Lakko ratkesi pikavauhtia: Työpaikalla saa sittenkin jutella
Strömfors Electric Oy:n Ruotsinpyhtään tehtaan lakko on päättynyt. Työntekijät palaavat takaisin töihinsä sunnuntai-iltana kello 22.
– Olemme työnantajan kanssa hyväksyneet viiden kohdan kehittämisohjelman, joka parantaa työilmapiiriä. Kaikki vanhat säännöt käydään uudestaan läpi kohta kohdalta, tehtaan pääluottamusmies Marjatta Soidinsalo sanoo Taloussanomille.
– Onneksi työnantaja tuli meitä vastaan. Tästä tulee sittenkin hyvä viikonloppu.
Tehtaan johdon ja työntekijöiden välinen pattitilanne ratkesi pian sen jälkeen, kun Soidinsalo sätti tehtaan työoloja kovin sanoin julkisuuteen lähetetyssä tiedotteessa.
– Se on kova keino. Työntekijät kuitenkin kokivat, että muita vaihtoehtoja ei ollut.
Aiemmin tänään lähetetyssä tiedotteessa Soidinsalo kertoo, että osa tehtaan työntekijöistä on saanut huomautuksia muun muassa työajalla juttelemisesta. Tiedotteessa tehtaan työilmapiiriä kuvaillaan romahtaneeksi.
– Ihmiset ovat kerta kaikkiaan väsyneitä. Johtaminen on viime vuosina koventunut ja saanut mielivaltaisia muotoja. Esimerkiksi keskustelua työpaikalla on kielletty sillä perusteella, että se häiritsee keskittymistä työntekoon. Kännykän käyttö työajalla on kielletty, paitsi esimiehen luvalla henkilökohtaisten asioiden hoitamiseen. Täällä ollaan siirrytty kepillä johtamiseen, tiedotteessa todettiin.
Tiedotteen mukaan tehtaan työntekijät olivat saaneet viime vuonna yhtä paljon varoituksia ja huomautuksia kuin edellisen 25 vuoden aikana.
Schneider Electricin Suomen maajohtajalla Kari Laineella ei vielä perjantaina iltapäivällä ollut kovin yksityiskohtaisia tietoja tapahtumista.
Hän kuitenkin vahvistaa, että työntekijöiden saamien varoitusten määrä on kasvanut.
Laineen mukaan tapahtunut käydään lähitulevaisuudessa läpi työntekijöiden kanssa.




















Kommentit (64)
Ja se ei ole irtisanomisen peruste.
Tästä löytyy myös ennakkotapaus joten käyttöön vaan.
tälläisillä lauseilla kuitataan nykyisin työnantajan taholta ongelmat. asioitten läpikäynti on yleensä yksipuolista, vaikka epäkohdat esitetäänkin, mikään ei parane ilman esimiesten muuttumista, tarkoittaa yleensä vaihtamista mitä tuskin tapahtuu tässäkään tapauksessa.
itse olen ollut samanlaisessa työpaikassa ja siellä asioiden "läpikäynti" oli todellista sanahelinää...
Tähän tämä hitlerismi on siis jo mennyt;). Sitten ihmetellään, että työpaikoilla kaikki mättää;)
Ja se ei ole irtisanomisen peruste.
Tästä löytyy myös ennakkotapaus joten käyttöön vaan.
Osalla työnantajista on norsun muisti ja tilaisuus kun tulee niin silloin se oksa sitten katkee.
Osalla työntekijöistä on norsun muisti ja minä olenkin jo haukkunut erästä ex-työnantajaa 10 vuotta.
Ennen kuin äänestät kannattaa tarkistaa mikä on presidentin toimenkuva ja presidentin oikeudet...