Metsäteollisuus ja Pro eivät löytäneet sopua
– Emme voi hyväksyä työtaistelutoimenpiteitä, joilla ajetaan koko alaa koskevia tavoitteita, mutta jotka kohdistetaan yhteen alan yritykseen, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen sanoo tiedotteessa.
Metsäteollisuuden varatoimitusjohtajan Jari Forssin mukaan Pro vaarantaa jäsentensä työpaikat Suomessa.
– On selvää, että kansainväliset yritykset keskittävät jatkossa tukitoimintojaan sinne, missä toimintaympäristö on vakaa. Lakkoilemalla ei Suomen asema parane, vaan on löydettävä yhdessä keinoja vahvistaa toimintaedellytyksiä Suomessa, hän sanoo.
Metsäteollisuus sanoo olevansa edelleen valmis samantasoiseen ratkaisuun kuin muillakin aloilla.
– Pro vaatii 3,5 prosentin palkankorotusta, vaikka paperiteollisuuden työntekijöiden kanssa on sovittu 1,5 prosentin yleiskorotuksesta ja yhden prosentin yrityskohtaisesta erästä. Työtaistelutoimet ovat tässä tilanteessa käsittämättömiä, sillä neuvotteluissa osapuolilla oli erilaiset näkemykset vain yrityskohtaisen erän, yhden prosentin jakamisesta, Forss sanoo.
Hänen mukaansa Pro esitti vasta sovitteluvaiheessa täysin uuden vaatimuksen eli palkkausjärjestelmän muuttamisen.
– Esitys nykyisen yrityskohtaisen palkkausjärjestelmän romuttamisesta tarkoittaisi paluuta ajassa vuosikymmeniä taaksepäin, Forss sanoo.
Paperiteollisuuden toimihenkilöiden työehtosopimuksen piiriin kuuluu runsaat 3 000 henkilöä.














