Kirjaudu ▼
 

HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa

Marja Airio/Lehtikuva
HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa
Palkansaajajärjestö SAK on lieventänyt kantaansa eläkeiän alarajan nostoon, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Järjestön mukaan asiasta voidaan neuvotella, jos muut keinot eivät auta.
Taloussanomat
11.2.2012 10:13
125

Helsingin Sanomien mukaan SAK:n hallitus on antanut puheenjohtajalleen Lauri Lylylle valtuudet neuvotella eläkeiän nostosta työmarkkinajärjestöjen yhteisissä neuvotteluissa.

Tähän asti järjestö on torjunut vanhuuseläkkeen alarajan noston nykyisestä 63 vuodesta.

Lehden tietojen mukaan SAK:n hallitus on nyt linjannut, että eläkeikää pyritään nostamaan ensisijaisesti kehittämällä työviihtyvyyttä ja töissä jaksamista. Järjestö on kuitenkin valmis keskustelemaan eläkeiän nostamisesta ikäluokittain, jos pehmeät keinot eivät riitä nostamaan eläkeikää vuoteen 2025 mennessä.

Työnantajat ja palkansaajat ovat sitoutuneet 62,4 vuoden tavoitteeseen, joka on kirjattu myös hallitusohjelmaan.

Joustamisella SAK pyrkii varmistamaan, että eläkeasiat pysyvät työmarkkinajärjestöjen käsissä eikä hallitus puutu asiaan.

∇ Mainos ∇
Ihmiset Lauri Lyly
Tagit SAK
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (125)

Sivut:1 ... 11 12 13
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Mielestäni 1300 euron bruttotuloista ei ole syytä maksaa liiton maksuja koska sosiaalotoimesta saa jo enemmän rahaa työttömyyden yllättäessä mitä saisi liitolta. Onhan Suomessa vuokrat nousseet jo yli tuon liittojen minimipalkan perusttesta maksettavan ansiosidonnaisen yli.

Kuka saa sosiaalitoimesta tuollaisia summia ? Ei ainakanaan tavalinen työttömäksi joutunut työhaluinen ja kykyinen ihminen. Ainoat potentiaaliset tuensaajat taitavat olla p@kolaiset, mannet sekä patologiset elintapadeekut ja työhaluttomat, joita yhteiskunta ei edes vaadi muutosta.

Olen aikojen saatossa huomannut, kuinka jotkut ihmiset pystyvät sluibailemaan yhteiskunnan tuilla jopa kymmeniä vuosia, kun samaan aikaan itse on joutunut opiskelemaan, tekemään opiskelun aikana töitä henkensä pitimiksi ja valmistumisen jälkeen olemaan töissä ihan jo siksi, että tulisi toimeen. Tosin verot on muistettu periä joka palkasta täysimääräisenä, ja siitä summasta joka on jäänyt käteen on vielä maksettu moneen kertaan erilaisia piiloveroja ja veroluonteisia maksuja. Jos on yhteiskunnan "hyvinvointipalveluja" erikseen tarvinnut, ne on haettu aina rahalla ja pääosin yksityiseltä jo ihan käytännön syistä, joten tässäkään suhteessa niille maksetuilla veroille ei tunnu saavan vastinetta.

Samaan aikaan osa porukasta jatkaa pankolla makoilua, kun tuet maksetaan edelleen kotiin.

Suomessa on vapaamatkustajia aivan liikaa. Lisää tänne niitä tuodaan mm. kielitaidottomina ja työhaluttomina moniosaajina, kun meillähän on se suuri "työvoimapula", josta on puhuttu viimeiset 30-vuotta...


Nimenomaan vapaamatkustajia on aivan liikaa ja joille pitäisi antaa samanlaista elintasoa kuin työtä tekeville.

Järjestelmä tuhoutuu omaan mahdottomuuteensa.

Itse katselen joka päivä näitä ikipekkasilla makoilevia hörhöjä milloin minkäkin selityksen kera..on vähämielisiä, rampoja ynnä muita luusereita.
tuet ja oikeudet poi 12.2.2012 12:20

Anonyymi
Lyly aukaisi Pandoran lippaan. Tästä seuraa vain jatkuva EK:n rumputuli eläkeikäasiassa. EK ei halua enää keskustella ns pehmeistä keinoista.
Strateginen virhe Ly 12.2.2012 14:02

Anonyymi
Eikö joku voisi perustaa jonkun facebook-ryhmän, joka ajaisi kymmenien tuhansien ihmisten laajuisia reklamaatioita uutisista, joissa halutaan jatkettua eläkeikää. Perusteena se, että ei moiseen voi olla perusteita, koska työvoima heitetään ulos yrityksistä nelikymppisinä JA nuorisotyöttömyys on suurempaa kuin koskaan.
politikkoja tästä ny 12.2.2012 23:27

Anonyymi
Lyly aukaisi Pandoran lippaan. Tästä seuraa vain jatkuva EK:n rumputuli eläkeikäasiassa. EK ei halua enää keskustella ns pehmeistä keinoista.


Saksassa eläkeikä nousee 67 vuoteen ja Ruotsissa sekä Norjassa eläkeikä on 65 vuotta. Japanissa puhutaan jopa 70 vuodesta. Miksi Suomessa ei voitaisi nostaa eläkeikää 65 vuoteen kun elinikä nousee koko ajan?

Ongelma on siinä kun huoltosuhde huononee kovaa vauhtia ja lähivuosikymmeninä yhden työntekijän pitäisi elättää liki kaksi muuta niin onhan se mahdoton yhtälö. Jos vaikka lasketaan että lasten, nuorten, työttömien, eläkeläisten ja muiden elättämiseen menee noin tuhat euroa kuukaudessa niin jokaisen työssäkäyvän pitää maksaa pelkästään elatusmaksua 2000 euroa mikä on melkoinen summa. Lopputuloksena itse ei varmaan pääse koskaan eläkkeelle.

Omasta mielestäni kustannussäästöjä pitää etsiä ulkoistamalla vaikka vanhusten hoito Viroon tai Thaimaahan missä eläminen on paljon edullisempaa.
Uusia ajatuksia 13.2.2012 10:27

Anonyymi
Kun Suomi putos puusta..................... Terkkuja Jykälle!
Finjävle 13.2.2012 11:46
Sivut:1 ... 11 12 13
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä