Kirjaudu ▼
 
Juuri nyt VM: Suomen bruttokansantuote supistuu 0,4 % tänä vuonna

Lentäjät: Harmaa talous valtaamassa työmarkkinat

Emile Wamsteker/Bloomberg News
Lentäjät: Harmaa talous valtaamassa työmarkkinat
Lentäjäliiton mukaan lentoyhtiöt palkkaavat lentäjiä yhä enemmän henkilöstönvuokrausyhtiöiden kautta, mikä lisää harmaata taloutta. Valtio menettää lain kiertämisen vuoksi 40 miljoonaa euroa vuodessa.
Taloussanomat
10.4.2012 12:45
205

Lentäjäliitto sanoo lentäjien palkkaamisen yrittäjinä tai henkilöstönvuokrausyhtiöiden kautta olevan eurooppalainen trendi, joka on nyt yleistymässä myös Suomessa.

Liiton mukaan Suomessa lentää jo nyt yhtiöitä, joilla ei ole virallisia työntekijöitä lainkaan. Lentotyö tehdään ulkomaisen henkilöstönvuokraajan kautta.

Liitto muistuttaa, että kun lentotyö tehdään Suomesta ja se päättyy Suomeen, tulee työhön EU-asetuksen mukaan soveltaa suomalaista työlainsäädäntöä. Tätä määräystä kuitenkin kierretään, eikä veroja, sosiaalimaksuja ja eläkkeitä makseta Suomeen. Samalla työntekijät eli lentäjät jäävät ilman turvaa.

– Suomen valtio on suurin häviäjä ja ihmettelen, ettei asiaan ole otettu tiukempaa kantaa. Markkinatalous ajaa väistämättä ennen pitkää kaikki lentäjät samanlaiseen tilanteeseen, ellei siihen nyt puututa,  Suomen lentäjäliiton puheenjohtaja Sami Simonen sanoo tiedotteessa.

– Varovaisen arvion mukaan valtio tienaisi 40 miljoonaa euroa verotuloja vuosittain suomalaisella lentotyöllä, jos toimitaan oikein, Simonen sanoo.

Simosen mukaan suomalaisten lentäjien vaihtoehtoina ovat työttömyys tai työnteko ulkomaisen vuokrayhtiön kautta.

– [H]arva valitsee työttömyyden, vaikkei haluaisikaan olla osa harmaata taloutta, Simonen sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Lukuisia esimerkkejä
väärinkäytöksistä

Esimerkkejä Suomen työlainsäädännön kiertämisestä löytyy lentäjäliiton mukaan paljon.

Esimerkiksi lentoyhtiö Norwegian lentää Helsingistä kolmella koneella, muttei maksa Suomeen sosiaali- tai eläkemaksuja. Norwegian vuokraa lentäjät ja matkustamohenkilökunnan virolaisilta Arpi Aviationilta ja Runwaylta.

Samoin Norwegianin kanssa toimii rahtilentoyhtiö Nordic Global Airlines (NGA), josta Finnair ja eläkeyhtiö Ilmarinen omistavat yhdessä 51 prosenttia. NGA vuokraa lentäjänsä amerikkalaisen Air Teamin kautta.

Lisäksi Blue1:n alihankkija Golden Air lentää Sveitsissä ja Brittein Neitsytsaarilla toimistoaan pitävältä PAS Aviationilta vuokratuilla sopimuslentäjillä. Liikesuihkulentoja lentävä Airfix käyttää ulkomaisia lentäjiä, jotka laskuttavat lentäjäliiton mukaan omien ulkomaisten yritystensä kautta.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (205)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 21
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Lentäjäliitto huolissaan verottajan osuudesta vai ylipalkattujen lentäjiensä osuudesta?
Matti Mutikainen 10.4.2012 12:54

Anonyymi
Korjaus otsikkoon: "Harmaa talous VALLANNUT työmarkkinat".

Ja vielä ihan Kokoomuksen ja Sdp:n luvalla...
Kok ja Sdp tuhosi hy 10.4.2012 12:56

Anonyymi
Ilmaisharjoittelijat ilmassa, fantastinen säästökeino !
Mika V, hei, lisäbon 10.4.2012 12:56

Anonyymi
Korjaus otsikkoon: "Harmaa talous VALLANNUT työmarkkinat".
Ja vielä ihan Kokoomuksen ja Sdp:n luvalla...


Ja kirjaimet ovat EK ja TE, kun äänestät !
TE-keskus välittää h 10.4.2012 12:58

Anonyymi
Nyt säätämään "lentoveroa" kaikille veronmaksajille pakolliseksi. Aivan riippumatta siitä, lentävätkö he, vai eivät...Aivan kuten YLE:nkin tapauksessa.
Kängi-Kustaa 10.4.2012 12:59

Anonyymi
Korjaus otsikkoon: "Harmaa talous VALLANNUT työmarkkinat".Ja vielä ihan Kokoomuksen ja Sdp:n luvalla...


Paremminvointi saadaan vain tuhoamalla hyvinvointi.
Jyrki jätti kertomat 10.4.2012 12:59

Anonyymi
Vuokratyöfirma lentokoneen ohjaimissa:"luottakaa minuun,tiedän mitä teen"
alkuperäisasukas 10.4.2012 12:59

Anonyymi
Tämä on p-puhetta.
Valtio menettänyt miljoonia viimeisen 5 vuoden aikana Finnairin tappioden takia.
Vuonna 2010 tappiot olivat 38,9 miljoonaa ja vuonna 2011 31,6 miljoonaa.

Finnairin ylipalkatut lentäjät lähes 10000e/kk palkoilla ovat tappioden suurin syy.
Nimetön 10.4.2012 13:01

Anonyymi
Nyt säätämään "lentoveroa" kaikille veronmaksajille pakolliseksi. Aivan riippumatta siitä, lentävätkö he, vai eivät...Aivan kuten YLE:nkin tapauksessa.


Nii-i ! Sähkönsiirtomaksukin kerätään, vaikkei sähkö kulje tai sitä ei kuluta. On se niin raskasta kanniskella seinään jatkuvasti...
joku logiikka se ahm 10.4.2012 13:01

Anonyymi
Kai nyt jokainen normaaliälyinen välttää siivestäjää jos se vain on mahdollista laillisesti?

Kuka kertoisi Suomen poliitikoille, että verokipailu on totta?
Poliitikot elävät ha 10.4.2012 13:02
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 21
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä