Kirjaudu ▼
 

Angry Birds ja Angry Boss – näinkö työpaikkoja luodaan?

Rovio
Angry Birds ja Angry Boss – näinkö työpaikkoja luodaan?
Sovellus- ja ohjelmistokehittäjillä menee Yhdysvalloissa lujaa. Jopa niin lujaa, että osa analyytikoista puhuu työbuumista, jonka moottoreina ovat Angry Birds ja Angry Boss -ilmiöt.
Taloussanomat-Bloomberg
5.3.2012 21:53
22

Yhdysvalloissa ohjelmistoalan työpaikkojen kehitys auttaa koko työmarkkinoiden elpymisessä. Ohjelmistopuolen osaajista on huutava pula, mistä kertovat muun muassa työpaikkailmoitukset. Niitä oli tammikuussa kolmanneksi eniten sitten vuoden 2005, jossa oli nousua joulukuusta 3,4 prosenttia.

– Tuntuu kuin tässä olisi alku uudelle teknologiavetoiselle työbuumille, tutkimuslaitos Progressive Policy Instituten pääekonomisti Michael Mandel arvioi.

Hän uskoo, että ohjelmistoala kuuluu uuden nousun vetureihin. Ala pitää pinnalla myös työttömyyslukuja, joiden ennustetaan helmikuussa pysyneen 8,3 prosentin tasolla, eli alhaisimmillaan noin kolmeen vuoteen.

Ohjelmisto-osaajia auttaa siirtymä 3G-verkoista 4G-verkkoihin. Kun 2G:stä siirryttiin 3G:hen, syntyi reilun neljän vuoden aikana 1,5 miljoonaa työpaikkaa, tammikuussa julkaistu Robert Shapiron ja Kevin Hassetin tutkimus kertoo. Nyt vastaava ilmiö on jälleen käynnissä, ekonomisti Shapiro uskoo.

Taloustiedot

4G tuo ekonomisti Hassetin mukaan tullessaan kaksi asiaa: Angry Birds ja Angry Boss -ilmiöt. Ensimmäinen lisää työpaikkoja, toinen työn tuottavuutta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Angry Birds -ilmiöllä Hasset viittaa juuri ohjelmistoalan kasvuun. Nopeat verkot lisäävät sovellusten tarvetta puhelimissa, mistä kertoo muun muassa suomalaisen Rovio-pelitalon Angry Birdsin suosio.

Angry Boss -ilmiö puolestaan on seurausta viestintäverkkojen tehostumisesta, minkä 4G mahdollistaa. Älypuhelin on pomolle oiva väline pitää yhteyttä alaisiinsa ja seurata sekä neuvoa näitä. Nopeampi ja tiiviimpi kommunikaatio lisää Hassetin mukaan tuottavuutta.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (22)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tämä lintuvillitys on yhtä uskomaton kuin apple-villitys! Huomatkaa, kuinka kirjoitan apple-sanan aina pienellä alkukirjaimella. Niin vähän sitä tuotemerkkiä arvostan.

apple valmistaa maailman huonoimmat tuotteet, heikkotahtoisimmille ihmisille.
apple on schaibaa! 5.3.2012 22:10

Anonyymi
Nyt tulee pomoille selaisettyökalut etteisiinä orjat kerkeä etes norttia vetämään ja vielävähemmän viiksen.
lopo 5.3.2012 22:12

Anonyymi
Se nyt on ihan yksi lysti myykö maailmalle paperia, dieselmoottoreita, hissejä vai pelejä. Pääasia että myy.
Hyvä pojat antakaa p 5.3.2012 22:21

Anonyymi
Vuodet 1999-2000 tulevat mieleen. Tuulipuvut jonottivat Baswaren, Sataman ja muiden pellefirmojen osakkeita Keskuskatua pitkin.

Mutta: "nythän kaikki on toisin".

Pelit pelastavat maailman.
Uskomatonta sumutust 5.3.2012 22:25

Anonyymi
Vuodet 1999-2000 tulevat mieleen. Tuulipuvut jonottivat Baswaren, Sataman ja muiden pellefirmojen osakkeita Keskuskatua pitkin.

Mutta: "nythän kaikki on toisin".

Pelit pelastavat maailman.


Ei unohdu koskaan, jos muistat, niin jonottaminen ei ollut mitenkään rauhanomaistta, oli tönimistä ja kiroilua kuka oli ensin. Oli kiire rikastumaan.

Salkuissa rahat setelinipuissa monilla lainarahat. "Toimistoissa" joissa pari poytaa, tuolia, puhelin ja tietokone kerätiin "sijoittajien" massit muovipusseihin tai jaettiin samantien, sulle, mulle sulle....
Talonmies 5.3.2012 22:37

Anonyymi
Kiitän onneani, että tuli valittua oikea ala.
Ohjelmistosuunnittel 5.3.2012 23:01

Anonyymi
Nykyajan nuoret ei kyllä sulata mitään Angry bosseja, he tekevät vain mielenkiintoisia töitä ja niin kauan kuin he näkevät että työ on mielenkiintoista ja mielekästä.
Pomot eivät millään voi olla joka paikan asiantuntijoita joten heidän on vain luotettava että porukka tekee mitä halutaan ja luotava edellytykset että työ myös onnistuu.
60-luvun johtaminen ja varsinkin kunta, valtio ja AY-liikkeiden harjoittama hierarkinen jopa armeijatyylinen johtaja ei saa kuin tuhoa aikaiseksi ja tuloksista ei kannat edes haaveilla.
tietotyöläinen 5.3.2012 23:08

Anonyymi
...OKM.. kannattaa lukea tämä juttu.. kun mietitte Turun AMK:n vastatarjousta..
seitsemän 5.3.2012 23:15

Anonyymi
"Ohjelmistopuolen osaajista on huutava pula, mistä kertovat muun muassa työpaikkailmoitukset."

Huvittavaa, että samat tahot jotka ovat potkineet pois osaajansa ja siirtäneet tuotantoaan hikipajoihin itkevät nyt, että ohjelmistoalan osaajista on huutava pula.

Ohjelmointi maksaa, koska (oikea) osaaminen vaatii vuosien tai vuosikymmenen työkokemuksen alalta.
Ari Heikkinen 5.3.2012 23:23

Anonyymi
Ja minä kun luulin, että vain intialaisia koodaajia palkataan.
Tomppa 5.3.2012 23:24
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä