Työttömien määrä laski alle 200 000:n
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli työttömiä 6 000 vähemmän kuin vuosi sitten.
Työttömyysprosentti laski 7,3:een viime vuoden elokuun 7,6:sta. Heinäkuussa työttömyysprosentti oli 7,5. Kausi- ja satunnaisvaihteluista puhdistettu työttömyysprosentti oli elokuussa 8,3 eli sama kuin heinäkuussa.
Työttömien miesten määrä pysyi elokuussa ennallaan. Naisten määrä sen sijaan väheni.
Työllisyysaste eli työllisten osuus työikäisistä nousi elokuussa 68,8 prosenttiin viime vuoden 68,7 prosentista. Kausitasoitettu työllisyysaste oli 67,8 prosenttia.
Työllisiä oli 2,49 miljoonaa, jossa on nousua 21 000 viime vuodesta. Työvoimaan kuulumattomien 15–74 -vuotiaiden määrä pysyi lähes ennallaan. Työllisten määrä lisääntyi selvimmin Itä- ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastojen alueella.
Nuorisotyöttömyys väheni viime vuodesta. Nuorista eli 15–24-vuotiaista oli elokuussa työtä vailla 14,5 prosenttia. Viime vuoden elokuussa nuorten työttömyysprosentti oli 17,7.
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli elokuun lopussa 257 000 työtöntä työnhakijaa. Laskua viime vuodesta on 13 000.
Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettiin elokuussa 42 000 uutta avointa työpaikka, mikä on 10 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Tilastokeskus ja TEM mittaavat työttömyyttä eri tavoilla.

















Kommentit (100)
Kertokaa nyt joku, että se ei ole.
Pyörryttää ja vatsaa vääntää.
Miten tästä oikein selvitään?
Mutta siis 200 000 ihmista vailla duunia!
Montako Nokiaa tarvitaan, etta saadaan kaikille duunipaikat? Uusi pikkufirmoja tarvittais yli 10 000!
On siina virkakoneistolle hommaa, etta saisi toimeliaisuutta tahan maahan! Mutta vaalit on tulossa - ei kannata theda taas(kaan) mitaan!
työaikaa.
Silloin jää perheelle enemmän aikaa viikossa.
Ja itse voi valmistaa ruokaa kotona.
Mutta siis 200 000 ihmista vailla duunia!
Montako Nokiaa tarvitaan, etta saadaan kaikille duunipaikat? Uusi pikkufirmoja tarvittais yli 10 000!
On siina virkakoneistolle hommaa, etta saisi toimeliaisuutta tahan maahan! Mutta vaalit on tulossa - ei kannata theda taas(kaan) mitaan!
Kato ne on menny töihin. Kaikki ei ole kaltaisiasi vetelehtijöitä.