Yle: Nuorisotyöttömyys näkyi päihdeongelmina kesällä

Sari Gustafsson/Lehtikuva
Yle: Nuorisotyöttömyys näkyi päihdeongelmina kesällä
Korkea nuorisotyöttömyys näkyi kesällä päihteiden runsaana käyttönä, kirjoittaa Yle Uutiset. Suomen Punaisen Ristin mukaan ilman kesätyötä jääminen pidensi juomaputkia.
Taloussanomat
3.9.2010 20:53
Kommentit 50

– Aikaisempina kesinä heillä on ollut jokin kiinnekohta, mihin he olivat menossa. Nyt ei ole tarvetta selvitä maanantaiaamuksi. Silloin se ryyppyputki venyy ja sitä kautta myös ongelmat kasaantuvat, sanoo SPR:n päihdetyön suunnittelija Kati Laitila sanoo Yle Uutisille.

Lisäksi nuorten oli SPR:n vapaaehtoisten mukaan vaikea saada apua vakaviinkin ongelmiin, koska monet viranomaiset pitävät ovensa suljettuina.

– Laman myötä paikkoja on vielä enemmän kiinni, joten meillä ei ole tahoja, minne ohjata nuoria. Nämä asiat venyvät sitten syksyyn, jolloin monen tilanne on ehtinyt heiketä, Laitila sanoo Yle Uutisille.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenGoogle kertoo, nuoriso uskoo (28.7.2010 13:40)
UutinenNuoriso romuttaa primetimen (2.6.2009 18:06)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (50)

Huono 0
Päättäjille on tärkeämpää M?mujen hyysääminen kuin oman kansan lapset.
Kyrsiintynyt
Huono 0
YLE näkee ;kiitos sinulle (turvenuija)että maksoit lupamaksusi taas ajallaan,mutta älä uneksi näkeväsi sun alalähetin parallasi kaikkia ilmaiskanavia (4s)esim. JJJ
Korpiloukun Iivari
MIKÄ PER...LEEN ONGELMA, VELALISTEN KILJUKAULAT OVAT JO 7 VUOTIAINA ALKOHOLISTEJA KUTEN VANHEMPANSAKIN, SE ON MAAN TAPA OLLA ALKOHOLISTI ELI RAPAPULTSARI.
5 MILJOONAA JUOPPOA UGRIA, EI KOVIN ÄLYKÄSTÄ TEILTÄ PISA.
Hys hys, kaikki on ihan hyvin! Oikeesti, kaikki on täysin kunnossa!!!
kuukko
Tämä on hienoa kehitystä parempaa suuntaan... Mitäs kaikkea olenkaan täällä toitottanut nuorten asioista pitkin viime kevättä?

Joka ikinen on tullut toteen, mm. Tämä, joka oli jo itsestään selvää kaikille meille nuorille. Jatkoa seuraa...

Oman kansamme tulevaisuus mätänee kaduilla alkoholin, viinan , huumeiden, rikollisuuden, mielenterveysongelmien etc. Parissa, SE ON KIERRE JOKA RUOKKII ITSEÄÄN, omanlaisensa tuhon spiraali.

Samaan aikaan kun kansa köyhtyy ostovoiman kadotessa verottajan taskuihin joista rahat jaetaan "Eniten tarvitseville"

Jokainen tietää kenelle kaikille, virkamiehille jotka nostavat palkkojaan jatkuvasti vedoten huonoon ostovoimaan. N@muille, joita ei saa kritisoida missään nimessä, RKP:n ja keskustan järjettömään politiikkaan ja EU:n byrokratian viemäriin ja muiden maiden talouden korjaamiseen.

Kiitän tässä ja nyt vanhempia sukupolvia loistavista poliittisista valinnoistanne, hienon maan olette meille nuorille jättäneet.
Voices from the lost generation...
Viime lamassa syrjäytyneet ovat edelleen
syrjäytyneitä nyt tulossa uusi sukupolvi
syrjäytyneitä.Kun sille elämäntavalle on tottunut niin
suurin osa ei nouse.Päivät nukutaan että yöt jaksetaan
pilettää kavereiden kanssa.
Päihdeongelmat lisääntyy vieroitus hoidot auttaa huonosti
yli 90% kalliin hoidon jälkeen palaa aineiden käyttäjiksi.
Yrittäjä
Huono 2
Onko toimitajalakin jo jäänyt jotain väliin?! Kokekaa ja katsokaa....
fantsua....
Nyt äkkiä Ay-mafia kieltoon ja punikkikommarit palkkavalitukseen vankilaan - me TARVIMME tänne euron/tunti työpaikkoja nuorille!

Ei virmoilla ole varaa työllistää nimittäin kalliimmalla, työnteon hinta on tolkuton tässä maassa kiitos Ay-mafian!

Eiköhän 6-tai 7 päiväinen työviikko 12 -tuntisine työpäivineen (ilman lisiä luonnollisesti, lisät on laiskoille ja valittaville kommareille) pitämään nuoret ruodussa kuten kuuluukin!
Suuromistaja-perijä
Huono 0
Onkohan tuokin valokuva todellisuudessa otettu Nordean ekonomistien työhuoneesta?

Kysyn vaan, kysyä saa aina... Kun on tuo uutisointi ollut niin ihmeellistä viimeaikoina...

Tai jos se kaunistaa maailman-talouden faktoja?

Hmm... Jostain tulee mieleen elokuvan "Perikato" Kohtaus jossa upseeristo kittaa viinaa, ja nauraa hullunlailla kun veli venäläinen on jo ovella muutaman sadan metrin päässä, ja unelmat sortuvat...
Nordea sucks
Kannan suurta huolta nuorison hyvinvoinnista. Tämä on aikapommi joka saattaa räjähtää käsiin jos sitä ei hoideta asianmukaisella tavalla.
nyt pitäisi jo tehdä jotain!
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa -17
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -6
Milano
Pilvistä, ja poutaa -1
Ennuste klo 20:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

17:42OsakeOsake

Kurssi nousussaM-real B

graafi

1,95+5,98 %+0,11

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949