Naapuri lakkoilee – sinun palkkasi loppuu
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n tänään alkanut ahtaajien lakko sulki aamulla Suomen satamien tavaraliikenteen. Esimerkiksi metsäyhtiö UPM ilmoitti jo joutuvansa lopettamaan tuotannon yhdellä tehtaallaan. Myös Stora Enso arvioi joutuvansa sulkemaan tehtaita toistaiseksi lakon vuoksi.
Jos lakko pitkittyy, se voi merkitä palkanmaksun katkeamista tehtaiden työntekijöiltä. Työsopimuslain mukaan työnantaja voi katkaista palkanmaksun seitsemän päivän kuluessa siitä, kun tuotannollinen työ loppuu. Käytäntö koskee kaikkia aloja.
– Ensin yrityksessä pitää yrittää etsiä muuta työtä, mutta jos järkevää tekemistä ei löydy, työnantaja voi katkaista palkanmaksun, asiantuntija Simo-Pekka Koivu Elinkeinoelämän keskusliitosta EK:sta sanoo.
Toinen vaihtoehto on lomautus.
– Se on kuitenkin hankala ja pitkä tie. Työsopimuslain pykälä on paljon selvempi, Koivu sanoo.
Koivu ei osaa suoralta kädeltä sanoa, kuinka usein kyseistä pykälää on jouduttu soveltamaan.
Työttömyyskorvausta
voi saada
Jos palkanmaksu katkeaa lakosta johtuvista syistä, työntekijä on oikeutettu työttömyyskorvaukseen ilman normaalia seitsemän päivän omavastuuosuutta.
– Kannattaa pyytää työnantajalta todistus palkanmaksun katkeamisesta ja sen syystä mahdollisimman pian, jotta välttyy omavastuulta, varatuomari Juha Koivisto Paperiliitosta sanoo.
Myöskään Koivisto ei muista, milloin palkanmaksu olisi toisen alan lakon vuoksi katkennut.
– Eilen juuri muisteltiin, että viimeksi tästä on ollut puhetta vuosituhannen vaihteessa. Tarkkaan en kuitenkaan osaa sanoa, milloin näin olisi käynyt.
Itse lakkoilijat saavat puolestaan oman liittonsa kassasta lakkoavustusta.

















Kommentit (165)
Herätkää jo, idiootit! AKT ajaa Suomen konkurssiin.
Muistaako kukaan miten kävi paperimiehille? Nyt ollaan kovin hiljaista poikaa kun tuhansia paperimiehiä on työttämänä.
Juuri siksi lakkoillaan, että saadaan tarvittavat muutosturvat kuntoon.
Lakkoilukynnys olisi ehkä AKT:llakin korkeampi jos jo seuraavana päivänä paperimiehetkin jäävät ilman palkkaa.
Näkisi mitä se solidaarisuus on käytännössä ay-liikkeessä silläkin muutoksella...