Moni myyjä maksaa lakkoilunsa itse

Timo Jaakonaho / Lehtikuva
Moni myyjä maksaa lakkoilunsa itse
Palvelualojen ammattiliiton lakkovahti Helsingin Stockmannin edessä.
Kaupan alan lakossa on tällä kertaa mukana poikkeuksellisen paljon myyjiä, jotka eivät kuulu mihinkään ammattiliittoon. Palvelualojen ammattiliitto uskoo, että ulkopuoliset tietävät maksavansa lakkokulut omasta pussistaan.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Petri Korhonen
16.4.2010 13:14
Kommentit 63

Tänään alkanut kaupan alan lakko on saanut myös ammattiliittoihin kuulumattomat myyjät liikkeelle.

– Lakossa on esimerkiksi Stockmanniltakin paljon enemmän ihmisiä kuin mitä meillä on näillä työpaikoilla jäseniä, kertoo Palvelualojen ammattiliiton toinen varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen.

Sama ilmiö on hänen mukaansa toistunut eri puolilla Suomea.

Julkunen arvelee, että ulkopuolisille lakkoon lähtemisen syynä on halu parantaa omaa palkkatasoa. Liittoon kuulumaton menettää lakkopäiviltä tienestinsä kokonaan.

– Kyllä he tietävät varmasti tämän, se on yleisesti tiedossa oleva asia. Moni varmasti laskee, että työtaistelulla saatava uusi palkkaratkaisu auttaa aikanaan heitäkin, Julkunen kertoo. 

Yhden päivän lakosta ei PAM:in jäsenillekään makseta lakkoavustusta.

– Jos työtaistelu jatkuu, sen jälkeen liitto maksaa ennen lakkoa jäseneksi liittyneelle 50 euroa päivässä, Julkunen sanoo.

Verojen jälkeen lakkopäivän tuloiksi jää 41,50 euroa.

Ilmeisesti lakkokorvausten houkutus on saanut aikaan jäsenryntäyksen PAM:iin. Julkusen mukaan liiton jäsenmäärä on tällä viikolla ylittänyt 225 000 ihmisen rajan.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

"Rikkurikaupoista"
oma lista verkossa

Palvelualojen ammattiliitto on myös ryhtynyt julkaisemaan listaa kaupoista, joita on tänään perjantaina pidetty auki esimies- ja tilapäistyöntekijöiden voimin.

Tällaisia liikkeitä on kaikilla suurilla paikkakunnilla.

Liitto kiistää, että kauppojen edustalla päivystävät lakkovahdit olisivat häirinneet sisäänmeneviä asiakkaita. 

– Muutamalla paikkakunnalla jokunen yrittäjä on onnistunut provosoimaan meidän lakkovahtejamme, mutta ei tilanne ole tietääkseni suunsoittoa pahemmaksi mennyt, sanoo Julkunen.

Lakon osapuolet pörräävät aktiivisesti myös sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Facebookissa on sekä kaupan lakkoa puolustavia että vastustavia fanisivuja.

Lisää Aiheesta
UutinenTykkää-nappi tunkee joka paikkaan (19.4.2010 10:44)
UutinenKaupan alan lakko käynnistyi (16.4.2010 07:48)
UutinenTässä on lakkoilevan myyjän palkka (15.4.2010 14:12)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (63)

Huono 0
hitto, leipää tiskille ja heti!

sama homma ku ahtaajilla, turha on lakkoilla sillä kesätyöläiset osaavat minuutin koulutuksen jälkeen lakkoilijoiden vaativimmatkin hommat.

nyt pötyä pöytään tai porukka pihalle! sama pätee myös ammattiliiton esimiehiin.
meikä on nyt hurjana
Huom!

Kaikki palkansaajat tänään EI käydä rikkurikaupassa!

Sen verran pitää solidaarisuutta olla pienipalkkaisia työntekijöitä kohtaan
Duunari
hitto, leipää tiskille ja heti!

sama homma ku ahtaajilla, turha on lakkoilla sillä kesätyöläiset osaavat minuutin koulutuksen jälkeen lakkoilijoiden vaativimmatkin hommat.

nyt pötyä pöytään tai porukka pihalle! sama pätee myös ammattiliiton esimiehiin.

Älä syylistä sivistymätön, ei ne turhaan lakkoile.
Tee sinä työsi äläkä roiku talsa:n palstoilla.
Hiukka Uuno
"...Palvelualojen ammattiliitto on myös ryhtynyt julkaisemaan listaa kaupoista, joita on tänään perjantaina pidetty auki esimies- ja tilapäistyöntekijöiden voimin."

Hyvä. Tietää missä kaupat on auki ja saa palvelua.
Jees
Hienoa että myyjät rajoittaa tätä ylenpalttista ostamisen juhlaa, saisivat olla lakossa pidempään.
Palkankorotuksista se verran että kauniille muujälle 5€/h lisää ja rumilta 2€/h pois.
Tulee parempi mieli kun ostaa jotain kauniilta naiselta. pamin pj taitaa menettää kyllä tässä diilissä.
Hari Harkimono
Ei palkalla niin väliä, kun muuten ei millään tahdo saada perjantaita koskaan vapaaksi niin nyt saatiin ns. luvan kanssa. Tässä sitä syytä kerrakseen liittoon en kuulu. Ja palkasta ja eduistakin olen vääntänyt aina ihan itse. Heikot tarvitsee liittoa, joten hyvähän tuollainen on olla.
HJRT
riihimäellä prisma pyörii ja kansa saa leipänsä ja se on hyvä se... Turha lakkoilla kun ei sillä saa kun palkattoman vapaapäivän
nälkälakko
Hienoa, Lidl löytyy "mustalta" listalta. Taidanpa käydä siellä tänään ja keskittää jatkossakin ostokseni sinne.

PAM, sanoi Selinin autonrengas.
Ann mul selin
´
"nyt pötyä pöytään tai porukka pihalle!"

´
Minäkin päätin lopettaa ikuiset neuvottelut karskilla karjaisulla, mutta ei se meidän keittiössämme tehonnut. Vaimo vain tokaisi ettei minua muka mikään siellä hänen kämpässään pidättele.
´
Täällä pihalla on nyt vähän yksinäistä ja kylmää. Iltakin lähestyy. Ja yö.
vänrikki S.
Huom!Kaikki palkansaajat tänään EI käydä rikkurikaupassa!Sen verran pitää solidaarisuutta olla pienipalkkaisia työntekijöitä kohtaan

Sait ylipuhuttua, kyllä sitä tarttee tänään etsiä se kauppa mikä on auki ja hakea kaljalaatikko, jos vaikka huomenna ottaisi saunan yhteydessä yhden tai kaksi
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Milano
Melkein selkeää ja poutaa 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

06:51OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,56+0,13 %+0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949