"Sijoittajien ahneudella ei näytä olevan rajaa"

Lehtikuva
"Sijoittajien ahneudella ei näytä olevan rajaa"
SAK:n työ- ja elinkeinojohtaja Matti Huutolan mukaan metsäyhtiö UPM:n tänään julkistamissa saneeraussuunnitelmissa toistuu tuttu kaava.
Taloussanomat
31.8.2011 15:46
Kommentit 89

– Kannattava liiketoiminta ei riitä, kun sijoittajien ahneudella ei vaikeinakaan aikoina näytä olevan mitään rajaa. Samaan aikaan palkansaajilta vaaditaan malttia ja vastuunkantoa koko kansantaloudesta, hän sanoo kannanotossaan.

Huutolan mukaan yritysten, niiden omistajien ja myös poliittisten päättäjien on hyvä ymmärtää, ettei näin epäoikeudenmukainen asetelma voi jatkua loputtomiin.

Huutola kritisoi erityisesti UPM:n päätöksentekotapaa, joka on hänen mukaansa räikeässä ristiriidassa hyvän yhteistoiminnan periaatteiden kanssa.

– UPM esitti tänään valmiin suunnitelman tehtaiden sulkemisineen, vaikka yt-neuvottelut ovat vasta alkamassa. Aito keskustelu myös työntekijöiden ja yhteiskunnan näkökulmasta perustellusta ratkaisusta ei sitä näytä kiinnostaneen.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenTässä ovat vaaran merkit töissä (26.9.2011 06:02)
YrityksetSAK
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (89)

Huono 0
Öööö ahneudella ei rajaa? Mulla UPM-osakkeet pakkasella 40%, otetaanko saman verran pois näiden kommareiden palkoista?
Kunnian Kukko
Kun pääomaveroja ensi vuodesta alkaen korotetaan, niin sijoittajat varmistavat nyt, että heidän nettotulonsa eivät missään olosuhteissa ainakaan laske.
Ja mulla Elcoteqin osakkeet about -90%. Noksuakin ostin päälle 30 eken.
Jotta silleen menee rikastuminen ...
Niin? Eikös jokaisen siis kannattaisi ryhtyä itsekin sijoittajaksi? Älkää valittako...

Köyhät kyykkyyn!
23v opiskelija, yrittäjä
Huutola voisi olla huolissaan jäsentensä eläkerahoista,joita on sijoitettuna eläkeyhtiöiden toimesta UPM:ään. Ellei yhtiö ole voittoa tuottava,ei se maksa osinkojakaan ja eläkevarat ovat tuottamattomassa tilassa. On se varmaan skitsofreenista istua kahdella pallilla.
Asialinjalla
No ei tietenkään ole mitään rahaa. Yksi sijoittamisen perusperiaatteita on yrittää hyötyä toisten ahdingosta.
kasvoton ryhmä
SAK;n kannattaisi olla hiljaa, muuten tuhma kapitalistisetä vie kaikki työpaikat poois.

Uskomatonta tekstiä muutenkin, kun uhataan takavarikoida rikkaiden omaisuutta, siis sosialisoida, uutta vallankumoustako suunnittelette?

Kannattanee siis viedä loputkin rahat ulkomaille ja äkkiä.
Osinko-Otto
Uudessa Wall Street leffassa kysyttiin monimiljardööriltä:

"how much money is enough?"

vastaus oli:

"More..."
SAK ahneudella ei tunnu olevan rajoja.
Vaatimus 5% palkankorotuksista ajaa lopunkin teollisuuden pois Suomesta.
Kalle
Huutolan mielestä yrityksen pitää tehdä tappiota hamaan loppuun asti,että loputkin työpaikat menetetään.
Hyvä se on sieltä suojatyöpaikasta huudella,kun SAK ei ole milloinkaan kantanut korttaan yhteiseen kekoon.
"Verorahoilla" SAK siivestää yhteiskuntaa ja rasva valuu johtajiensa suunpielestä lounaalla ja kansa maksaa.
SAK:n puheet ovat kuin tuuleen huutaisi.
Liero
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Tokio
Melkein selkeää ja poutaa 25
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

07:15OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

4,934+0,41 %+0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949