SAK:n Lyly: Nuorten on voitava luottaa kunnon eläketurvaan
Kokkolassa puhuneen Lylyn mukaan nykyiset ”surkeat sijoitustulokset eivät saa johtaa työeläkkeiden rahoituksen rapauttamiseen”. Finanssikriisin laskuja ei hänen mukaansa pidä laittaa nuorten ikäpolvien maksettavaksi.
Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimeksen mukaan työikäiset joutuvat tulevaisuudessa jäämään nykyistä myöhemmin eläkkeelle ja maksamaan enemmän eläkemaksuja. Syynä ei ole niinkään sijoitustuottojen vaatimattomuus vaan Suomen ikärakenne, Siimes sanoi Taloussanomille.
– Työuraansa aloittelevan nuoren on voitava luottaa siihen, että nykyisen lain mukainen eläketurva koskee myös häntä. Tämä on keskeinen kysymys työmarkkinajärjestöjen työuratyöryhmän työssä, Lyly sanoo tiedotteessa.
Työeläkemaksut on sovittu 2014 saakka. Sen jälkeen ne on Lylyn mukaan nostettava nopeassa tahdissa sellaiselle tasolle, että uhkailut tulevien eläkkeiden tason leikkauksista voidaan torpata.
Lylyn mukaan surkeat sijoitustuotot finanssikriisin takia voivat johtaa liian nopeisiin eläketurvapäätöksiin.
Työkyvyttömyyseläkkeelle joutuvien määrää puolittamalla Suomeen saataisiin joka vuosi 11 500 hengen työpanos. Sen lisäksi keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä nousisi 1,6 2025 mennessä ja työeläkemaksut alenisivat 1,4 prosenttiyksiköllä, hän lisää.

















Kommentit (52)
Eläkevarallisuus on sijoitettu pääosin pörssiin, jota manipuloi luottomonopolin taloussodanjohto Goldman Sach -nimisestä punkkeristaan.
High Frequency Trading takaa sen, että nuo rahat varastetaan eläkekassoista vähitellen ja takuuvarmasti
Ei kovin luottamusta herättävä ajatus, kun isä kuoli 62-vuotiaana, isänisä vähän yli 70:n ja isänäiti noin 60 ikäisenä. Turha vielä vedota suurten ikäluokkien perintöihin, 90-luvun devalvaation lopputuloksena yrityksestä jäi vain velkaa.
Ainut mahdollisuus on pyrkiä maksimoimaan omat tulot riippumatta kohtuullisuudesta, tuskin eläkkeinä saa koskaan siinä suhteessa takaisin mitä sinne maksaa.
Joka ei tee työtä sen ei pidä leipääkään syömän, sanoi jo vasemmiston suuri oppi-isä Aurinkoinen aikoinaan.
Sama pätee eläkkeeseen. Se on työn yhteydessä syrjään pantava, viivästetty palkan osa.
Se on sitten toinen juttu että kannattaako pelkkään suomalaisen nykysysteemin mukaiseen työeläkkeeseen luottaa. Ja vastaushan on ilmiselvästi "ei kannata", koska työeläkevaroja on hoidettu ja hoidetaan holtittomasti ja tuottamattomasti.
Asian faktoihin voi tutustua mm. Olli Pusan kirjasta "Renkien kaappaus", josta osaPDF:nä:
www.pusa.fi/Renkien%20kaappaus.pdf
Hyvä niin mutta eikö olisi reilumpaa kertoa totuus tulevaisuudesta, jolloin nuoret osaisivat ajoissa alkaa varautumaan siihen.