Lakkoilu ei takaa palkkojen nousua
Taloussanomien tänään julkaiseman palkkaselvityksen mukaan moni lakoilla uhkaillut tai sellaisia toteuttanut ala on viime vuosina saanut työntekijöilleen isot palkankorotukset.
Sairaanhoitajien lisäksi ahtaajille sekä kuorma- ja linja-autonkuljettajille on voinut kertyä 32–49 prosentin korotuksia kuukausiansioihin.
– Prosentteja ei tietysti kenenkään kannata kadehtia. Pitää muistaa aina katsoa koko ansiotasoa ja työn raskautta, sanoo Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Eero Lehto.
Moni liitto voisi yhtä hyvin sanoa lakkojensa epäonnistuneen, jos ala kärsii yhä selvästä alipalkkauksesta tai jää jälkeen muiden ansiokehityksestä.
Palkat nousseet
ilman lakkojakin
Paperiteollisuudessa oli pitkä lakkokausi kesällä 2005, mutta esimerkiksi paperikoneenhoitajille tämä vuosikymmen on tuonut suhteellisen pienet 19 prosentin korotukset.
Kemianteollisuudessa on pitkin 2000-lukua ollut useita työtaistelutoimia. Silti tuotantotyöntekijän ansiotaso on noussut vain 14 prosenttia.
Kiltit kirjastovirkailijatkin ovat päässeet samana aikana yli 25 prosentin palkankorotuksiin, samoin puutarhurit.
Eero Lehdon mukaan palkkatilastoista ei voikaan vetää johtopäätöstä, että lakkoilu toisi automaattisesti lisää tuloja.
– Enemmän on kyse siitä, millä alalla sattuu olemaan. Ne alat joilla on takanaan neuvotteluvoimaa, pystyvät suhteellisesti parempaan palkkakehitykseen. Kuljetusala on pitkään ollut tällainen moneen elinkeinoelämälle tärkeään sektoriin vaikuttava toimija, hän sanoo.
Lakkojen merkitystä käteen jäävän palkan määrään onkin mahdoton arvioida, sanovat työnantajat.
– Tehdyn työn rakenne on mullistunut alle vuosikymmenessä. Teollisuudessa tuotannolliset tehtävät vähenevät ja asiantuntijatehtävät lisääntyvät. Tämä rakennemuutos voi muuttaa palkkajakaumaa enemmän kuin mitkään nimelliskorotukset, sanoo EK:n työmarkkina-asiantuntija Seppo Saukkonen.
Moni merkitystään menettävä ala saa lakkoilla vaikka kuinka, eikä duunariliksojen pieneneminen pysähdy.
– Jos alalla on paperiteollisuuden tavoin kansainvälinen alasajovaihe, työntekijöiden neuvotteluvoima vähenee eikä kokonaistilanne paljon muutu lakkoilemalla, Eero Lehto sanoo.
Työnantaja alkaa
aina kiertoteitä lakolle
Heikoin painostusvoima lienee teollisuudessa tällä hetkellä elektroniikka-alan kokoonpanotyöntekijöillä, varsinkin alihankkijayrityksissä.
Näille töiden siirtäminen halpatuotantomaihin on todellinen uhka, ja työnantaja on myös surutta käyttänyt sitä kepityskeinona.
Liian tehokas lakko voi osoittautua tuhoisaksi tekijöilleen, jos se onnistuu pelästyttämään työnantajat kunnolla.
Yritykset tekevät kaikkensa, etteivät ne enää tulisi yllätetyiksi housut kintussa. Firmat alkavat herkästi etsiä korvaavia toimintoja, joilla vastedes kierrettäisiin lakkoherkkien alojen muodostamia sulkupaikkoja.
Tämä ilmiö näkyy jo satamienkin lakossa. Vienti- ja logistiikkayritykset vihjaavat etsivänsä vastedes laivauspaikkoja Venäjän Karjalan satamista, jos kotimaisten ahtaajien töissäpysymisestä ei ole takeita.
– Tämä tosin kuulostaa aika epärealistiselta, kun katsoo karttaa ja arvioi itärajan takana olevia logistisia ongelmia, sanoo Eero Lehto.


















Kommentit (78)
Lakko = idioottien tapa hoitaa asioita. Jyrkkä ei punikkimafian kiristysyrityksille.
Asiat voidaan neuvotella asioina ja kokonaiskilpailukyvyn kannalta realistisesti. Minä olen jopa joustanut palkassani alaspäin ja ymmärrän sen täysin, jos firmalla ei ole bisnekset kunnossa.
Minä myös tavoittelen 45 vuoden pituista työuraa.
Eiköhän sitten ole minun osaltani tämän maan rakentaminen tehty!
Mikä ihmeen lakkokausi? Yksi päivä lakkoa ja seitsemän (7) viikoa työsulkua!!
Jos puhutaan asioista niin puhutaan oikein.
Tämäkin sulutus, joka konserneille maittoi kiukuttelematta, oli EK:n masinoima.
Paperimies tukee Ahtaajia!!
Lakko = idioottien tapa hoitaa asioita. Jyrkkä ei punikkimafian kiristysyrityksille.
Metalliliiton tapa on myös idiootti kun ei lakkoilla. Hyväksytään sopimus aina ensimmäisenä ja huonoimmilla mahdollisilla ehdoilla. Metalli on kumminkin vientiala ja tuo verotuloja mutta ei palkankorotuksia, niitä annetaan vaan kuntien työntekijöille jotka eivät tuota mitään... hoh hoho hoijaa.
Alkaa pikkasen kyrpimään tämä munaton liitto. Onneksi kohta joutuu työttömäksi kun koko ala siirtyy kiinaan. Siinäpähän maksatte minunkin sossu maksut valtio.