Työntekijät syyttävät Finnlinesia vääristä päätöksistä
Satamaoperaattori Finnsteven työntekijät keskeyttävät työt vuorokaudeksi Vuosaaren satamassa kuudelta huomenaamulla. Lisäksi Finnsteven emoyhtiön Finnlinesin laivoja ei pureta eikä lastata Suomen satamissa kahden vuorokauden aikana.
Kyseessä on Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n päätös, jonka syynä on henkilöstöpolitiikka. AKT:n mukaan ahtausliike Finnsteve irtisanoi 160 työntekijää Helsingin, Kotkan ja Turun satamista, vaikka emoyhtiö Finnlines teki viime vuonna voitollisen tuloksen.
AKT:n mielestä irtisanomiset eivät olleet perusteltuja voitollisesti toimivassa konsernissa. Työntekijät syyttävät Finnlines-varustamoa virheellisistä päätöksistä, joilla se on heikentänyt tytäryhtiönsä Finnsteven toimintaedellytyksiä. Virhepäätökset ovat puolestaan johtaneet työntekijöiden mukaan asiakkaiden ja tulojen menetyksiin.
Työntekijöiden mielestä Finnsteve ei pysty toimimaan tehokkaasti isojen irtisanomisten jälkeen.
AKT julisti Finnlinesin laivat kahden päivän käsittelysaartoon viimeksi noin kaksi viikkoa sitten.
Finnsteven mukaan yhtiöllä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin irtisanomiset, koska pitkä taantuma oli aiheuttanut yhtiölle 30 miljoonan euron tappiot.
Finnsteven mukaan luottamusmiehet torjuivat yt-neuvottelujen aikana ja sen jälkeen kaikki tarjotut ratkaisuvaihtoehdot. Yhtiö kertoo tarjonneensa puolueetonta asiantuntijaa, joka olisi esittänyt molempia osapuolisia sitovat ratkaisut. AKT vaati kuitenkin viime viikon neuvotteluissa 40 työsuhteen palauttamista.
Finnsteve sanoo tiedotteessaan, ettei yhtiö voi toimia AKT:n painostuksen alaisena eikä hyväksy AKT:n yritystä harjoittaa liikkeenjohtovaltaa yhtiön yli.

















Kommentit (25)
Talouskasvu on lisää velkaa.
EK ja kokoomuksen tekstiä yllä. Muista äänestää palkansaaja myönteisiä edustajia eduskuntaan. Kiinalaisia emme ole emmekä Korealaisiksi halua tulla olkaamme Suomalaisia.