Sunnuntaisuomalainen: ”Ihmisiä aktivoidaan työttömiksi”
Sunnuntaisuomalainen siteeraa uutisessaan työ- ja elinkeinoministeriön raporttia, jonka mukaan harjoittelijat työllistyivät heikoimmin työmarkkinatuen työharjoittelun ja valmentavan koulutuksen kautta. Heistä vain 12,3 prosenttia työllistyi harjoittelun jälkeen.
Hiljattain perustetun Tasavallan harjoittelijat ja tukityöllistetyt ry:n puheenjohtajan Kari Laurilan mukaan harjoittelijoilla teetetään asiaankuulumattomia töitä. Hänen mukaansa etenkin yhdistykset keksivät harjoittelijoille lumetöitä, jotta ne saisivat tukirahoja. Myös kunnat säästävät palkkakustannuksissa teettämällä harjoittelijoilla ammattilaisten töitä, Laurila sanoo.
Laurilan mukaan räikeimmissä tapauksissa yritykset pyörittävät omaa toimintaansa pelkästään ilmaisen harjoittelijatyövoiman varassa. Harjoittelijoita hyväksikäytetään varsinkin palvelualoilla.
Sunnuntaisuomalaisen mukaan kuntia painostetaan aktivoimaan työttömiä töihin Kelan maksuosuuden menettämisen uhalla. Taustalla on vuoden 2006 työmarkkinatukilain uudistus.
– Aktivointitoimenpiteet ovat kyllä tehostuneet, mutta työpaikkoja ei kerta kaikkiaan ole. Toistasataatuhatta ihmistä kiertää tällä hetkellä kehää, kun ihmisiä aktivoidaan työttömiksi, Laurila sanoo.

















Kommentit (526)
Toisen puolen pitäisi pidentää työuria ja vanhuksia patistetaan töihin. Kaiken huipuksi työnantajat pistävät systemaattisesti yli viisikymppisiä pihalle.
Kuka tätä hommaa johtaa?
Todellinen työttömyysprosentti on siis hieman yli tunnustetun 7,8.
Ilmiön nimi on julkisen sektorin syrjäyttämisefekti eli julkinen valta kun kilpailee pohjattomalla verokassallaan tavallisia yrityksiä vastaan, niin lopputuloksena on 100% julkisia yrityksiä ja julkista sektoria.
Suomessa julkinen sektori on jo 55% BKT:sta ja kommunismin rajana yleisesti länsimaissa on pidetty 50%. Suomi kuuluu maana viiteryhmään Kuuba, Pohjois-Korea ja Kiina.
Palkanmaksusta ei ole väliä, sillä Työkkärit ja TE-keskukset järjestävät 10 euron ruokarahalla plus päivärahalla ilmaisia työntekijöitä yrityksille. Hieno homma kun yhteiskunta maksaa ja työttömät kiristetään orjatöihin toimeentulotukien menettämisen uhalla. Näin työttömyystilastotkin kaunistuvat kepulikonsteilla.
Tätä on Kokoomuksen ja Kataisen paremminvointivaltio.
Minä en hyväksy ihmisten lorvailua ilman vasteentonta työtä.
Mutta en hyväksy että heitä käytetään hyväksi, ilman palkkaa.
Tämä tulee jatkumaan ja pahenemaan sitä myöden kun EU kriisi etenee.
Lopulta meidän maa on samassa tilassa kuin Kreikka.
Suuri kiitos loistavasta pyramidihuijauksesta koko eurooppa.