Kirjaudu ▼
 

Talouselämä: Tässä kytee kunnon riita – 61 prosenttia voisi nostaa eläkeikää

Talouselämä: Tässä kytee kunnon riita – 61 prosenttia voisi nostaa eläkeikää
Suomalaisista 61 prosenttia hyväksyisi eläkeikärajan nostamisen kahdella vuodella, jos tietyt ehdot toteutuvat, Talouselämän teettämä kysely kertoo.
Taloussanomat
5.1.2012 12:26
158

Eläkeiän korottaminen on ollut monille suomalaisille punainen vaate. Jos vaakakuppiin kuitenkin asetetaan esimerkiksi eläkemaksujen korotus tai nykyistä parempi eläkekertymä, alkaa monen mieli muuttua.

Talouselämän teettämä kysely kertoo, että parempi eläkekertymä saisi joka viidennen suomalaisen hyväksymään eläkeiän korotuksen. Yhteensä joka neljäs nostaisi eläkerajaa, jos vaihtoehtona olisi eläkemaksujen korottaminen tai eläkkeiden tason aleneminen.

Lisäksi yhdeksän prosenttia vastaajista hyväksyisi eläkeiän korotuksen vähintään kymmenen vuoden siirtymäajan jälkeen. Yhteensä ehdollisesti eläkeiän noston sallisi 61 prosenttia vastaajista.

Kyselyn perusteella 28 prosenttia suomalaisista ei nostaisi eläkeikää, vaikka se tarkoittaisikin eläkemaksujen korottamista tai pienempiä eläkkeitä. Vain yhdeksän prosenttia piti eläkeiän nostoa tarpeellisena heti. Epätietoisia oli noin joka kymmenes.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kyselyssä kysyttiin mielipidettä eläkeiän korottamiseen kahdella vuodella nykyisestä 63:sta 65:een vuoteen. Vastaajilta kysyttyjen kysymysten joukossa oli enemmän korotuksen ehdollisesti hyväksyviä kuin sen kieltäviä vaihtoehtoja.

Hallitus odottaa työmarkkinajärjestöiltä ehdotuksia eläkeiästä ja muista eläke-ehdoista helmikuun lopussa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (158)


Anonyymi
Antakaa ihmisten itse päättää. Kyllä ihmiset tietävät, haluavatko, tai tarvitseeko, jäädä eläkkeelle.

Nykyisessä mallissa on aivan oikea eläkeikä-eläke -kytkyt: jos jaat aikaisin eläkkeelle, saat pienen eläkkeen, jos myöhemmin, saat suuren eläkkeen. Tämä mekanismi kannattaa ehdottomasti säilyttää. Jäykät rakenteet eivät ole hyväksi.

Mitä se haittaa, jos jää 50-vuotiaana eläkkeelle, jos saa silloin eläkettä 100 ? kuussa ja on siihen tyytyväinen? Eihän Suomessa muutenkaan ole pakko tehdä töitä. Jos joku tekee töitä 75-vuotiaaksi 100 % eläkkeen toivossa, pitää siihenkin antaa mahdollisuus.

Joustavuus on tärkeintä. Ihmiset osaavat päättää.
Henri 5.1.2012 13:26

Anonyymi
61 prosenttia kansasta on siis edelleenkin pihalla kaikesta kuin lumiukko. No ei sinällään ole yllätys, kun katsoo Niinistönkin kannatuslukuja. Tässä maassa on kovia miehiä ja naisia tekemään töitä, mutta perusasioista mitkä koskee itseään ei tiedetä yhtään mitään. Pistäisin tämän kyllä jo täysin tyhmyyden piikkiin.

Puhut vähän, mutta asiaa!
Tuo on hölmöläisten hommaa, nuorille tässä töitä pitäisi löytää eikä jatkaa vanhojen paapomista.
Toisaalta kuinkas monta prosenttia nykyisistä alle 63v. on enää töissä tälläkään hetkellä, eiköhän ne ole kohta potkittu suurin osa pois, päivärahoille etteivät vaan saisi kunnon eläkettä?



Totuus on niin että tämän hetkinen koulutus ei vastaa työn haasteita joten siksi eivät nuoria palkkaa, tässä yksi syy.
Onni pallo vai pallo 5.1.2012 13:26

Anonyymi
Ehdoissa ei tietenkään ollut valittavana itselleni tärkeintä krireeriä, että työntekijälle myös taataan työpaikka korotettuun eläkeikään asti.
Päättäjillehän löyty 5.1.2012 13:27

Anonyymi
Sinänsä eläkeiän nosto on ihan o.k., mutta sen sivuvaikutukset ei.

Tarkoitan sitä, että kun 55-60 vuotias potkitaan pellolle, niin kun samalla eläkeputki tukitaan, niin tämä poispotkittu saa ansiosidonnaista sen 3 vuotta, niin sen jälkeen hän putoaa peruspäivärahalle vuosiksi.
Myös eläkekertymä pienenee, ja kun hän sitten saavuttaa eläkeiän, on eläke tosi pieni.

Eli tässä eläkeiän nostossa on kysymys siitä, että saadaan eläkekuluja pienennettyä.

Tästä on juuri kysymys. Minulle on käynyt näin, ja vieläpä sillä tavalla, että kun 59-vuotiaana sain potkut, satuin olemaan ammattiliittoon kuulumattoman kassan jäsen. Selvisi vasta jälkeenpäin, että tällaiset kassat tekevät myös omaa businesta työttömyyskorvauksilla.

Ansiosidonnainen pyritään kaikin keinoin madaltamaan mahdollisimman pieneksi. Näin joudun ketkuilemaan tosi pienellä rahalla oikeaan eläkeikääni asti, ja samalla myös eläkkeeni surkastuu entisestään vuosi vuodelta.

Varoitan kaikkia tahoja uskomasta tällaisiin eläkekertymän nostoihin. Niihin ei ole tarkoitustakaan, vaan saada entisetkin eläkkeet pienenemään. Tämä on tulevaisuuden palkka meille yli 40 vuotta töitä tehneille.

Samoin varoitan vakavasti ketään liittymästä ammattiliittoihin kuulumattomiin kassoihin. Niiden maksut ovat vähän edullisemmat, mutta niiden maksamat korvaukset ovat pohjanoteeraus, verrattuna ammattiliittojen kassojen maksamiin. VAROKAA!!!


Tästä kokoomuksen ajamasta asiasta on koko ajan kyse, työantajat eivät joudu maksmaan eläkkeitä, saavat osinkoihin ja johtajien optioihin lisää rahaa, ei mistään muusta.
sitä ovat suomalaise 5.1.2012 13:28

Anonyymi
"Suomalaisista 61 prosenttia hyväksyisi eläkeikärajan nostamisen kahdella vuodella, jos tietyt ehdot toteutuvat, Talouselämän teettämä kysely kertoo"

Mikäpäs siinä, kun ensin saataisiin sama määrä työnantajia pitämään vanhemman väen töissä pidempään. Nythän nuo ulkoistetaan talosta jo ennen 50-vuoden ikää..;
Kokkarihöttöä riittä 5.1.2012 13:34

Anonyymi
Nythän se on hyvä nostaa,kun suuret ikäluokat on jo päästetty eläkkeelle.

Kannattaa Pekankin tehdä 40-50 vuotta töitä ja jättää ruikuttaminen vähemmälle. Tuota se teettää kun saa kaiken valmiina.
Mari 5.1.2012 13:36

Anonyymi
n.60% äänestäjistä on yli 45-vuotiaita, joihin eläkeiän nosto ei vaikuta.
Tämä reilun 2 miljoonaan ikääntyvä joukko pitää huolen siitä, että tulevat sukupolvet maksavat kestävyysvajeen.

Valtion pitää ensisijassa regoida tilanteeseen siten että myös nykyiset edunsaajat osallistuvat takoisiin.
1. Valtion palkansaajakorvaukset laskettava vuoden 2008 tasolle (valtion säästö 3,2 miljrdia)
2. Eläkkeet on ns jäädytettävä
3. Kelakorvauksen osuutta lääkkeiden ja sairaanhoidon kustannuksista on leikattava 5-10% ja osa poistettava kokonaan korvauksen piiristä.
4. Lääkärikäynneistä pitää veloittaa terveyskeskuksissa 30eur/kerta
5. Kuntien ja valtion pitää lopettaa kaikki ilmaisedut eläkeläisille.


yli 50-vuotiaat ja eläkeläiset haluavat siirtää kaiken vastuun tuleville sukupolville.
Olisi vastuutonta, jos eduskunta nostaa eläkeikää ilman että nykyiset eläkeläiset osallistuvat kustannuksiin.
Hallitus pitää ensitöikseen jäädyttää eläkkeet!
eläkkeet jäihin 5.1.2012 13:36

Anonyymi
Minulle on käynyt näin, ja vieläpä sillä tavalla, että kun 59-vuotiaana sain potkut, satuin olemaan ammattiliittoon kuulumattoman kassan jäsen. Selvisi vasta jälkeenpäin, että tällaiset kassat tekevät myös omaa businesta työttömyyskorvauksilla. Ansiosidonnainen pyritään kaikin keinoin madaltamaan mahdollisimman pieneksi. Näin joudun ketkuilemaan tosi pienellä rahalla oikeaan eläkeikääni asti, ja samalla myös eläkkeeni surkastuu entisestään vuosi vuodelta.Varoitan kaikkia tahoja uskomasta tällaisiin eläkekertymän nostoihin. Niihin ei ole tarkoitustakaan, vaan saada entisetkin eläkkeet pienenemään. Tämä on tulevaisuuden palkka meille yli 40 vuotta töitä tehneille. Samoin varoitan vakavasti ketään liittymästä ammattiliittoihin kuulumattomiin kassoihin. Niiden maksut ovat vähän edullisemmat, mutta niiden maksamat korvaukset ovat pohjanoteeraus, verrattuna ammattiliittojen kassojen maksamiin. VAROKAA!!!


Kuulostaa siinä mielessä oudolta, että työttömyyskassathan maksavat ansiosidonnaisista korvauksista vain murto-osan ja loput tulee yhteiskunnan kassasta. Näinollen pitäisi pelisääntöjen olevan yhdenmukaiset. Mutta jollain laillahan sitä pitää päästä ay-liikkeen jäsenyyttäkin perustelemaan...
Ei mihinkään kassaan 5.1.2012 13:36

Anonyymi
Mitä TE millään eläkkeellä mitään teette sillä täällä vuokrakuution yläpuolella TURUSSA lentelee 4 lentokonetta sumuttaen pirua niskaan kiertäen kehää.




LÄHTÖ TULEE JENKIEN TOIMESTA ENNEN AIKOJAAN
Hiipakunanvaihdos la 5.1.2012 13:38

Anonyymi
Tarkoitan sitä, että kun 55-60 vuotias potkitaan pellolle, niin kun samalla eläkeputki tukitaan, niin tämä poispotkittu saa ansiosidonnaista sen 3 vuotta, niin sen jälkeen hän putoaa peruspäivärahalle vuosiksi.Myös eläkekertymä pienenee, ja kun hän sitten saavuttaa eläkeiän, on eläke tosi pieni.Eli tässä eläkeiän nostossa on kysymys siitä, että saadaan eläkekuluja pienennettyä.

Miten ihmeessä eläke voi olla "tosi pieni", jos loppupäästä pudotetaan pari vuotta pois?

Eihän nuo loppuvuodet vaikuta enää kuin muutaman kympin verran. Eli korkeintaan jo ennestään tosi pieni eläke voi olla tosi pieni myös tuossa tilanteessa.


Ja lopulta voi kysyä, että entä sitten vaikka eläke olisikin pieni? Tuolla 55-60 vuotiaalla on ollut aikaa kerätä itse omaisuutta 35-40 vuotta. Jos sinä aikana on onnistunut täysin mähläämään elämänsä niin miksi muiden pitäisi siitä palkita korkealla eläkkeellä? Jos taas on viitsinyt säästää ja sijoittaa niin tuossa iässä on karttunut mittava omaisuus (=velaton asunto, auto, kesämökki ja parilla sadalla tonnilla sijoituksia ja säästöjä). Sitä korjaa mitä kylvää.


Koska palkka alunperinkin oli pieni ja pienestä palkasta ei saa suurta eläkettä vaikka olisi 80 vuotiaaksi töissä!
Ja mitenköhän pienillä palkoilla nuo kaikki sinun luettelemasi tavarat olisi edes voinut hankkia?
Pari sataa tonnia, eihän edes koko elämän aikana verojen jälkeen käteen jäävät tienestit ole noin paljon suurimalla osalla suomalaisista!
Niin, ellei ole hopealusikka suussa syntynyt kuten sinä, aivan ilmeisesti?
sitä saa mitä tilaa 5.1.2012 13:38
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä