Työministeri: Huojentavaa, ettei työttömyys ole lähtenyt kasvuun
Työttömyys laski marraskuussa lähes kaikilla aloilla. Työttömyysaste pieneni 6,2 prosenttiin viime vuoden marraskuun 7,1 prosentista. Työttömyysaste oli alimmillaan kolmeen vuoteen.
– Näin joulun alla on huojentavaa todeta, että työttömyys ei ole lähtenyt kasvuun, vaikka syksyn mittaan olemme saaneet uutisia yt-neuvotteluista eri puolilta maata ja monilta aloilta. Toki työllisyys reagoi talouskehitykseen aina viiveellä, mutta syksyn uutisten perusteella moni oli varmasti varautunut heikompaan tilanteeseen, Ihalainen sanoo tiedotteessa.
Lomautettujen määrä on kasvanut hieman, mutta on silti alempana kuin vuotta aiemmin. Nuorten työttömyys on edelleen laskenut. Pitkäaikaistyöttömien määrä on pysynyt ennallaan.
– Tänä vuonna valtion työpolitiikka on ollut aktiivista, mikä näkyy myös työllisyysluvuissa. Työvoimapoliittisilla toimenpiteillä on ollut sijoitettuna useampia ihmisiä kuin viime vuonna, Ihalainen sanoo.
– Varovaisen myönteinen työllisyyskehitys osoittaa, että on merkitystä, mitä yhteiskunta tekee työllisyyden nostamiseksi.












