Kirjaudu ▼
 

Heitä haetaan Suomeen töihin

Heitä haetaan Suomeen töihin
Myyjät Venäjältä, hoitajat Filippiineiltä ja it-osaajat Intiasta – ovatko nämä maahanmuuttajia, joita yritykset Suomeen haluavat? Taloussanomat selvitti, millaisia osaajia ja mistä maista työnantajat tänne haluavat.
Työnantajat kun ovat vaatineet työperäisen maahanmuuton lisäämistä. Lue minne kaikkialle kaivataan esimerkiksi venäläisiä osaajia ja mistä löytyisi Suomeen putkimiehiä.
Petri Korhonen
9.9.2010 06:01
242

Työperäinen maahanmuutto on elinkeinoelämän päättäjien mielestä muutamilla aloilla ainoa ratkaisu tulevaisuuden tekijöiden löytämiseen. Joitain osaajia ei Suomesta enää saa edes rahalla.

Toisaalta joukkotyöttömyydenkin aikana massa-aloilla on tarjolla paljon niin pienipalkkaisia hommia, ettei niihin löydy kotimaisia tekijöitä.

Millaiset maahanmuuttajat täällä nyt sitten työllistyisivät heti?

Yllättäen Elinkeinoelämän keskusliitto, joka on innokkaimmin varoitellut lähivuosien tulevasta työvoimapulasta, ei pystykään vastaamaan kysymykseen.

EK kertoi Taloussanomille, ettei Etelärannan lobbareilla ole antaa listaa kysytyimmistä ammattilaisista.

Yrittäjien edunvalvojilla on tarkempi kuva nykytilanteesta.

– Työvoimatarpeiden kuva on tämänkin laman aikana koko ajan muuttunut. Täällä tarvitaan varmimmin kahdenlaista väkeä, käytännöllisen ammattitutkinnon saaneita sekä huippuosaajia, kertoo Suomen Yrittäjien koulutusasiain päällikkö Veli-Matti Lamppu.

Siivoajia, rakennusmiehiä
ja venäjänpuhujia
 

Työpaikkailmoitusten ja vuokratyöfirmojen mukaan tänä syksynä Suomessa on runsaasti töitä uusille puhtaanapidon, siivouksen ja rakentamisen ammattiosaajille. (Katso jutun lopusta lista minkälaisia osaajia ja mistä maista Suomeen halutaan.)

Rakennusalan alihankintafirmat kaipaisivat telineasentajia, hitsaajia, putkimiehiä ja remonttitaitoisia sisustuspuuseppiä.

Siivoamaan pääsee minne vain ja mistä maasta tulleena tahansa.

Näihin lattiatason perustöihin otetaan suhteellisen pienellä kielitaidolla: riittää jos hallitsee edes jotain länsimaista kieltä niin että ymmärtää työnjohdon ohjeet.

Itäkielellä saa sisätöitä muun muassa Kaakkois-Suomessa

– Palvelualalla, etenkin kaupan alalla, on suuri tarve venäjää osaaville ihmisille, jotka ovat olleet täällä sen verran pitkään että tuntevat suomalaisen työelämän tapoja, Veli-Matti Lamppu kertoo.

Venäjänosaajille lupaillaan myynti-, matkailu- ja asiakaspalvelutehtäviä sellaisiin yrityksiin, joissa asiakaskuntakin tulee pääosin rajan takaa.

Kantaväestön hyljeksimiä maatilahommiakin löytyy: valkovenäläisiä ja ukrainalaisia renkiä tai piikoja on alkanut muutaman viime vuoden aikana näkyä yhä enemmän lomittajina ja eläintenhoitajina.

Hoiva-aloille tulee
seuraava rynnistys

Hoitohenkilökuntaa rekrytoidaan vilkkaasti Suomeen Aasian maista. Heitä näkee etenkin vanhustenhoidossa, pitkäaikaispotilaiden ja dementikkojen kaitsijoina.

Samaan aikaan kun suomalaiset sairaanhoitajat lähtevät parempien palkkojen perässä ulkomaille, tänne tulee heidän filippiiniläisiä ja kiinalaisia kollegoitaan muihin hoivatehtäviin.

– Joissain maissa sairaanhoitajat ovat vientituote, ja se näkyy jo työmarkkinoillamme, kertoo suunnittelija Leena Kaasinen-Parkatti Suomen lähi- ja perushoitajaliitosta.

Ulkomailta rekrytoidaan hoiva-alalle ihmisiä, jotka ovat saaneet tehtävään muodollisesti pidemmän  peruskoulutuksen kuin mitä vastaavilla kotimaisilla työnhakijoilla on.

Esimerkiksi yksityisiksi vanhustenhoitajiksi saatetaan palkata sairaanhoitajan koulutuksen saaneita, tosin pienemmillä palkkaeduilla kuin mitä suomalaiselle lähihoitajalle maksettaisiin.

Kielitaidoksi on yleensä riittänyt englanti, mikä on aiheuttanut etenkin iäkkäiden potilaiden hoidossa suuria käytännön vaikeuksia.

Lastenhoitajina on toistaiseksi nähty lähinnä virolaisia. Au-pair-nimikkeellä tai kodinhoitajiksi tulee jonkin verran ihmisiä Etelä-Euroopasta sekä Latinalaisen Amerikan maista.

Liukuhihnan ääreen ei,
huippuosaajaksi kyllä

Teollisuudessa sen sijaan ei ole enää hommia kouluttamattomille ihmisille. Huippuosaaja saa kuitenkin paikan lähes mistä vientifirmasta tahansa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Teknologiateollisuus sekä monet suuryritykset palkkaisivat mielellään Aasia-bisneksiään varten kiinalais-, intialais- tai pakistanilaistaustaisia ihmisiä.

Firmoissa tarvitaan muun muassa tulkkeja, kulttuurikouluttajia, yhteysihmisiä, projektienvalvojia, ostajia, neuvottelijoita, markkina-analyytikkoja, alihankkijoiden etsijöitä ja lähes mitä vain.

Osa näistä huippukyvyistä saattaa olla jo valmiiksi maassa, ilman että suomalaisyritysten headhunterit tietävät heistä mitään.

– Meillä on nytkin Suomen yliopistoissa 13 000 ulkomaalaista tutkinto-opiskelijaa, joista suuri osa valmistuu teknillisille tai kaupallisille aloille, muistuttaa korkeakoulujen yhteisen VALOA-rekryhankkeen projektipäällikkö Päivi Jyry.

Heistä voisi värvätä juuri näitä täsmätehtäviin päteviä ihmisiä. Samat nuoret aikuiset kun muuttuvat tutkinnon saatuaan ja kotimaihinsa palattuaan juuri niiksi tulevaisuuden osaajiksi, joita suomalaisyhtiöt sanovat etsivänsä.

– Tuntuu, että yritykset eivät vain ole huomanneet, miten helposti heidät tavoittaisi opiskeluvaiheessa, Jyry arvelee.

Tai sitten rekrykonsulttien on vain hauskempi käydä kalastelemassa ulkomaaneläviä kotimaistaan, kuin yrittää solmia tuleviin maistereihin, ekonomeihin tai diplomi-insinööreihin suhteita jo täällä.

Läkkiseppää aina
tarvitaan

Toinen tarvittu ja kaivattu ammattiryhmä tulee käsityöläisistä. Monen menneen aikakauden alan osaaminen ehti loppua  ylikouluttautuneessa, teoriakoulutusta ihailevassa Suomessa.

– On paljon aloja, joissa kotimaiset koulutuspaikat eivät tule enää täyteen. Jotkut kädentaito-ammattinimikkeet ovat käytännössä kuolleet, koska valmistujia ei ole, Veli-Matti Lamppu sanoo.

Moni vähemmän kehittyneestä kaukomaasta tullut siirtolainen voi yllätyksekseen huomata, että tekno-Suomessa hänen perinnetaidoillaan on kaupallista kysyntää.

Ajoneuvojen, autojen ja kulkupelien taidokkaita entisöijiä on liian vähän, samoin miestenvaatteiden tai etnoasujen tekijöitä.

– Esimerkiksi vaattureita tarvittaisiin lisää. Yllättävän harva sillä nimikkeellä valmistunut menee vaatturiliikkeisiin töihin, ja liikkeet vähenevät koko ajan, Lamppu kertoo.

Luksusveneiden omistajat ovat valitelleet punottujen köysien pulaa: köydenpunojia sekä mahongin ja tiikin käsittelyn taitavia venepuuseppiä ei ole tarpeeksi.

Uusia satulaseppiä, koristekaivertajia, korujen ja kunniamerkkien emaloijia saa hakemalla hakea.

Lista tarvittavista kädentaitajista on pitkä. Jopa hammasteknikot käyvät vähiin parin vuosikymmenen sisällä.

– Eivät nämä alat tietenkään vedä mitenkään valtavasti ihmisiä. Mutta lukuisat Suomeen muista syistä, esimerkiksi avioliiton takia muuttaneet osaajat todennäköisesti pystyisivät työllistymään tällaistakin kautta, Lamppu sanoo.

Tällaisilla siirtotyöläisillä olisi kysyntää
Kädentaitojen ammattilaisista on pulaa
Ammattinimike toivottu lähtömaa tai alue      
myyjä, asiakaspalvelija Venäjä      
ostaja, teollisuuden yhteyshenkilö, vienninedistäjä, toimistotyöntekijä Kiina, Intia, Etelä-Amerikka      
ICT-asiantuntija Intia, Pakistan      
hammasteknikko mikä tahansa      
sairaanhoitaja Viro, Puola      
perus- ja lähihoitaja, hoivahenkilöstöä Filippiinit, Kiina, Kuuba, Venäjä      
rakennustyöläinen Puola, Baltian maat      
etnoravintolakokki Japani, Intia, Etelä-Amerikka      
siistijä mikä tahansa      
maatalouslomittaja, eläintenhoitaja, renki, puutarhatyöntekijä Venäjä, IVY-maat      
kupariseppä, köydenpunoja, etnisten asujen tekijä Etelä-Amerikka, Afrikka      
emaloija, satulaseppä Venäjä, IVY-maat      
vaatturi Aasian maat      
Lähde: työpaikkailmoitukset, yritysten rekrytoijat

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (242)


Anonyymi
mitä on suomi vuonna 2020? Työllisyys, palkka, onko enää maailman paras maa? Maahanmuuto lisääntyy tietyt ryhmät vaatii omia säänöksiä työelämään ja elämään yms... Koulutus? Pystyykö facebook sukupolvi pitämään tämän tason edes mitä nyt on suomessa onko nuorissa tulevaisuus ja mitä on suomi vuonna 2020-30?


Meidän munattomien päättäjien johdolla juttu menee siihen että oman maan kansalaiset jotka haluaisivat elää oman kulttuurinsa mukaisesti joutuvat mukautumaan uusiin tapoihin ja käytäntöihin jossa osa uusista kulttuureista tulevista ei tasan tarkkaan ala integroitumaan ja rakentamaan Suomea. Ei siis päinvastoin vaan me mukaudumme. Asia menee niin että auttaja maksaa kaiken loppuun asti. Arvaan että ensimmästen minareettien rakentamiseen joutuu Suomen lammasmaiset päättäjät ottamaan kantaa 2 vuoden sisään. Sieltää kuuluu sitten kova ja sielua raastava ääni sieltä tornista.
Ei kovinkaan hyvä mi 10.9.2010 0:13

Anonyymi
Äänestä Perussuomalaisia niin väärä kehitys pysähtyy.
En ole r-henkilö sil 10.9.2010 0:16

Anonyymi
Katselin tänään televisiosta opetusministerin ym. keskustelua. Siitä kyllä tuli pääteltyä, että v. 2015-2020 lapsille on muutettu eri oppiaineryhmittelyjä.

En ole perehtynyt niihin, eikä se jaksa keskusteluttaa, mutta me työssä oleva ikäluokka olemme iäkkäämpiä siinä vaiheessa. Ja nuorempi polvi hahmottaa maailmaa kai sitten eri näkövinkkelistä, jos on jotenkin valinnut pelkän taideaineiston tai vähemmän reaaliaineita jne. Kielten kirjo tuntui aika rasittavalta, kun itse on paremminkin muista oppiaineista enemmän kiinnostunut. Kovin monien kielten lukeminen vie mehut muusta tavallisella koululaisella, ei siitä mihinkään pääse. Neljä kieltä merkitsee varmaan pinnallista osaamista, siis hukka opiskelua ainakin neljäs kieli.

Sitä on vaikea arvioida, miten EU vaikuttaa, yleensähän nämä hallinnot pysyy samana. Mutta, aloin miettiä, kun luin HS.fi:n erästä keskustelua, että on ehkä tosiaankin liioiteltu yhteisen valuutan ja liikkumismahdollisuuksien autuutta ennen liittymistä EU:hun. Nyt niellään katkeraa kalkkia, kun kaikki sosiaaliturvaongelmat siirtyvät kaikkiin jäsenmaihin.

Johan sitä täysin tietämätön siihen aikaan luuli, että jotkut romanit esim. olisi jo tähän vuoteen mennessä "saatu käännytettyä" ihan normaalityylisiksi veronmaksajiksi. Voisiko tästä siis päätellä, että hankalat asiat tulevat vaivaamaan vielä 2020-2040, jotain pinnallista moderinia on tämän entisen tilalla. Ei tunnu yhteinen talousalue enää mielenkiintoiselta, ehkä päinvastoin.

Palkkatyöstä olisi kiva saada erilaisia vaihtoehtoja ja tuota osuuskunta-toimintaa kun saisi nousemaan.
Nimetön 10.9.2010 0:27

Anonyymi
Miksi ulkomaalainen palkataan alihankkijaksi eikä työntekijäksi. Onko juuri siinä se hinnan ero? Siis jos tavallinen suomalainen työtön olisi alihankkija, eli vaikka toiminimellä toimiva yritys, hän perisi yritystaksan ja tulisi edullisemmaksi? Mutta mikä työ kannattaisi alihankintana, jos nyt insinöörejä ja maistereitakin on työttömänä?

Pitäisikö puhua enemmän työntekoon liittyvistä ominaisuuksista, kuten mainittiin idästä muuttavien asikaspalvelutaidot. Voisi näet korostaa, jos joku asia on itsessä kohtuullisen hyvällä tasolla. Mutta miten tätä sitten esittää työnantajille niin, että erottuu.
Nimetön 10.9.2010 0:48

Anonyymi
Isillä oli munaa ja sinä oot niin lapanen että kuuntelet kaiken ja annat sen pois. Siinä se.
Siinäpä se 10.9.2010 1:47

Anonyymi
Tuon listan voisi kiikuttaa sinne sisäministeriön sisäänheitto-osastolle, ja verrata siihen jonottavaan 7.500-10.000 hengen vuosittain sisäänpäästettävään säkkipääporukkaan, joista puolet sitten edelleen kutsuu x8-henkisen "perheen" tänne, joista taas puolet kutsuu x8-henkisen "perheen" tänne, jne.

BTW, meidän täytyy maksaa näiden 100.000 monitaidottoman osaajan ja mitään tekemättömän pumnin eläminen ja asuminen, edes kirjainten ja sanojen koulutus, terveydenhoito, rikostelu, ja muut rikastuttamistoimet seurauksineen.

Halvempaa olisi ilmoittaa että nyt tuet alkaa tippua 20% vuodessa vuosittain, aletaanpa opiskella kieltä ja työntekoa tai sitten takaisinpäin lämpimään etelään. Tosin työnteko ei A.Sarvelan "miehiltä" tiettävästi ole oikein määrissä luonnistunut missään päin maailmaa.

Suomi ei ole maapallon sosiaalitoimisto. Meillä on omat köyhät, sairaat, vammaiset ja vanhukset omasta takaa. Ei ole ensimmäistäkään tarvetta eikä perustetta tuottaa tänne 10.000-20.000 elättiä vuosittain.

Vastuulliset poliitikot ja virkamiehet oikeuteen suorilta jaloilta, kansakunnalle aiheutetun nykyisen ja vastaisen vahingon aiheuttamisesta.


Tuon listan voisi kiikuttaa sinne sisäministeriön sisäänheitto-osastolle, ja verrata siihen jonottavaan 7.500-10.000 hengen vuosittain sisäänpäästettävään säkkipääporukkaan, joista puolet sitten edelleen kutsuu x8-henkisen "perheen" tänne, joista taas puolet kutsuu x8-henkisen "perheen" tänne, jne.

BTW, meidän täytyy maksaa näiden 100.000 monitaidottoman osaajan ja mitään tekemättömän pumnin eläminen ja asuminen, edes kirjainten ja sanojen koulutus, terveydenhoito, rikostelu, ja muut rikastuttamistoimet seurauksineen.

Halvempaa olisi ilmoittaa että nyt tuet alkaa tippua 20% vuodessa vuosittain, aletaanpa opiskella kieltä ja työntekoa tai sitten takaisinpäin lämpimään etelään. Tosin työnteko ei A.Sarvelan "miehiltä" tiettävästi ole oikein määrissä luonnistunut missään päin maailmaa.

Suomi ei ole maapallon sosiaalitoimisto. Meillä on omat köyhät, sairaat, vammaiset ja vanhukset omasta takaa. Ei ole ensimmäistäkään tarvetta eikä perustetta tuottaa tänne 10.000-20.000 elättiä vuosittain.

Vastuulliset poliitikot ja virkamiehet oikeuteen suorilta jaloilta, kansakunnalle aiheutetun nykyisen ja vastaisen vahingon aiheuttamisesta.
HYYSÄRIT, HYVÄUSKOIS 10.9.2010 3:33

Anonyymi
´

Kun olin vauva, jonkun piti hoitaa minua
kun olin lapsi, jonkun oli opetettava minua
kun aikuistuin, jonkun täytyi palkata minut
sairastuessani jonkun oli minut hoidettava
vanhana tarvitsin jonkun hoitoa

Koska oli hetki, jolloin tekisin jotain ihan itse?
vänrikki S. 10.9.2010 6:32

Anonyymi
vänrikki S.lle siinä vaiheessa kun tulee sota
heh heh 10.9.2010 6:43

Anonyymi
Kas neehereitä ei mainittu missään kohtaa tarvittavaksi tai osaavan mitään tarpeellista. Miksi hel**tissä niitä sitten roudataan Suomeen? Ulos vaan koko sopulilauma ja yhdistyköön siellä.
tretre 10.9.2010 6:45

Anonyymi
Heitä haetaan töihin...

Ja kuvassa Lego ukkoja. Johan taas selvisi ihan otsikosta tämäkin asia lukijalle.
Otsikon ja kuvan mer 10.9.2010 7:25
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä