Kunnissa työskentelee tuplasti enemmän eläkeikäisiä

Kunnissa työskentelee tuplasti enemmän eläkeikäisiä
Eläkeikäisten eli yli 63-vuotiaiden työntekijöiden määrä kuntien palveluksessa on tuplaantunut viidessä vuodessa. Taloudelliset tekijät ja mukavat työkaverit kannustavat puurtamaan pidempään.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
12.7.2010 13:48
Kommentit 33

Viime vuonna kuntasektorilla työskenteli yli 10 000 yli 63-vuotiasta, ilmenee Kuntien eläkevakuutuksen tilastoista. Vuonna 2005 määrä oli alle 4 200. Viime vuonna eläkeikäisten työntekijöiden määrä  lisääntyi viidenneksellä, kun vuonna 1946 syntyneet saavuttivat 63 vuoden iän.

Eläkkeelle saa nykyisin jäädä liukuvasti 63–68 vuoden iässä.

Sodanjälkeisen vauvabuumin sukupolvea pidättelee töissä paitsi palkka, myös työntekijän terveys ja elämäntilanne sekä työn ja työyhteisön mielekkyys.

Lisäksi pidempään työuraan motivoi parempi eläkekarttuma, joka on 63–68-vuotiaana 4,5 prosenttia. Ennen henkilökohtaista eläkeikää vapaalle vetäytyminen ei kannusta senkään vuoksi, koska tällöin menettää lisäeläkeoikeuden ja eläke pienenee.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Määrällisesti eniten eläkkeelle siirtymistä lykkäävät opettajat ja eritoten aineenopettajat ja lehtorit. Suhteellisesti suurin ryhmä on siivoojat, joita on 3,7 prosenttia alan henkilöstöstä, kun eläkeläisten keskiarvo on 2,2 prosentissa.

Siivoojien keski-ikä 50 vuotta on viisi vuotta korkeampi kuin kunta-alalla keskimäärin. Työsuunnitelmiaan pohtiessa onkin syytä muistaa, että kolmannes kuntien siivoojista eläköityy seuraavan viiden vuoden aikana.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (33)

Huono 0
Kuinkahan moni pullamössö nuori lähtee siivoamaan kunnille.... ?
EI OSATA KUN ON TOI YO+/TRADENOMI TUTKINTO JNE.....
Joo, minäkin olen vielä virastossa, vaikka vähän tylsää täällä on. Kahvitunnillakin on niin vähän juttuseuraa, kun muut ovat pitkillä kesälomillaan. Tänään pitäisi selvittää omat lomamatkasuunnitelmat ennen työpäivän loppua, joten pikkusen stressiä pukkaa.
Ja kun olen virastossa vielä muutaman vuoden, eläkkeeni kasvaa
ja epäilemättä myös se tosiasia että kunnan hommissa voi löysäillä miten tahtoo. Pidetään kolmen vartin kahvitaukoja joka tunti ja jos siinä taukojen välissä sitten ehtis ja viitsis vaikka hieman työtäkin tehdä. Kaikki julkisen puolen duunit on löysäilyä, ei muuta kuin brittien menetelmät tänne puolet porukasta pihalle ja lopuilta puolet palkasta pois.
jep jep
#1:lle. Tuon takia ainakin isot kunnat eivät ole palkanneet enää pitkään aikaan uusia siivojia vaan laajentavan ostettua siivouspalvelua kohde kerrallaan.
Putseri
Kuntien siivoojien eläke lienee siinä 900€ brutto. Tuolla summalla ei kukaan elä, elikkä töitä on tehtävä hautaan saakka. Kunnanjohtajan eläke lienee siinä 4000€, elikkä eläkkeelle voi jäädä milloin lystää. Sitten jos verrataan vielä mitä kukanenkin on saanut aikaan työurallaan, siivoojat lie kärkipäässä ja kunnanjohtajat viimeisenä. Näin se vain menee, möhömahaiset pamput kermovat kaiken mitä käsiinsä saavat ja vaivannäkijälle jää vain luu käteen. Siivoojan poissaolo huomataan mutta kunnanjohtajan poissaoloa ei kukaan huomaa. Kunnanjohtajahan vain edustaa ja ja ajaa kuntia alas sillä taidolla mitä omaa ja ne ei ole kovin kummoiset. Hyvänä esimerkkinä Kokkolaan liitetty Lohtaja.
Tsunami
Huono 4
puurretaan pitenpään ja viedään nuorilta työpaikat
ahneet keppihevoset
" Taloudelliset tekijät ja mukavat työkaverit kannustavat puurtamaan pidempään. "
.
.
- Eiköhän tuon "puurtamisen" luulisi nostattavan melko syvän häpeäpunan jo toimittajaneidinkin kaulalle..?
Huono 3
Aatteen punaa se vaan on !

Tässä kerätään nyt kuule vakavamielisesti eläkekertoimia, toimentamalla sitä samaa "hommaa" mitä on ei-tehty jo viimiset 20 vuotta..
Huono 1
Veronmaksajille aikaisempi vetäytyminen esimerkiksi henkilökohtaisten säästöjen varaan tulisi huomattavasti halvemmaksi. Ja siihen tulisi kannustaa ansiomerkein varsinkin ylemmissä portaissa vielä roikkuvia. Uutisen ilmiö on pahin mahdollinen skenaario.
eikös sitä eläkeikää just nostettu, että pysyttäis pidempään töissä. Ja nyt te kateelliset luuserit itkette, kun ihmiset on pidempään töissä eikä jää vapaaehtoisesti työttömäksi just ennen eläkkeelle pääsyä.
jeps
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Bryssel
Melkein selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

07:00OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

19,16+0,90 %+0,17

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949