Fazer leipoo esimiesten ja vuokratyövoiman turvin
– Pääsääntöisesti pidämme linjat käynnissä omien henkilöiden voimin, mutta onhan meillä ollut vuokratyövoimaa muutenkin. Otamme käyttöön vuokratyövoimaa tarpeen mukaan sellaisissa paikoissa, joissa se on mahdollista, kertoo Fazer Leipomoiden toimitusjohtaja Petri Kujala Taloussanomille.
Kujalan mukaan kaikkein isoimmat tuotantolinjat saadaan pidettyä toiminnassa esimiesten voimin. Vuokratyövoimaa voitaisiin hyödyntää kuitenkin keräilyssä, jossa tuotteita nostetaan hyllystä liukuhihnalla kulkevaan leipälaatikkoon.
Taannoisessa satamien ahtaajien lakossa ulkopuolisen työvoiman käyttö herätti voimakkaita tunteita, kun työntekijöitä edustava AKT syytti osaa satamaoperaattoreista rikkurityövoiman käytöstä.
Työntekijöitä edustava Elintarviketyöläisten liitto SEL ja työnantajia edustava Elintarviketeollisuusliitto ETL ovat kiistelleet alan työehtosopimuksesta.
Julkisuuteen päätyneiden tietojen mukaan osapuolet ovat olleet erimielisiä esimerkiksi palkankorotuksista ja työaikamallista.
Parhaillaan osapuolten välille hierotaan sopua valtakunnansovittelija Esa Lonkan johdolla. SEL on ilmoittanut aloittavansa lakon keskiviikkona, jos yhteistä säveltä ei löydetä. Lakko kestäisi kolme päivää ja koskisi kymmentä yritystä.
– Realistista lienee sanoa, että ensimmäisen aallon lakko tulee ja ehkä se ei jää edes siihen, Kujala sanoo.
Erikoisleivät
katoaisivat kaupoista
Fazerin osalta ensi yönä käynnistyvä lakko koskisi Vantaan Vaaralan leipomoa ja Lahdessa sijaitsevaa Oululaisen leipomoa. Ne ovat isoimmat Fazerin kahdeksasta tuotantolaitoksesta. Kujalan mukaan molemmissa työskentelee noin 400 leipuria, joista valtaosa osallistuisi lakkoon.
Fazer yrittää pitää käynnissä noin puolet molempien leipomoiden tuotantolinjoista ja keskittyä linjoihin, jotka suoltavat suurten volyymien tuotteita. Tällaisia ovat paahtoleivät, Puikulat sekä Reissumies-, Pehmopala- ja Paahtosämpylä-tuotteet. Muut leivät jäisivät tekemättä.
– Niitä tuotteita, joita ei pystytä tekemään, ei löydy huomenna kaupoista, Kujala sanoo.
Toimitusjohtaja arvioi, että käynnistyessään lakko lohkaisisi noin kolmanneksen yhtiön päivittäisestä liikevaihdosta. Kujalan mukaan tämä tarkoittaa noin 150 000–200 000 euron suuruusluokkaa.


















Kommentit (43)
Talsan palstalta löytyy tunnetusti innokasta porukkaa tällaisiin bakkanaaleihin.
Yleislakkoon ei varmaan usko kukaan, ei Suomi enää ole 70-luvun Suomen kaltainen komentotalous, jossa koko ay-liike sai toimintaohjeensa rajan takaa. Nykyisin erimielisyyksiä on jo kahden saman keskusjärjestön alaisen liiton välillä, saati sitten eri keskusjärjestöjen; ei sellaisesta eripurasta saa aikaan yleislakkoa.
Olet täysin oikeassa.
Nämä nykyihmiset ovat siinä määrin vetelää, tahdotonta ja valveutumatonta BB-talon porukkaa joka ei ole itse tottunut tähänkään saakka tekemään edes itsensä eteen mitään että ei ole moisesta pelkoa.