Maahanmuuttajat aivovuotoa paikkaamaan

Mikko Stig / Lehtikuva
Maahanmuuttajat aivovuotoa paikkaamaan
Korkeasti koulutettujen palkansaajien keskusjärjestössä Akavassa ollaan huolissaan suomalaisten osaajien valumisesta ulkomaille. Lääkkeeksi ehdotetaan Suomessa jo asuvien korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien työllistymisen helpottamista.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
8.5.2010 13:28
Kommentit 125

Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen muistuttaa, että Suomesta muuttaa edelleen pois enemmän korkeasti koulutettua väkeä kuin mitä tänne tulee tilalle ulkomailta. Tilanteen korjaamiseksi Viljanen peräänkuuluttaa yhdenmukaisia työehtoja, rasismin torjumista ja kotouttamisjärjestelmän tehostamista.

– Tällä hetkellä monet korkeasti koulutetut maahanmuuttajat ovat työttöminä tai tekevät työtä, joka ei vastaa heidän koulutustaan, Viljanen kertoo tiedotteessaan.

Hänen mukaansa ulkomaalaisten työpanos olisi Suomen kilpailukyvyn kannalta merkittävä, mikäli he voisivat antaa sen koulutustaan vastaavissa töissä.

Akavan puheenjohtajan mukaan ulkomaisen työvoiman muutto Suomeen on oikeutettua. Akava tukeekin hallituksen tavoitetta edistää ulkomaisen työvoiman muuttoa Suomeen.

– Erityisen turhaa on vaikertaa EU-maiden kansalaisten tulosta Suomeen töihin, koska EU:n alueella työvoimalla on vapaa liikkumisoikeus, Viljanen sanoo.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenKovat arvot palasivat Suomeen (13.4.2010 11:00)
UutinenMikko on Matin läheisin työkaveri (1.4.2010 18:59)
UutinenKeitä teillä syrjitään? (22.3.2010 14:03)
UutinenMaahanmuuttajapomo sortaa kaltaisiaan (26.2.2010 13:06)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (125)

Huono 0
Afrikansarvesta moniosaajia!!!!!1111yX
NÄILLÄ MENNÄÄN
Akavan tunarit:

Ihan samoista syistä ne kalliilla tuotetut moniosaajapaikkaajat sitten lähtevät myöhemmin Suomesta.

Kannattaisiko lopettaa suomalaisten kyykytys ja hyljeksiminen sen sijaan, että ajetaan suomalaiset ulkomaille?
Terveisiä myös EK:lle
Olisiko kuitenkin parempi ratkaisu yrittää estää sitä aivovuotoa ulkomaille? Mitäs jos Suomesta yritettäisiinkib tehdä suomalaiselle korkeakoulutetulle hyvä paikka asua?
Perusymmärrys
Suomenhallitus olisi pitänyt muodostaa ulkolaisista
Alan erikois osaajista, olisi tullut halvemmaksi.
Suomen korruptio hallitus vaihtoon.
Yrittäjä
Mitäs jos heitä opastettaisiin ja kannustettaisiin perustamaan muitakin yrityksiä kuin kebab-paikkoja?
Suomalaiset lähtevät siksi ulkomaille että Suomessa maksetaan huonoa palkkaa. Yritykset maksavat huonoa palkkaa siksi että tietävät saavansa maahhanmuuttajia töihin huonolla palkalla.
Niin se menee
Antakaa nyt ensin Suomalaisille koulutustaan vastaavaa työtä. Tuhansia insinöörejä ja dippoja on vaille työtä. 300 000 työttömästä luulisi löytävän sopivan tekijän tehtävään kuin tehtävään.
Mikko1976
Sitten heräsin ja päästin kissan ulos.
haaveilua
Meri-Rastilassa on näitä Afrikan sarvesta tulleita moniosaajia joille on perhehuoneistoista kerrostaloon puhkottu 8H K+s.Suomalainen joutusi niistä maksaan noin 2400 €/kk.
Nautin italialaista Tollo viiniä
Sitten heräsin ja päästin kissan ulos.
Pidä kissasi kiinni.
Pikkulintu
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 13 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949