Nokian Renkaat lomauttaa 260
Lomautuksilla saadaan aikaan arviolta 80 henkilötyövuotta vastaavien palkkakustannusten säästöt.
Säästöjä koskevat yt-neuvottelut päättyivät tänään, Nokian Renkaat kertoo tiedotteessaan.
Lomautus koskee yhteensä noin 260 henkilöä ja kaikkia henkilöstöryhmiä. Henkilöstöä on lomautettuna työtehtävästä ja tilauskannan kehityksestä riippuen enimmillään kahdentoista kuukauden ajan. Lomautukset ajoittuvat ensi vuodelle.
Osa sopeutuksesta hoidetaan eläkejärjestelyin. Nokian Renkaiden mukaan sopeuttamisen syinä ovat raskaiden renkaiden tilauskannan ja ensi vuoden kysyntäennusteen lasku.
Nokian Raskaat Renkaat muodosti tammi–syyskuussa noin kahdeksan prosenttia Nokian Renkaat -konsernin liikevaihdosta ja noin viisi prosenttia konsernin liiketuloksesta.

















Kommentit (22)
Sivistysmaissa, suuret yritykset joutuvat maksamaan irtisanotuille 1-2 vuoden palkan kerralla koska se kuuluu vapaaseen markkinatalouteen että myös sijoittaja ottaa riskin.
Työntekijä ottaa riskin, ottamalla työpaikkaansa vastaan asuntovelan ja maksaa muutenkin EU korkeimpia eläkemaksuja sekä arvonlisäveroja. Mitä hänelle tästä jää, kuin löysät housuihin jos kenkää tulee?
Yrittäjä pääsee helpolla, kunhan on tarpeeksi suuri yrittäjä. Pienyrittäjä on valtion ja verottajan suurin vihollinen, kaikki pienyrittäjät tulisi kieltää lailla ja vaatia Suomeen maksimissaan 10 suuryrityksen koalitio kartelli jotka hoitavat kaiken terveydenhuollosta, elintarvikejakelusta aina pankkisektoriin saakka.
No tätä varten meillä on jo S ryhmä, joko heillä on lääkäritaloja omistuksissaan ja saa S kortilla boonukset rötngen kuvista ja kirurgiasta?!
Valvirassa on palattu saikulta ja he ovat aloittaneet jouluvalmistelut.
He kutsuvat Outokumpulaisten lisäksi myös kaikki Nokian renkaiden irtisanotut jouluglögille.
Hella on aivan hirveän kova kiire ja resurssipula, joten päättivät kutsua myös teidät mukaan koulutustilaisuuteen.
Aihe: Kuinka julkisella sekorilla tienataan 5000eur/kk työtehtäviä hoitamatta.
Ensi vuosi näyttää kataiselta menolta.
Meillä velkavastuu ja EK:lla rahat.
Hyvä Suomi EU on ainoa toivomme,siis pysykäämme vallan ytimessä.
Ikävää tämä on meille jotka emme koskaan ole mokomaa eu:ta halunneet. Heille taas jotka tähän halusivat alkaa nyt bonukset paukkua. Myönnetäköön, että monikaan ei voinut ennakoida että tälläisestä on loppujen lopuksi kyse.
Nämä säästöt ja seuraukset pitäisi nyt pystyä kohdentamaan yksinomaan aiheuttajille, eritoten heille, jotka yhä väittävät että tässä on jotain itua.
Joo, Nokiahan lupasi tuolloin, että ussr-renkaita ei tule rajan yli, mutta ahneus voitti, kun työ on niiiiin halpaa että...
Nyt Nokioita ei tule kuin pakolla.