Veikkauksen yt:t loppuivat – irtisanoo kolme
Veikkaus irtisanoo kolme työntekijää ja työpaikkojen määrä vähenee noin viidellätoista ensi vuoden kuluessa. Viidennes esimiehistä siirtyy asiantuntijatehtäviin, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Marraskuussa Veikkaus kertoi, että vaarassa on korkeintaan yhdeksän työntekijän työpaikka. Yhtiön palveluksessa oli ennen neuvotteluja 376 henkilöä.
Muutoksilla Veikkaus tavoittelee toimivampaa organisaatiota, resurssien parempaa kohdentamista ja kustannustehokkuutta.

















Kommentit (14)
Onneksi muualla julkisella puolella tuollainen ei missään oloissa tule kyseeseen.
Sensijaan perähikiällä jos joku sikäläinen Virtasen Paja Ky pistää pihalle 103 henkilöä ja se pelkästään edustaa 15% kunnan palkansaajista, niin sillä ei uutiskynnys ylity.
Median vika, etteivät politikot ymmärrä asian vakavuutta.