Satamalakon sovittelu edistyy – EK ja SAK mukaan
Sovintoa ahtaajien lakkoon etsitään todella. Ylen mukaan keskusjärjestöt tulevat huomiesta keskiviikosta alkaen mukaan neuvotteluihin. Neuvottelut jatkuvat keskiviikkona kello 12.
Jo lähes kaksi viikkoa jatkuneen ja pahaan pattitilanteeseen ajautuneen ahtaajalakon sovittelua jatkettiin tiistaina iltapäivällä valtakunnansovittelija Esa Lonkan johdolla.
Neuvotteluissa edettiin hieman, sillä Yle tietojen mukaan neuvotteluosapuolet päättivät siirtää väliaikaisesti syrjään lakon keskeisimmän kiistakysymyksen, muutosturvan.
Työntekijöitä edustava Autoja- ja kuljetusalan liitto sekä työnantajia edustava Satamaoperaattorit keskittyivät tiistaina ratkomaan muun muassa erimielisyyksiä töiden ulkoistamisista ja työaikojen joustoista.
Työnantajia edustavan Satamaoperaattorien toimitusjohtaja Juha Mutru sanoi Ylelle, että työnantajat olisivat valmiita kehittämään muutosturvaa yrityskohtaisesti. Työehtosopimuksiin minkäänlaista summaa ei Mutrun mielestä saisi kirjata.
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n hallituksessa istuva satamaoperaattori Stevecon pääluottamusmies Juha Anttila puolestaan kertoi, että ahtaajat haluavat korvaussumman työehtosopimukseen. Anttila kuitenkin kiisti, että summa olisi vuoden palkka irtisanomisesta.

















Kommentit (74)