Neuvottelut katkesivat – hiljaisuus laskeutui satamiin
Valtakunnansovittelija Esa Lonkan johtamat neuvottelut satamia uhkaavan lakon torjumiseksi eivät johtaneet suotuisaan lopputulokseen.
SAK:lainen Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ja työnantajia edustava Satamaoperaattorit eivät päässet yhteisymmärrykseen neuvotteluissa. Osapuolet eivät sopineet, milloin sovittelua jatketaan.
Työehtokiistassa on kysymys sekä palkkaukseen että työehtoihin liittyvistä kysymyksistä.
Ahtaajien lakon on arvioitu pysäyttävän 80 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta.
∇ Mainos ∇

















Kommentit (87)
satama lakon kautta
Tasaiset tuloerot oli tavoite ja ne myös saatiin. Sitä ennen piti kyllä ajaa maasta kaikki työhaluiset. Mutta mitäpä sitä ei hyvän kommunistidiktatuurin nimissä ihminen olisi valmis tekemään.
Kuljettajalakossa olisi käynyt niin kuin aiemmassa: kuljettajista moni olisi ostanut ajamansa auton ja alkanut yrittäjäksi. AKT olisi menettänyt jäseniä.
Tässä lakossa ei ole sitä pelkoa. Timo Räty saa toteuttaa itseään vapaasti.
Isot vientiyritykset ovat jo sen verran kansainvälisiä, että voivat lomauttaa täällä ja ajaa Puolan tai Venäjän tehtaillaan ylimääräistä vuoroa. Pienet, vain kotimaassa tuottavat yritykset eivät tähän pysty. Jälki voi olla näissä aika hirveää.
Kuka vielä kyseenalaistaa isojen yritysten tuotannon hajautusstrategian?
Harmi vaan, että mentiin investoimaan järkyttävä määrä veronmaksajien rahaa Vuosaarenkin satamaan. Silläkin rahalla olisi voinut pönkittää jotakin orastavaa tuoteideaa ja haistella, tulisiko tästä uusi Nokia.
Kait tommosille tyhjille satama-alueille jotain muuta käyttöä keksitään...