Puro: Eläkeikärajat eivät tehokkain keino työurien pidentämisessä
Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen entinen toimitusjohtaja Kari Puro sanoo Ilmarinen-lehden haastattelussa, että eläkeikärajat eivät ole tehokkain keino työurien pidentämisessä.
– Työurien pidentämisessä vanhuuseläkeikäraja on vain yksi keino eikä välttämättä tehokkainkaan. Työelämän muutokset, joilla yritetään saada ihmiset paremmin viihtymään työssä, sekä työterveyshuollon parantaminen saattavat olla tärkeämpiäkin kuin ikärajat, Puro sanoo.
Hänet tunnetaan vuoden 2005 suuren eläkeuudistuksen vetäjänä.
Puro uskoo joustavan eläkeiän sekä elinaikakertoimen pidentävän työuria. Hän arvioi, että vaikka elinaikakertoimen tehosta ei vielä ole näyttöä, sen vaikutus työurien pidentämiseen on suuri.
– Työssäoloajan pidentäminen edellyttää kuitenkin, että töitä on. Tilastot kertovat, että eläkkeelle siirtyy vanhempia ikäluokkia enemmän kuin nuoria tulee työelämään. Suomessa vallitsee pian täystyöllisyys ja töitä on kaiken ikäisille. Ikääntyvien työllisyys on kasvanut Suomessa enemmän kuin juuri missään muussa Euroopan maassa. Tähän ovat vaikuttaneet monet 2005 uudistuksen osat ja kehittyneet työmarkkinat, Puro sanoo Ilmarinen-lehdessä.
Puron mukaan joustava eläkeikä pidentää työuraa. Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan eläkkeelle siirtymisodote on noussut yli puolellatoista vuodella. Nousu on perustunut siihen, että ihmisillä on ollut työhaluja sekä töitä tarjolla.
– Eläkeiän 63 vuoden alaraja on korkeampi kuin keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä. Ehkä ihmiset ovat asettaneet sen realistiseksi tavoitteeksi ja se on auttanut jaksamaan työssä, Puro sanoo.
Puro pitää kummallisena sitä, että Helsingin Sanomien taannoisessa uutisoinnissa Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin maksuennusteessa oletusennuste sijoitusten tuotosta on muuttunut tavoitteeksi. Puro toteaa, että sijoituksilla ei ole työeläkejärjestelmän asettamaa tavoitetta. Yhtiöt ovat asettaneet sijoitustavoitteita itselleen ja eläkevarat sijoitetaan niiden mukaan.
– Viimeaikaisilla tapahtumilla finanssimarkkinoilla ja sillä, että osakekurssit ovat laskeneet ja työeläkeyhtiöiden sijoitustuotot ovat hetkellisesti miinuksella, ei ole tekemistä pitkän aikavälin työeläkejärjestelmän taloudellisen kestävyyden kanssa. Järjestelmän kestävyys ja pitkän tähtäimen tulevaisuus määräytyvät ensisijaisesti työllisyydestä ja palkanmaksukyvyn kehityksestä. Sijoitusten tuotoilla on toissijainen ja paljon pienempi merkitys, Puro sanoo.

















Kommentit (44)
Tätähän sen kokoomuksen nimenomaan pitäisi edistää. Mutta herra Kari Puro taitaa uida kirjaimellisesti siellä purossa, kun ei ymmärrä, että tällainen ajatus on täyttä utopiaa nyky-suomessa.
Varsinkaan, kun tähän asti ei olla tehty mitään sen eteen, että ihmiset saataisiin alalle, jota he haluavat tehdä.
Samaa mieltä.
Samaa mieltä.
Jeps... siis kannattaa huolehtia siitä, että viimeistään 40- vuotiaana kassa on kunnossa, jotta voi jäädä eläkkeelle.
Ihmisiä toki menee eläkkeelle mutta näitä paikkoja ei enää pistetä uudelleen hakuun vaan yhä pienempi työporukka tekee yhä suuremman.
Esimerkiksi nykyisin 1 työntekijä tekee saman työn mitä aikaisemmin teki 3 työntekijää ja tästä maksetaan sama palkka kuin 1 työntekijälle.
Puolet työntekijöistä joutuu työkyvyttömyys tai sairaseläkkeelle ennen 63v ikää koska työt ovat jo liian raskaita ja elämä on liian epävarmaa. Jos eläkeikää nostetaan, työntekijöitä jää vielä enemmän työkyvyttömyyseläkkeelle koska he eivät yksinkertaisesti jaksa enää.