Teknologiateollisuudessa alkaa uusi lakko huomenna
Lakon piiriin kuuluu noin 10 000 ylempää toimihenkilöä noin 40:ssä teknologiateollisuuden alan yrityksessä. Joukossa ovat muun muassa ABB, Kone, Konecranes, Metso, Outotec, Patria, Ruukki ja Rautaruukki.
YTN:n kertoo tiedotteessaan, ettei voinut hyväksyä esitystä, joka olisi tuonut ylemmille toimihenkilöille Metalliliiton ja Ammattiliitto Pron sopimuksia huonommat ehdot. Nämä liitot pääsivät työnantaja Teknologiateollisuuden kanssa sopuun viikko sitten.
– Ylemmät toimihenkilöt on ainoa henkilöstöryhmä, jolle ei suotaisi paikallisiin eriin täyttä perälautaa. YTN:n mielestä liittotason ratkaisussa täytyy turvata meidän jäsenillemme riittävä palkankorotus. Se voidaan taata vain yleiskorotuksilla ja yhdessä sovituilla paikallisilla erillä. Työnantajien yksipuolista määräysvaltaa emme voi tässä asiassa hyväksyä, YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi kertoo.
Esityksen mukaan ylemmät toimihenkilöt olisivat saaneet 0,8 prosentin paikallisen erän, jonka jakamisesta olisi viime kädessä voinut päättää työnantaja. Lisäksi kiistaa oli työajan ulkopuolisen matkustamisen korvaamisesta, josta työnantaja oli haluton maksamaan.
Teknologiateollisuus pitää lakkoa vahingollisena alalle. 2–3 viikon lakon kustannukset nousevat etujärjestön tiedotteen mukaan tuhansiin euroihin henkeä kohti yrityksestä riippuen.













