Ixonos irtisanoo kahdeksan henkilöä
Lisäksi yhtiö lopettaa mobiililaitteiden tuotekehityspalveluiden tuottamisen Salossa ja Turussa vuoden loppuun mennessä. Näistä toimipisteistä vähennetään 21 ihmistä, mikäli heille ei löydy työllistymismahdollisuuksia Ixonosin muissa yksiköissä, kertoo Ixonos tiedotteessaan.
Neuvotteluiden piirissä olleista työntekijöistä 14 siirtyy muihin tehtäviin konsernin sisällä. Ixonos varautuu lisäksi hidastuneeseen kasvuun lomauttamalla tarvittaessa enintään 50 henkeä syyskuun alkuun mennessä.
Yt-neuvottelut alkoivat huhtikuussa. Silloin vaikutusten arvioitiin koskevan enintään sataa ihmistä.
Ixonoksen irtisanomisten taustalla on yhtiön merkittävän asiakkaan Nokian helmikuussa kerrottu alustastrategian muutos.
















Kommentit (12)
8 henkeä !! Mihin me joudumme ?
8 henkeä !! Mihin me joudumme ?
Siinä on kuitenkin kahdeksan perhettä joita asia koskee, mahtava että jaksoit kuitenkin kommentoida IDIOOTTI!
8 henkeä !! Mihin me joudumme ?
Olisiko irtisanottuja pitänyt olla enemmän, että olisit tyytyväinen?
Miltä itsestäsi tuntuisi olla yksi noista irtisanottavista?
8 henkeä !! Mihin me joudumme ?
Siinä on kuitenkin kahdeksan perhettä joita asia koskee, mahtava että jaksoit kuitenkin kommentoida IDIOOTTI!
Iksonossilla perhe? No jos on tänä vuonna rekrytoitu, niin ehkä voi vielä olla.
Työpaikan vaihtamisesta ei tarvi tehdä niin hirveän dramaattista menoa kuin Suomessa, jossa huudetaan heti sosiaalitätiä, työvoimaviranomaista ja muuta yhteiskunnan joutovirkamiestä jo "apuun".
Muualla maailmassa töitä vaihdetaan 5-7 vuoden välein oma-aloitteisesti, että saadaan lisää kokemusta vaativampiin tehtäviin, ja lisää palkkaa.
Kun jenkki on "between jobs" ja hakee innokkaasti seuraavaa duuniaan, niin täällä työtä vailla olevasta hyysätään mielellään loppuiäkseen juoppo yhteiskunnan syöttiläs, joka örveltää itsensä ennenaikaiseen hautaan.
Vertaa eri maiden asutorahoituksen toimintamalleja. Suomessa on nyt monelle apu tarpeen. Jenkki palauttaa avaimet pankille jos oikein huonosti käy.
Kyllä näitä on Suomessakin, mutta heitä ei sitten koskaan ehditä irtisanoa. Osaavat lähteä ajoissa itse. Sitäkin on nähty, että paikanvaihtaja tekee kuukauden-pari kahta työtä, ke-la vanhassa ja su-ti uudessa. Siihen kun motivaatio riittään niin on palkanlisänsä ansainnut. Puhumattakaan siitä, että tuon siirtymäkauden aikana tienestit ovat tuplana joka tapauksessa :-)
Luterilainen työmoraali: Kun on kerran töitä annettu ne pitää tehdä muualle vilkuilematta.
Monella tutulla on koko ajan haku päällä. Jos sattuukin joutumaan vakinaistetuksi, niin haku vain kiihtyy...
Pahin virhe on ostaa tontti, tilata talopaketti, tekaista muutama lapsi JA ajatella, että tässä nyt ollaan, sunnuntaina vaan sitten aina rauhanyhdistykselle. Virhe on tuossa JA-sanan kohdalla, ei pidä mihinkään niin juurtua ettei tarvittaessa pysty siitä lähtemään. Tai sitten pitää elää seurausten kanssa.
hihi vai että between jobs tarkoittaisi ameriikoissa että hakisi innokkaasti seuraava duuniaan, en voi muuta sanoa kuin että on kyllä kärjistettyä..
Lisäksi yhtiö lopettaa mobiililaitteiden tuotekehityspalveluiden tuottamisen Salossa ja Turussa sijaitsevissa toimipisteissä vaiheittain vuoden 2011 loppuun mennessä. Neuvotteluiden vähennystoimenpiteet kohdistuvat näissä toimipisteissä 21 henkeen, mikäli heille ei löydy työllistymismahdollisuuksia Ixonosin muissa yksiköissä.