Componentan yt-neuvottelut päättyivät
Componenta on päättänyt lopettaa koneistustoiminnan Pietarsaaressa vuoden loppuun mennessä.
– Päätöksen taustalla on Pietarsaaren koneistustoiminnan pitkään heikkona jatkunut kannattavuus sekä raskaan ajoneuvoteollisuuden asiakaskunnassa tapahtuneet strategiset muutokset, tiedotteessa kerrotaan.
Valimotoiminta Pietarsaaressa jatkuu ja sitä aiotaan kehittää muun muassa investoinnein ja kehittämisohjelmin.
Valtaosa Pietarsaaren koneistustöistä ja suuri määrä työstökoneita siirretään Främmestadin yksikköön Ruotsiin.
Päätös merkitsee enintään 60 työsuhteen päättämistä Pietarsaaressa asteittain vuoden aikana. Tämä sisältää määräaikaisten työsuhteiden päättymistä, eläkejärjestelyjä ja irtisanomisia. Pietarsaaren yksikkö työllistää yhteensä noin 270 henkilöä.
Päätöksestä aiheutuvien kertaluonteisten kulujen arvioidaan olevan noin kolme miljoonaa euroa ja investointi- ja tuotesiirtokulujen noin miljoona euroa tänä vuonna.
Koneistustoimintojen lopettaminen ja henkilöstökarsinta ei koske Pietarsaaressa toimivaa mäntiä valmistavaa Componenta Finland Oy Pistons -yksikköä.
















Kommentit (7)
Mutta mutta meillä on euro! Älkää menkö sinne kruunumaahan, tai mörkö tulle ja syö teidät.
Ei voi olla totta, sillä meillä on euro ja Ruotsissa kruunu.
Kertoo meille kultalusikka suussa syntynyt kokoomuksen kannattaja.