Tuttujen vaatemerkkien takana naisten äärimmäistä kurjuutta
Useat tunnetut vaatevalmistajat, kuten H&M, Zara, Wal Mart ja Tesco, valmistavat vaatteitaan kurjissa oloissa Bangladeshissa, Finnwatchin selvitys kertoo.
Tutkimukseen haastatellut naiset tienaavat 21–56 euron kuukausipalkkaa kuuden päivän työviikoista. Naiset kärsivät uupumuksesta, aliravitsemuksesta, taudeista ja huonosta sanitaatiosta ja hygieniasta. He joutuvat myös seksuaalisen häirinnän ja väkivallan uhreiksi.
Lähes puolet naisista joutui elämään erillään omista lapsistaan, mikä loukkaa sekä naisten että lasten oikeuksia. Keskimäärin naisten työpäivä oli 13 tuntia. Tehtaiden lastenhoito-olot olivat ankeita.
Bangladeshissa toimii lukuisia kansainvälisiä vaatemerkkejä, ruotsalaisista muun muassa H&M:n lisäksi Gina Tricot, Lindex ja KappAhl. Muita yhtiöitä, joita haasdtatletiin tutkimuksen, ovat muun muassa Levi Strauss, Gap ja Nike.
– Ongelma liittyy koko bangladeshilaiseen tekstiilituotantoon, ei yksittäisiin yrityksiin, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala sanoo Taloussanomille.
Vartiala ei siksi suosittele myöskään yksittäisen merkin tai maan ostoboikotteja.
– Tämä on tyypillinen tilanne, jossa kuluttajalle ei voi sysätä vastuuta. Tehokkain tapa olisi se, että suuret ketjut, jotka toimivat kansainvälisessä BSCI-vastuuverkostossa, ottaisivat nämä ongelmat esille.
Useat vaateteollisuutta käsittelevät tutkimukset osoittavat, että kehittyvässä maassa valmistetun vaatteen työntekijäkustannukset vastaavat tavallisesti noin 1–3 prosenttia tuotteen hinnasta. Vaikka palkka nostaisi reilustikin, se ei vaikuttaisi paljoa valmiin tuotteen myyntihintaan.
Bangladesh on maailman neljänneksi suurin tekstiilituotteiden viejämaa. Sieltä tuotiin myös Suomeen tekstiilituotteita 100 miljoonalla eurolla 2011.














