"UPM piti huolen, että taantumasta tulee todellista"
– UPM sai Myllykoski-kaupalla määräävän aseman, jota se nyt häikäilemättä käyttää hyväksi, Petri Vanhala toteaa Paperiliiton verkkosivuilla.
UPM kertoi tänään suunnittelevansa noin 1 170 työnpaikan karsimista Euroopassa. Suomessa aiotaan sulkea pysyvästi Myllykosken tehdas Kouvolassa vuoden loppuun mennessä. Myllykosken tehdas työllistää 375 työntekijää, joiden työpaikoista käynnistetään yt-neuvottelut. Pietarsaaressa UPM aikoo tehostaa paperi- ja sellutehtaiden toimintoja.
Paperiliiton mukaan yt-lain henki toteutuu kehnosti, koska tehdas aiotaan sulkea.
– Yt-lakia voi hyödyntää tilanteessa, jossa työt työpaikalla jatkuvat, mutta se ei toimi tilanteessa, jossa tehdas aiotaan sulkea, Vanhala sanoo.
Hän pitää myös suunnitelmien julkaisun ajankohtaa ikävänä. Uutinen tuli heti sen jälkeen, kun voitollinen pankkikonserni Nordea kertoi henkilöstövähennyksistä tiistaina.
– Maa on kääntymässä taantumaan ja UPM piti ilmoituksellaan huolen siitä, että taantumasta tulee todellista, Vanhala arvioi.
Laajemmalla tasolla Paperiliiton puheenjohtaja on huolissaan siitä, että perusteollisuuden työpaikkojen vähentyminen heijastuu pian myös palvelualoille ja julkiselle sektorille. Hän vaatii hallitusta luomaan lomaan toimivan teollisuuspoliittisen ohjelman.
Hallitus vakuutti aiemmin tänään pyrkivänsä selvittämään mahdollisimman nopeasti, miten UPM:ltä irtisanottaville voidaan löytää töitä. UPM on ilmoittanut harkitsevansa Työstä työhön -ohjelman käynnistämistä henkilöstölle. Paperiliitto vaatii, että UPM panostaa työllistämistoimiin voimakkaasti alkavissa neuvotteluissa.

















Kommentit (75)
Nyt Stubbelooo on Eu-ministeri.
Eu suhteetkin alkaa mielestäni jo olla kuralla.
7.7.2011
Poliittiset nimitykset nousivat jälleen tapetille torstaina, kun valtioneuvosto nimitti Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok.) entisen avustajan valtioneuvoston kanslian EU-sihteeristön apulaispäällikön virkaan.
Valtiotieteiden maisteri Jori Arvonen toimi Stubbin erityisavustajana tämän ollessa ulkoministeri. Hän on työskennellyt myös kokoomuksen puoluetoimistossa.
Helsingin Sanomat kertoi Arvosen ohittaneen valinnassa monta kokeneempaa nimeä.
-Jos on neljä vuotta ollut ulkoministerin oikea käsi, niin se käy päällikkökokemuksesta ihan helvetin hyvin, Stubb sanoo Arvosen kokemuksesta Helsingin Sanomille
uusisuomi.fi/kotimaa/113775-hs-stubb-kehaisi-kirosanalla-kiisteltya-valintaa
SUURI VALIOKUNTA
Tiistai 2.8.2011 kello 11.00
Pääministerin selvitys 21.7. pidetystä euroalueen päämiesten kokouksesta
Kuultavana:
pääministeri Jyrki Katainen avustajinaan
EU-asioiden alivaltiosihteeri Jori Arvonen
Tuleeko supersyksy ja irtisanotaan yhteensä 10 000 ihmistä jo ennen Joulua.
Miten laivan suuntaa voidaan kääntää kohti parempaa tulevaisuutta?
- Yt-lakia voi hyödyntää tilanteessa, jossa työt työpaikalla jatkuvat, mutta se ei toimi tilanteessa, jossa tehdas aiotaan sulkea, Vanhala sanoo.
Luuleekohan Paperiliitto, että UPM käynnistää yt-neuvottelut siksi, että se haluaa erityisesti neuvotella. Yt-neuvottelut käydään siksi, että laki niin määrää. Ja laki lienee aikanaan säädetty juurikin ay-liikkeen lobbauksesta.
Ja tämäkin on tietysti työnantajapuolen vika?