EK vaatii lait uusiksi: "Käsittämättömiä kostotoimia"
EK:n tiedotteessa työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen pitää tämänpäiväisiä ulosmarsseja ”käsittämättöminä kostotoimina”, joita ”ei voi millään muotoa ymmärtää”. Työntekijöitä edustava Auto- ja kuljetusalan liitto AKT sanoutuu irti ulosmarsseista, mutta ei tuomitse niitä.
– Lakko on luonteeltaan myös poliittinen, sillä julkisuudessa AKT:n edustajat ovat ilmoittaneet sen olevan vastalause pääministeri Matti Vanhasen työrauhajärjestelmää käsitelleille kannanotoille, Inkeroinen sanoo.
Ahtaajien mielenilmauksen taustalla on ärtymys rikkurityövoimasta. Työntekijät katsovat, että satamissa käytettiin rikkurityövoimaa laillisen lakon murtamiseen. Aiemmin aamulla AKT:n viestintäpäällikkö Hilkka Ahde kertoi Taloussanomille ymmärtävänsä ahtaajien ärtymystä.
Työnantajapuolelta ymmärtämystä ei heru.
Taloussanomien haastatteleman Satamaoperaattorit ry:n toimitusjohtajan Juha Mutrun mukaan rikkurityövoimaa ei ole olemassakaan, ja EK:n Inkeroisen mukaan rikkurityövoimaan vetoaminen on kestämätön peruste. Inkeroisen mukaan firmojen täytyy pitää pyörät pyörimässä, vaikka jokin ammattiryhmä lakkoilisikin.
EK:n mukaan laittomat lakot uhkaavat sovittelujärjestelmää ja alleviivaavat tarvetta työrauhalakien uudistamiseen. Työntekijäpuolen keskusjärjestö SAK puolestaan sanoo, ettei se suostu neuvottelemaan lakko-oikeuden rajoittamisesta kestävän talouskasvun ja työllisyysohjelman valmistelutyöryhmissä.



















Kommentit (109)
16:13 Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.16:10 Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä.16:9 Ja minä sanon teille: tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin."
Siis menikö ahtaajat nyt ek:n ansaan?
Tai sitten huippujohtajilla ei ...