Obama: Myrskyn osalta pahin on ohi

Lehtikuva
Obama: Myrskyn osalta pahin on ohi
Presidentti Barack Obama on kommentoinut tyytyväisenä Yhdysvalloissa pitkäperjantaina julkistettuja maaliskuun työllisyyslukuja. Luvut kertoivat, että talouteen syntyi viime kuussa uusia työpaikkoja maatalouden ulkopuolella eniten kolmeen vuoteen.
Bloomberg
6.4.2010 08:26
Kommentit 24

USA:n työttömyys pysyi kuitenkin helmikuun lukemassaan eli 9,7 prosentissa.

– Tämä on rohkaiseva päivä. Myrskyn osalta pahin on ohi. Paljon työtä on kuitenkin vielä edessä, Barack Obama sanoi puheessaan Charlottessa, Pohjois-Carolinassa.

Myös valtiovarainministeri Timothy F. Geithner uskoi, että taloudessa on tapahtunut käänne kestävän kasvun suuntaan yritysten alkaessa palkata taas työvoimaa. Hän muistutti kuitenkin, että vie vielä aikaa ennen kuin taantuman vauriot saadaan korjatuksi.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
KolumniObamasta puuttuu gangsteria (17.3.2010 07:29)
mainos

Kommentit (24)

Huono 0
Ei kannata nuolaista ennen kun tipahataa, sielläkään rapakon takana.
Katsotaan
"Taivaanrannassa näkyy jo valoa"
Se valonkajo on jäävuori joka kohta törmää U.S.A.-Titaniciin?
X
Huono 3
Todella hieneosti tehty presidentti Obama !
Olet pelastanut koko kapitalistisen talousjärjestelmän.

Nyt sitten talouskasvu jatkuu hillittömänä aina maailman tappiin saakka.
(Vai mahtaakohan se ihan näin mennä? Etteivät vain nuo hillittömän rahanahneet pankkiirit lopulta tuhoa kaikkea jonkin ajan kuluessa???)
Maailma pelastui ( tai sitten ei)
Huono 0
Jaa! Obama ajattelee laulun sanoin. Myrskyn jälkeen on poutasää, toisaalta petrattavaa on vielä pitkäksi aikaa.
Jaa!
Ahneet haaskalinnut alkavat kokoontumaan välittömästi, tuollaisen ilosanoman jälkeen!!!
Haaskat
Huono 0
Kuka noita pellejä enää uskoo, kaikkein vähiten he itse.
Reiska
Huono 0
Kohta se myrsky vasta tuleekin, kun Kaliforniassa tapahtuu kunnon maanjäristys!
Mölö
Olisi tietysti kiva tietää kuin moni usa:ssa näkee nälkää ja on pudonnut pois kortistosta.
O.B. ei ole saanut muuta kuin velka jatkoa aikaiseksi.
USA:sta puuttuu teollisuus joka luo kestävää vaurautta, palveluilla velaksi ei toimi.
Sama on suomessa edessä sillä julkinensektori ei maata voi pyörittää velaksi.
Koko bkt luku on numero kikkailua jo vuodesta 1970.
VELKAPONZIPYRAMIDIHUIJAUS LUO TYÖTTÖMYYTTÄ.
Pyramidiponzi kuivuu kasaan.
Ei rahaa ei työtä.
Liikaa velkaa joka sektorilla.
Mahdotonta syöksyä pysäyttää.
Huono 0
Dear Obama, koita silti VÄLTTÄÄ avoautoja ja pysyä mahdollisimman paljon sisällä luodinkestävässä virka-autossasi kun kiertelet Yhdysvaltoja - kaikki eivät nimittäin taida valitettavasti oikein pitää sinusta siellä kotimaassasi.
Buhahhah (vakavana)
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Tukholma
Selkeää ja poutaa 16
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949