Kirjaudu ▼
 

HS: Yhä useampi yli 60-vuotias jatkaa töissä

Vesa Moilanen/Lehtikuva
HS: Yhä useampi yli 60-vuotias jatkaa töissä
Yli 60-vuotiaiden työssäkäynti on lisääntynyt nopeasti, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Töissä pitävät paitsi eläkeuudistukset, myös kohentunut terveys.
Taloussanomat
6.4.2012 09:46
110

60–69-vuotiaan työvoiman määrä on kolminkertaistunut vuoden 2000 jälkeen. Lähes 12 prosenttia 65–69-vuotiaista kävi töissä viime vuonna.

Työssäkäyntiä selittää monta tekijää, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen. Suurissa ikäluokissa myös naiset käyvät töissä enemmän kuin niitä vanhemmissa ikäluokissa. Miehet jaksavat töissä pidempään, koska heidän työnsä eivät ole yhtä kuormittavia kuin ennen. Oma vaikutuksensa on myös eläkeuudistuksilla ja varhais- ja työttömyyseläkkeiden ikärajojen nostolla.

– Ihmiset ovat myös terveempiä ja paremmin koulutettuja. Paremmin koulutetut jatkavat työelämässä monestakin syystä pidempään, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Jukka Lassila huomauttaa Helsingin Sanomissa.

Vain harva yli 65-vuotias tekee kokopäivätyötä.

Työvoimatutkimuksessa työssäoloksi lasketaan jo hyvin pieni työpanos, Eläketurvakeskuksen tutkimusosaston päällikkö Mikko Kautto huomauttaa. 

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (110)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 11
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Hyvät veljet käyvät kuittaamassa luottamustehtävistään. Tavallinen eläkeläinen yrittää tehdä jotakin pientä pärjätäkseen, sillä eläkeläinen saa tienata työmarkkinatuen verran eläkkeen leikkautumatta. Pienyrittäjä jatkaa joskus pakonkin edessä.
selityksiä selittäji 6.4.2012 10:07

Anonyymi
Yhä useampi kierrättää,on huolestunut rasismista,palkka-eroista,terveydenhoidosta,opetuksesta.....Ylen ja hesarin toimittaja-akoilla sama mantra,jolla he haluavat muokata mieliä mieleisekseen
yhä useampi 6.4.2012 10:07

Anonyymi
Työelämässä olevien yli 65 vuotiaiden määrä on noin 480 000 henkilöä. Yli 50 - 65 vuotiaiden määrä on noin 520 000 henkilöä.
jos tilastoihin on u 6.4.2012 10:08

Anonyymi
Nuorisotyöttömyys on jo 40% tasolla Suomessa

Hei 60+ vuotiaat virkaluteet töissänne, arvatkaa kunnioittaako nämä nuoret teidän touhujanne kun olette vanhainkodeissa?

Minä sijoitan Mehiläiseen ja osakkeenomistajana vaadin että vaippojen tilalle jokaiselle teille tehdään avanne. Paljon helpompi ratkaisu ja robottikin voi vaihtaa sen pussin kerran viikossa.


Kuntaorganisaatiossa on viiden vuoden irtisanomissuoja. Ihmiset ovat niin sanotussa suojatyöpaikassa viimeiset viisi vuotta tekemättä mitään muuta kuin käymällä työpaikalla.
suojatyöpaikat 6.4.2012 10:11

Anonyymi
minä olen töissä varmaan 140 vuotiaana harvahampaisena puolisokeana mulkku surkastuneena rollaattorin kanssa puhuen siansaksaa pomon kanssa.
hieno tulevaisuus 6.4.2012 10:12

Anonyymi
Ihmiset ovat myös terveempiä ja paremmin koulutettuja.---Paremmin koulutetut jatkavat työelämässä monestakin syystä pidempään


Siis hyväosaiset ovat entisestään terveempiä, elävät pidempään ja ovat varmaan paremmin koulutettujakin. Nyt tarvittaisiin sitä paljon puhuttua vastuunkantoa, että tämänkin lisälaskun saataisiin maksettua entisen eläkepommin päälle.
paremminvointivaltio 6.4.2012 10:15

Anonyymi
Eka kommentoijalta voisi kysyä syrjitkö iäkkäämpiä?
Hesus 6.4.2012 10:15

Anonyymi
Hyvät veljet käyvät kuittaamassa luottamustehtävistään...



Miksi puhutaan hyvistä vaan pahisveljistä.
Kaikki yhteistä etua loukkaava röyhkeä oman edun tavoitteluhan on perimmältään pahuutta?
narsismiverkostot 6.4.2012 10:16

Anonyymi
35-vuotiaana matalilla elvytyskoroilla ("ilmaista rahaa") otettu asuntolaina tuleekin kätevästi maksettua siinä 70 ikävuoden tienoilla.

1% ==> 4% tarkoittaa koron nelinkertaistumista.
Velkahirsi 6.4.2012 10:17

Anonyymi
Mitä pitempään yli 60-vuotiaat roikkuvat työelämässä niin sitä suuremman eläkkeen joutuvat NUORET joka tilistään perityillä eläkemaksuilla heille maksamaan.
Buhahhah 6.4.2012 10:17
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 11
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä