Nokian murjoma Salo vaatii: Tieurakasta apua ahdinkoon

Lehtikuva
Nokian murjoma Salo vaatii: Tieurakasta apua ahdinkoon
Salon kaupunki ja Suomen hallitus yrittävät löytää keinoja työllistää Nokialta irtisanottavia salolaisia. Hallituksen mukaan työnsä menettävistä on huolehdittava kaikin keinoin.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
8.2.2012 15:06
Kommentit 81

Salon kaupunki sanoo varautuneensa Nokian tänään ilmoittamiin jopa 1 000 hengen irtisanomisiin.

Kaupunginjohtaja Antti Rantakokon mukaan tilanne on kuitenkin "vakava". Rantakokon mukaan paikalliset yritykset tarvitsevat nyt tukea.

06:59Osake
+0,56 %
2,136
+0,01

– Tällaisena elvyttävänä hankkeena näkisimme esimerkiksi kantatie 52:n kehittämisen, jonka yleissuunnitelma on ollut valmiina jo pitkään, Rantakokko sanoo kaupungin tiedotteessa.

Nokia avaa lähiviikkoina erityiseen tukiohjelmaan liittyvän toimipisteen, joka on suunnattu työntekijöille. Henkistä tukea irtisanottaville tarjoavat puolestaan paikallinen kriisikeskus ja seurakunta.

Taloustiedot

Matkapuhelinjätin yt-ilmoitus sai myös Suomen hallituksen ministerit kokoontumaan. Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tiedotteen mukaan hallitus ryhtyy välittömästi rakennemuutoksen hoitamiseen.

TEM:n mukaan Nokian, verkkoyhtiö Nokia Siemens Networksin, konsulttiyhtiö Accenturen ja alihankkijoiden kanssa käydään toimintatapaneuvottelut. Niissä tavoitteena on toteuttaa riittävän tehokkaat toimet, joilla varmistetaan henkilöstön ripeä työllistyminen.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
YrityksetNokia
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (81)

Huono 0
OTA velkaa korolla pankista kitisiä.

Sitä halpaa velkaa.

Ettäs kehtaat.
Luulen, että tämä Salosta pois johtava tie onkin tulevaisuudessa todellinen hitti.
The Big S
Huono 1
Ei armoa, kunnat nurin.
ei velkataloudelle.
Tuli pari biisiä heti mieleen:
Chris Rea "Road to Hell"
AC/DC "Highway to Hell"
"Nokian murjoma Salo vaatii: Tieurakasta apua ahdinkoon"

Noksulaiset pääsevät siis ojankaivuuseen?
Huono 1
Maksakaa ensin velkanne. Ei lainaralle!
Hauki on kala
Totta - TYÖTTÖMÄT Suomen ensimmäisen moottoritienkin eli Tarvontien 60-luvulla tekivät.
Buhahhah (vakavana)
"Salon kaupunki ja Suomen hallitus yrittävät löytää keinoja työllistää Nokialta irtisanottavia salolaisia."

Aikuisviihdealalla voisi yrittää.
Connecting people
Tällaisena elvyttävänä hankkeena näkisimme esimerkiksi kantatie 52:n kehittämisen, jonka yleissuunnitelma on ollut valmiina jo pitkään, Rantakokko sanoo kaupungin tiedotteessa.

Pakko ainakin leventää, että väki mahtuu kulkemaan poispäin Salosta.
Huono 4
Mitä jos Itella luopuisi logistiikkakeskuksen automatisoinnista ja postia ruvettaisiin taas lajittelemaan käsin?

Salon osaavat kokoonpanijat ja pakkaajat ovat varmasti haluttua väkeä työmarkkinoilla.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos
 

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 14
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 14
Bryssel
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949