TS: Valmet Automotive lomauttaa 250 työntekijää
Valmet Automotiven yt-neuvottelut lomautuksista Uudessakaupungissa ovat päättyneet, kertoo Turun Sanomat.
Autotehdas lomauttaa noin 250 henkilöä toistaiseksi tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Lomautukset alkavat ensi kuun aikana.
Lisäksi noin 480 työntekijää lomautetaan määräajoiksi huhtikuun ja heinäkuun puolivälin välisenä aikana. Työllisyyden paraneminen riippuu yhtiön tilauskannan kehittymisestä.
Neuvottelut käynnistettiin helmikuun alussa, kun autonvalmistuksen tilauskanta ei ollut kehittynyt ennakoidusti. Yhteistoimintaneuvottelujen aikana tilauskanta on yhä heikentynyt.
Valmet Automotiven palveluksessa Suomessa on yhteensä noin 950 henkilöä.
Taloustiedot
∇ Mainos ∇












