Sunnuntaisuomalainen: Miesten ja naisten palkkaero voi olla pysyvä

EPA
Sunnuntaisuomalainen: Miesten ja naisten palkkaero voi olla pysyvä
Naisen euro on jatkossakin 80 senttiä, arvelee tasa-arvovaltuutettu Sunnuntaisuomalaiselle.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
13.3.2011 10:47
Kommentit 29

Miesten ja naisten välinen palkkaero ei välttämättä kapene koskaan, tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen arvioi Sunnuntaisuomalaiselle.

Mäkinen viittaa viisi vuotta sitten käynnistettyyn samapalkkaisuusohjelmaan, jonka tavoitteena on pienentää miesten ja naisten välistä palkkaeroa 20 prosentista 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Sunnuntaisuomalaisen haastatteleman Mäkisen mukaan tavoitteessa ei olla edetty.

– Koskaan ei tunnu olevan sopiva hetki poistaa palkkaeroa, Mäkinen harmittelee Sunnuntaisuomalaiselle.

Yhtenä syynä miesten ja naisten palkkaeroihin on pidetty sitä, että miehet ja naiset jakautuvat vahvasti omille aloilleen. Naisvaltaiset alat ovat usein matalapalkkaisia.

Mäkinen sanoo Sunnuntaisuomalaiselle, että työnantajien tekemät tasa-arvosuunnitelmat ovat usein puutteellisia. Mäkisen mielestä niissä tulisi kaivaa esiin palkkaerojen todellisia syitä.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenVaro, näin kodista tulee vankila (7.3.2011 06:01)
UutinenEKP:n paineet nostaa korkoa kasvavat (2.3.2011 10:56)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (29)

Huono 0
Kunhan tama tyovoimapula viela tasta kovenee, niin erot tasottuvat.
Talonmies
En tiedä tästä aiheesta, mutta tietääkö kukaan mistä hitosta niitä joditabletteja vielä löytäisi?
Tilastotieteilijä Pauli Sumanen on jonkin verran uutisoidussa tutkimuksessaan osoittanut, mistä ne erot johtuvat: naiset tekevät vähemmän palkkatyötä ja se selittää suurimman osan tuosta erosta. Jos tämä halutaan nähdä tasa-arvo-ongelmana, niin se ongelma saattaa olla vanhempainvapaiden epätasaisessa jakautumisessa.

Kyselytutkimuksissa havaittu stabiili tosiasia, että uralle uhrautuminen ja ylipäätään rahan perässä juokseminen ei naisia kiinnosta läheskään siinä määrin kuin miehiä johtanee siihen, että toimivilla markkinoilla naiset myöskin jatkossa tienaavat vähemmän. Ja ovat myös miehiä onnellisempia samalla kun enemmän työtä tekevät miehensä yleensä kuitenkin kustantavat perheen elämää suuremmalta osin.
Suuli Pamanen
Jatkuvasti kouhkataan oletetusta palkkaerosta.

Osoittakaa edes muutama tapaus, jossa nainen on jäänyt samalla työajalla ja samoilla tuloksilla pienemmälle palkalle.
rene
Tuo korjaantuu vasta, jos naiset tekevät samaa tulosta samoilla aloilla ja yhtä monta tuntia kuin miehet. Miksi kaikki meuhkaa kk-palkan eroista. Mitä jos lasketaan palkka tehtyjä tunteja kohti. Siis todellisia tehtyjä tunteja. Minulla on firman paras kk-palkka, mutta tuntipalkalla mitattuna logistiikan assistenttikin tienaa enemmän.
Yrittäjä ja 10 työntekijää..
Suurin syy palkkaeroon on se että miehet tekevät keskimäärin 41 tuntia töitä viikossa, kun taas naiset 35 tuntia.

Tasa-arvovaltuutettu tietää tämän varsin hyvin.
Älyllistä vilpillisyyttä
taas on pantu propagandakoneisto liikkeelle tällä populistisella väittämällä. Vastahan julkaistiin kirja joka kertoo että naisten euro on enemmän kuin miesten euro, kun otetaan huomioon eläketulo, naisten reilusti suuremmat kulut ja käyttö sairaala ja sosiaalimenoissa. Mitä mies tästä palkaksi saa on huomattavasti lyhyempi elämä. Siti vaan nämä naiset jatkavat tätä propagandakampanjaansa.
karbaasiton
Huono 9
Jatkuvasti kouhkataan oletetusta palkkaerosta.Osoittakaa edes muutama tapaus, jossa nainen on jäänyt samalla työajalla ja samoilla tuloksilla pienemmälle palkalle.

Eipä tästä kovin montaa viikoa ole aikaa kun televisiossa kerrottiin lääkäripariskunnasta.

Olivat samassa sairaalassa töissä, samanlainen tutkinto kummallakin takana, tekivät aivan samanlaista työtä. ARVAA mitä. Nainen sai pienempää palkkaa. Itse sitä ohjelmassa ihmettelivät.
katso joskus tv:n asiaohjelmia
Huono 2
Eipä tästä kovin montaa viikoa ole aikaa kun televisiossa kerrottiin lääkäripariskunnasta.

Mikä ohjelma, mikä kanava? (Joku Bettina S tai muu naisten suosima "asiaohjelma" kenties? Tai jossain saippuaoopperassa, mitä naiset pääsääntöisesti katsovat innokkaasti.) Jos tutkitaan asiaa, varmasti järkevä syy löytyy. Käytännössähän taulukkopalkoilla ei ole eroa. Henkilökohtaiset lisät voivat vaikuttaa.
Höpö höpö...
Tämä kuuluu samaan sarjaan kuin vouhkaaminen naisten vähemmistöedustuksesta yhtiöiden hallituspaikoilla. Eipä ole näkynyt suurta kansalaisliikettä vaatimassa naisille tasa-arvoista edustusta kaivosmiehiniä tai palomiehinä tai ravintolan portsareina, vaikka kaikissa näissäkin ryhmnissä naiset ovat selkeä vähemmistö, jopa pienempi kuin yritysten hallituksissa.
neo
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Bryssel
Melkein selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

07:06OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,50-1,51 %-0,13

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949