12 tuntia aikaa korjata numeromoka
11:27 Tänään se päättyy: Rautaruukin taival pörssissä
11:24 Räjähtävistä turvatyynyistä vain murto-osa korjattu
10:58 Digitoday Jolla Tabletia myyty jo tuplasti yli alkutavoitteen - Hinta nousi jälleen
10:33 ThyssenKrupp pääsi eroon riippakivestä – tulos plussalle
10:02 Pörssitulokas Leipurin-yhtiöllä kovat sijoittajatavoitteet
09:46 Ilmiö leviää: Euroalueen pankki perii maksua talletuksista
Asiakastieto

Yhteistyössä