Lakko halvaannuttaa lisää tehtaita – EK käärmeissään
UPM aloittaa asiasta kertovan Yle Uutisten mukaan Lappeenrannan tehtaansa sulkemisen sunnuntaina. Myös Savon Sellun kartonkitehdas valmistautuu panemaan pillit pussiin sunnuntaina.
Syynä on torstaina alkanut satamalakko, jonka takia tavara ei liiku tehtailta asiakkaille. Sen takia varastot ovat täynnä, eikä uutta tavaraa voida tuottaa. Myös kuljetusreitit ovat ruuhkautuneet.
Alkuviikosta uhkaa tuotannon seisokki UPM:llä Jämsänjokilaaksossa ja Kymin yksiköissä ja Myllykoski Paperilla.
Yle Uutisten mukaan Stora Ensollakin on valmiina suunnitelma siitä, missä vaiheessa tuotantoa aletaan pysäyttää missäkin tuotantolaitoksissa. Operaatio alkaa Yle Uutisten mukaan maanantaina.
M-Real pysäyttää kaikki tehtaansa ensi viikolla, ellei lakko pääty.
EK käärmeissään
työntekijöiden protestista
Työriidan osapuolia, Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n ja työnantajia edustavan Satamaoperaattorien välillä oleva kiista koskee etenkin irtisanottujen korvauksia.
Tämä tietenkin kismittää työnantajia.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen sanoi tänään YLEn Aamu-tv:ssä, että Suomen työrauhajärjestelmää on uudistettava.
– Me elämme toisenlaisessa maailmassa tänä päivänä, elämme osana maailmantaloutta, tietoverkkoihin kytkeytyneessä taloudessa, jossa ollaan entistä haavoittuvampia. Ja AKT:n toiminta osoittaa sen, että kyllä meidän täytyy jollain tavoin suojautua tällaisia tilanteita varten, nyt nähdään ettei meillä oikein ole mitään keinoja, Inkeroinen sanoi Yle Uutisten mukaan.
Kuten olettaa saattaa, ammattiyhdistysliike on EK:n kanssa aivan eri linjoilla. Aamulehden haastattelemien ay-johtajien mukaan lakko-oikeutta ei voi viedä työntekijöiltä.
– Ei missään nimessä. Avainalojen määrittely on erittäin ongelmallista. Nykyinen järjestelmä, jossa on pakkosovittelua ja mahdollisuus siirtää lakkoa, riittää, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sanoo Aamulehdelle.




















Kommentit (269)
Suosittelen Inkeroiselle suomen kielen sanakirjaa kohdasta N, niinkuin neuvottelu. Ainiin mutta EK on jo kohdassa S, niinkuin sanelu.
tekee saman, on se täysin hyväksyttävää.