Ay-pamppu: Potkuista tuli muotia
Ammattijärjestö Uuden Insinööriliiton puheenjohtaja Pertti Porokari arvioi, että yritysten henkilöstövähennyksistä on tullut muoti-ilmiö, jonka todellisena perusteena ei olekaan työn väheneminen.
– Irtisanomisia perustellaan pääasiassa kahdella asialla, kilpailukyvyn ja tehokkuuden parantamisella. Työ ei siis ole oleellisesti ja pysyvästi vähentynyt. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että aikaisempaa pienempi porukka tekee vähintään samat työntehtävät. Näin ei voi loputtomasti jatkaa, Porokari sanoo Uusi Insinööri -lehdessä.
Porokarin mukaan joillakin aloilla tilanne alkaa muistuttaa 1990-luvun alun laman vuosia, jolloin väkeä irtisanottiin lähes paniikinomaisesti.
– Vaarana on, että kilpailukyvyn, tehokkuuden ja tuloksenteon tavoittelussa yritykset laihduttavat itsensä hengiltä. Henkilöstömäärä ajetaan pakolla liian pieneksi, mikä alkaa vähitellen heijastua työviihtyvyyteen, sairauspoissaoloihin, työssä jaksamiseen ja ennenaikaiseen eläköitymiseen.
Hänen mukaan tämä käy loppujen lopuksi kalliiksi myös työnantajalle, kun lisääntyvät sairauspoissaolot ja uupuminen vain kasvattavat kustannuksia ja laskevat tehokkuutta.
– Eikö 1990-luvun huonoista käytännöistä ja kokemuksista ole otettu yhtään opiksi, Porokari ihmettelee.













