"Herrat nauttivat ja duunari maksaa bileet"
Tikkurilan ja ISS Palveluiden kumppanuussopimuksen mukaan osa Tikkurilan Vantaan toimipisteen tehtävistä siirtyy ISS Palveluiden hoidettavaksi. Palvelujen ostosopimus tulee voimaan tammikuun lopussa ja mukana siirtyy 51 Tikkurilan työntekijää.
Kaikki 51 siirtyvät ISS:lle vanhoina työntekijöinä, mutta Tikkurilan teamiläisten pääluottamusmiehen Teijo Småträskin mukaan hän itse eivätkä työntekijät ole asiasta kovin vakuuttuneita.
Tikkurila aloitti kaikkia henkilöstöryhmiä koskevat yt-neuvottelut marraskuun lopussa ja Småträsk sanoo tiedotteessa, että työntekijöiden näkökulmasta yt-neuvotteluissa ei ole tapahtunut mitään edistystä. Työnantaja haluaa irtisanoa sata työntekijää.
– Meno on kuin villissä lännessä, kun uudet johtohenkilöt täällä hääräävät. Herrat nauttivat ja duunari maksaa bileet, Småträsk sanoo tiedotteessa.
Tiedotus ei ole työntekijöiden mukaan toiminut. Osa työntekijöistä on siinä käsityksessä, että palveluiden ulkoistaminen olisi osa yt-menettelyä. Pääluottamusmiehen mukaan näin ei ole, vaan 51 ulkoistettavan lisäksi käydään erillisiä neuvotteluja sadan henkilön irtisanomisesta.
Tikkurilalla on kaikkiaan 3700 työntekijää, joista 750 Suomessa.

















Kommentit (66)
Kävisi myös eurokriisin "hoitoon".
Kävisi ylipäätään talousuutisiin.
Suomi on hyvä paikka asua... elitisteille.
Onkos tämä lause napattu jostain kokoomuksen puolueohjelmasta?
Häh?
Onkos tämä lause napattu jostain kokoomuksen puolueohjelmasta?
Kaikki 51 siirtyvät ISS:lle vanhoina työntekijöinä, mutta Tikkurilan teamiläisten pääluottamusmiehen Teijo Småträskin mukaan hän itse eivätkä työntekijät ole asiasta kovin vakuuttuneita.
Tikkurila aloitti kaikkia henkilöstöryhmiä koskevat yt-neuvottelut marraskuun lopussa ja Småträsk sanoo tiedotteessa, että työntekijöiden näkökulmasta yt-neuvotteluissa ei ole tapahtunut mitään edistystä. Työnantaja haluaa irtisanoa sata työntekijää."
Selittäkää joku viisaampi mitä tolla lainaamallani tekstillä tarkoitetaan? Onko siis niin että ISS omaa jo ennestään kohteessa niin paljon työntekijöitä että haluaa irtisanoa omistaan 49 ja nuo 51 joiden pitäisi siirtyä, halutaan nekin pois?