Sailas Ylelle: Eläkeikää pitää nostaa heti
Ylen A-plus-ohjelmassa puhunut valtiosihteeri Raimo Sailas on huolissaan Suomen taloustilanteesta. Sailaksen mukaan tilanne on synkkä ja uusi taantuma lähes varma.
– Uskon tähän vaihtoehtoon, jossa Kreikka todennäköisesti ajautuu ulos [eurosta], ja vaikkei ajautuisikaan. Maailmankauppa supistuu nyt nopeammin kuin vuosina 2007–2008, Sailas perusteli kantaansa.
Suomen tilanne on Sailaksen mielestä aiempaa pahempi.
– Suomessa on teollisuustuotanto alempi kuin silloin, viennin volyymi paljon alemmalla tasolla, työttömiä enemmän. Lähtökohdat numeroiden valossa ovat varsin huonot.
Sailaksen mukaan myöskään elvytysvaraa ei ole samalla tapaa kuin edellisellä kerralla. Tilanne ei ole kuitenkaan toivoton, ja Sailaksella on tarjota oma listansa toteutettavista toimista.
Hänen mukaansa kilpailukyvystä on pidettävä huolta ja julkisen talouden tasapainoa vahvistettava.
– Ja kolmas on tehdä sellaisia toimenpiteitä, jotka joka tapauksessa ovat fiksuja, oli sitten taantuma tai noususuhdanne. Siinä tulen tähän työurien pidentämiseen, Sailas sanoi.
Hänen mukaansa Suomessa ollaan muun Euroopan tapaan nostamassa eläkeikää, ja nosto pitäisi tehdä heti.
– Huomenna. Niin pian kuin mahdollista, Sailas sanoi, kun häneltä kysyttiin, milloin eläkeiän nosto pitäisi tehdä.













