Tehy: Hoitajapula pahenee

Ossi Ahola / Lehtikuva
Tehy: Hoitajapula pahenee
Euroopan komissio on laskenut, että unionista puuttuu miljoona terveydenhuollon ammattilaista vuoteen 2020 mennessä. Terveydenhuoltoala on huolissaan alan vetovoimasta, vaikka koulutuspaikkoihin onkin tulijoita.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
7.7.2011 17:26
Kommentit 53

EU:ssa on herätty verrattain myöhään väestön ikääntymisen aiheuttamaan hoitajapulaan. Komissio laskee, että jäsenmaista puuttuu nykymenolla miljoona hoitajaa vuonna 2020.


Suomessa hoitoalan koulutuspaikkoja on lisätty ja ne ovat nuorten keskuudessa suosittuja. Suomen suurin terveydenhuoltoalan etujärjestö Tehy on kuitenkin huolissaan alan vetovoimasta.


– Esimerkiksi Suomessa noin 10 000 koulutettua sairaanhoitajaa ja noin 30 000 lähihoitajaa on jättänyt alan. Olisi järkevää kohdistaa huomio ennen kaikkea työpaikkojen vetovoiman parantamiseen ja työssä jaksamisen edistämiseen, Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola kertoo tiedotteessa.


Takavuosina suomalaisia sairaanhoitajia lähti joukoin töihin esimerkiksi Norjaan parempien palkkojen perässä. Hoitoala saikin Suomessa kuoppakorotuksen 2007. 

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇


Sittemmin alalle on tullut yhä enemmän työvoimaa myös ulkomailta. Tehyssä ei vastusteta ulkomaisen työvoiman rekrytointia, mutta Laitinen-Pesola kantaa huolta siitä, miten tulijat vaikuttavat lähtömaiden hoitotasoon. 


– Kun [hoitajapula] on globaali, tässä pelissä "Musta Pekka" jää usein köyhimmille maille.

Lisää Aiheesta
UutinenKuka tienaa eniten tunnissa? (2.1. 06:18)
Uutinen"Sairausloma on vaaraksi terveydelle" (13.6.2011 14:05)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (53)

Huono 0
Eiköhän joku vuokrafirma järjestä virosta ja aasiasta lähes ilmaista työvoimaa. Kyseessähän on taas tämä perinteinen "suomalainen työvoimapula", jossa työntekijöitä on reilusti mutta heidän vaatima tavallinen palkka on liian korkea työnantajalle.
Poistetaan vuorotteluvapaa ja lyhennetään hoitovapaa kahteen vuoteen, niin jopa löytyy hoitsuja töihin.
talousaliupseeri
Monessa muussa yksityisen sektorin "kutsumusammatissa" on palkat kolminkertaiset. Teet yhtä rajusti töitä, mutta saat parempaa liksaa (ja monesti vielä työajaton duuni). Työ on yhtä raakaa, takaan.

Haluaisin terveydenhuolto alalle. Mutta miksi menisin?
Kauppatieteilijä
- Kun [hoitajapula] on globaali, tässä pelissä "Musta Pekka" jää usein köyhimmille maille.

Oih! Ihan kun näistä köyhistä maista olisi ennenkään välitetty. Turha muita surra. Pärjätköön omillaan ja jos eivät niin sitten eivät.
Ei itketä.
Katainen petti Sari Sairaanhoitajalle yli 4 vuotta sitten antamansa lupauksen palkankorotuksista. Siitä huolimatta Sari kolleegoineen äänesti luultavasti kokoomusta. On aika masokistista touhua.Nyt sitten eletään seuraavat 4 vuotta tätä meikinkiä.Sitä itse valittua. Eikä tässä vielä kaikki.Ovathan he valinneet puheenjohtajakseenkin kokoomuslaisen.
Omakeitettyä soppaa
mites ne viiskybäsenä eläkkeelle haluavat palomiehet? eikös ne voisi jatkaa hoitohommisssa, saleen kovempi kuntosia jätkiä kun monet muut samanikäset...
hoitsu
Tehy pitää kynsin-hampain kiinni sairaanhoitajien perinteisestä reviiristä. Erityisen tarkkoja järjestössä ollaan siitä, etteivät alemman koulutuksen saaneet hoitohenkilöt saa tehtäväkseen edes vaatimattomimpia suoritustason tehtäviä, jotka ovat perinteisesti olleet sairaanhoitajien heiniä.

Tämä on johtanut siihen, että sairaanhoitajat tekevät tehtäviä, joihin he ovat ylikoulutettuja. Tilanne ei myöskään helpota sairaanhoitajien työkuormaa.

Tehyn tulisi ymmärtää, että sen jäsenten edun mukaista olisi luovuttaa osa tehtävistä perustason hoitajille. Tällä olisi myös palkkausta edesauttava vaikutus, koska sairaanhoitajille jäisi vain vaativimmat tehtävät, joista maksetaan parempaa vaativuusosaa. Myös perustason hoitajat hyötyisivät saadessaan lisää vastuuta.

Taitaa tosin olla turha toivo, että naisvaltaisella alalla osattaisiin ainaisen reviiritaistelun sijasta puhaltaa yhteen hiileen ja nähdä yhteinen etu hieman pidemmällä aikajänteellä.
Tehy kävi kovan työtaistelun irtisanomisuhkineen. Tuolloin järjestö perusteli kovia korotusvaatimuksiaan mm alan houkuttavuuden varmistamisella. Muistaakseni järjestö mainosti saaneensa tavoitteensa läpi.

Kuinkas nyt ollaan taas tässä tilanteessa?
aare-
Nykyistä siirtomaaherruutta on houkutella kehitysmaista koulutettua väkeä tänne kehittyneempiin maihin. Kipeimmin heitä tarvittaisiin lähtömaissaan.Ei voi kehittyä,ellei ole tietoa ja taitoa.Ennen vanhaan ahneet isäntämaat riistivät niiltä kaiken arvokkaan,tuotteet ja raaka-aineet. Nyt riistetään koulutetun kansanosan osaaminen ja tietenkin pilkkahinnalla siirtomaa-aatteen mukaisesti. Häpeämisen paikka meille ahneille ja röyhkeille.
Vanha riisto uusissa vaatteissa
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Tokio
Melkein selkeää ja poutaa 25
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

07:15OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

4,934+0,41 %+0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949