Kirjaudu ▼
 

Synkin työttömyysluku jäi tulematta

Lehtikuva
Synkin työttömyysluku jäi tulematta
Työttömyys ei toukokuussa kärjistynytkään niin pahaksi kuin etukäteen on pelätty. Etukäteen kuluneen toukokuun on ennakoitu olevan koko taantuman synkin työttömyyskuukausi.
Taloussanomat
22.6.2010 09:09 (päivitetty 10:03)
65

Suomessa oli toukokuussa työttömiä 12 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Tilastokeskuksen mukaan muutos mahtuu työttömien lukumäärän virhemarginaaliin.

Huhtikuusta työttömien määrä kuitenkin kasvoi kuitenkin selvästi eli 45 000:lla. Tilastokeskus muistuttaa, että toukokuun työttömyyslukuja nostaa aina opiskelijoiden tulo työmarkkinoille.

Työtä vailla oli toukokuussa 293 000 suomalaista. Työttömyysprosentti laski 10,5:een viime vuoden toukokuun 10,9:stä. Huhtikuussa kausitasoittamaton työttömyysprosentti oli 9,3.

Kausi- ja satunnaisvaihteluista puhdistettu työttömyysprosentti oli toukokuussa 8,4, kun se huhtikuussa oli 8,7.Nuorisotyöttömyys väheni viime vuodesta. Nuorista eli 15–24-vuotiaista oli toukokuussa työtä vailla suunnilleen joka kolmas eli 35,2 prosenttia. Viime vuoden toukokuussa nuorten työttömyysprosentti oli 38,3. Nuorisotyöttömyys kasvoi kuitenkin huhtikuun 26,6 prosentista.

Työllisyysaste eli työllisten osuus työikäisistä laski toukokuussa 68,6 prosenttiin viime vuoden 69,3 prosentista. Kausitasoitettu työllisyysaste oli 67,8 prosenttia.

Työllisiä oli 2,48 miljoonaa, jossa on laskua 13 000 viime vuodesta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli toukokuun lopussa 254 000 työtöntä työnhakijaa. Määrä kasvoi 9 000:lla vuotta aiemmasta.

Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettiin toukokuussa 38 000 uutta avointa työpaikka, mikä on 3 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Tilastokeskus ja TEM mittaavat työttömyyttä eri tavoilla.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (65)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Työttömyystilastot lienevät pelkkää valetta.
Ilman työtä lienee Suomessa 600.000 ihmistä.
Täystyöllisyys Suome 22.6.2010 9:18

Anonyymi
Tilastot ovat yhtä luotettavia kuin Neuvostoliitto.

Ei niitä toki voida peukaloida ja kaunistella esim. pätkähommalaisten lisäämisellä laskuihin. Eihän?
Voitto kotiin! 22.6.2010 9:24

Anonyymi
mitä se työttömyys onkaan - en tiedä - mutta
miettikääpä köyhyyttä :

Maassamme asuu reilut viisi miljoonaa ihmistä, joista 900 000 on köyhiä tai syrjäytymisvaarassa. Se on iso luku, joka kuudes.
EU määritteli äskettäin köyhyyden kriteerit uudelleen, ja yhtäkkiä Suomessa on 200 000 köyhää enemmän kuin aikaisemmin. Suomi on luvannut EU:lle vähentää köyhien määrää 150 000:lla. Nyt ministeriöissä pohditaan, miten tavoite toteutetaan

kun globaali eliitti on haalinut itselleen resurssit ja rahat - köyhyys kasvaa .

ja ihmisten viha välistävetäviä kohtaan ---
tiikeri 22.6.2010 9:25

Anonyymi
Työllisyysaste eli työllisten osuus työikäisistä laski toukokuussa 68,6 prosenttiin viime vuoden 69,3 prosentista

Tässä tuli se tärkein asia. Työttömyysprosentti on niin epämääräinen luku ettei se kerro mistään mitään. Työllisyysaste on se luku, joka kertoo missä oikeasti mennään.

Onneksi laskua ei tullut enempää, mutta silti huolestuttavaa kun työllisten määrä sen kuin laskee.
Nimetön 22.6.2010 9:26

Anonyymi
Hoho.. Demarit ei pystyneet vallassaolonsa aikana noin hyviin lukemiin edes nousukaudella.
Nimetön 22.6.2010 9:27

Anonyymi
Tämä on taas uutisoitu ihan p...seelleen! Työllisyysaste on tippunut edelleen, mutta työttömyysaste ei, eli vähemmän on ihmisiä töissä. Tämän kehityksen selittänee lisääntynyt eläköityminen.
tää on niin tätä 22.6.2010 9:27

Anonyymi
Huolettaa tuo Matti, jääkö se nyt työttömäksi ja millä se elää.

Matti kertoi ettö eron syyt ovat yksityisiä ja syvästi inhimillisiä.
Jos noin lähtisi jostain työpaikasta niin ei saisi työttömyyskorvausta tai ei otettaisi saman maksajan leipiin ikinä.

Työnantajat kun ei nykyisin katso vaikka syyt olisivat olleet inhimmillisiä.
Toivoisi yhteiskunnan muuttuvan ja katsovan suopeammin jos jollain on inhimmillisiä ongelmia jotka vaikuttavat työntekoon, ei matti kai sentään ihan nolla työmarkkinoilla ole vaikka nyt näin kävikin. Eikä ole moni muukaan jolla samantyyppiset ongelmat.
Vaalit 2011 22.6.2010 9:28

Anonyymi
Taas tätä amerikkalaistyylistä asioiden selittelyä parhain päin:

Kun talouslukemat huononevat, jätetään varsinainen pääasia sivuseikaksi ja ruvetaan sen sijaan kovasti hehkuttamaan, että kaikkein synkimmät ennustukset eivät toteutuneet. Tältä pohjalta sitten yritetään luoda harhakuva, että tilanteemme oikeastaan onkin aika hyvä...
Asioita seurannut 22.6.2010 9:29

Anonyymi
Työllisyysaste eli työllisten osuus työikäisistä laski toukokuussa 68,6 prosenttiin viime vuoden 69,3 prosentista

Tässä tuli se tärkein asia. Työttömyysprosentti on niin epämääräinen luku ettei se kerro mistään mitään. Työllisyysaste on se luku, joka kertoo missä oikeasti mennään.


Näinhän se on. Kannattaa muiustaa, että virallisen tavoitteen mukaan tuon työllisyysasteen pitäisi olla 75 %.

Nyt siitä ollaan kuitenkin koko ajan loittonemassa kauemmas! Ja päättäjät myhäilevät tyytyväisinä ilosanomaa, että hyvin menee...
Asioita seurannut 22.6.2010 9:36

Anonyymi
työttömänä ovat työttömiksi ilmoittautuneet työnhakijat.

tämän lisäksi työllisyyskursseilla on 50.000 henkilöä.

tämän lisäksi tilastoista puuttuvat palkattomassa työharjoittelussa olevat 50.000 henkilöä.

tämän lisäksi ne, jotka mieluummin ilmoittavat olevansa kotihoidon tuella kuin työttömänä, vaikka de facto ovat työttömiä.

tämän lisäksi vuorotteluvapaalla olijat, joita ei lasketa työttömiin.

tämän lisäksi . . .

eläke"pommi" on pikkujuttu näiden muiden tukien varassa elävien rinnalla.
Kaari 22.6.2010 9:39
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä