Näin halvalla työsi tehtäisiin halpamaassa
Kiinnostaisiko haastava työ suuren ict-firman vastuullisena projektinjohtajana, palkka alle 15 000 euroa vuodessa? Entä sovellusasiantuntijan virka noin 600 euron kuukausipalkalla, ilman työsuhde-etuja?
Perusvaatimuksena on loppututkinto teknisen alan korkeakoulusta, osaavuus ja luovuus sekä uusimpien teknologisten ratkaisujen tuntemus.
Intian teknopalvelukeskuksissa tuo ansiotaso on arkipäivää, ja parhaimmista työpaikoista jopa tapellaan.
Yksi syy alhaisena pysyvään palkkatasoon on työvoiman valtava tarjonta: esimerkiksi pienellä palkalla töihin tulevat ohjelmoijat eivät lopu Intiasta kovin nopeasti kesken.
Aina löytyy joku, joka suostuu tekemään hommaa kehnommillakin ansioilla ainakin jonkin aikaa.
Intialaisista teknisen alan yliopistoista ja korkeakouluista valmistuu vuosittain arviolta 400 000 ihmistä. Valtaosa heistä ottaa alalta sen työn, minkä sattuu saamaan.
Nuoren it-insinöörin aloituspalkka voi olla 3 000–4 000 euroa vuodessa. Sekin on Intiassa moninkertainen summa minkä tahansa alan keskipalkkoihin verrattuna.
Meille kehno palkka,
intialaisille unelmatulot
Huippuosaajia ei sen sijaan saa enää Intiastakaan aivan puoli-ilmaiseksi. Sikäläisten yritysten työpaikkailmoitusten perusteella esimerkiksi kokenut ict-yksikönpäällikkö ja ohjelmistoinsinööri voivat yltää yli 20 000 euron vuosituloihin.
– Olen kuullut millä tasolla intialaisten ohjelmoijien tuntihinnat ovat, ja tuo on linjassa sen kanssa, arvioi Suomen Ohjelmistoyrittäjäin yhdistyksen toimitusjohtaja Jaakko Salminen.
Pienimpiä ja suurimpia maksettuja palkkoja ei tietenkään julkisesta työpaikkailmoittelusta löydy, ja yksilölliset tuloerot ovat yritysten kesken valtavia.
Teknoammattilaisten liksat olivat Intiassakin jo välillä pienessä nousussa, mutta finanssikriisi hiljensi hetkellisesti tilausvirtoja ja rauhoitti palkkakilpailua.
Kovimmille osaajille joutuu maksamaan jo 2 000–2 500 euron kuukausipalkkaa, mikä on valtavasti enemmän kuin vaikka vuosituhannen alussa.
Vastineeksi työolot ict-teollisuudessa ovat kaukana länsimaisista ihanteista. Työpäivät ovat pitkiä ja tilaajamaiden aikaerojen takia usein hankalasti yöaikaan jaksottuneita.
Palkkaero ei kerro
edullisuudesta
Pelkkä palkkaero ei takaa sitä, että suomalaiselle isolle teknoyhtiölle tulisi kannattavammaksi tilata mitä tahansa softatyötä vaikkapa halpisinsinööriltä Bangaloresta.
– Käytännössä iso osa hintaedusta menetetään huonomman tehokkuuden takia. Se taas johtuu kommunikoinnin ja yhteistyön haasteista, Jaakko Salminen sanoo.
Kieli- ja ymmärrettävyyspulmat sekä aikaero haittaavat varsinkin nopearytmisten ohjelmistoprojektien toteuttamista.
Jos firma tarvitsee vaikkapa tuhat ohjelmoijaa pysyvästi yleishommiin, silloin Intia-ulkoistus auttaa.
– Työn siirtäminen Intiaan soveltuu parhaiten Nokian kaltaisille yrityksille, jotka tekevät laajaa ja jatkuvaa ohjelmistokehitystä ja voivat panostaa organisaation luomiseen tämän toiminnan tukemiseksi, Salminen laskee.
Sen sijaan kotimaiset ohjelmistotalot pystyvät yhä kilpailemaan hyvin täsmähankkeista, keskittymällä vaativiin tai suomenkielisiin sovelluksiin joiden urakoiminen ei kaukana olevalla halpatyövoimalla välttämättä onnistu.
| Intialaisia ICT-alan palkkoja | ||||
|---|---|---|---|---|
| Tällaisia vuosipalkkoja on tarjolla eri yrityksissä | ||||
| Tehtävänimike | Vuosipalkka € | |||
| Project manager | 14500–21000 € | |||
| Engineering manager | 12000–20500 € | |||
| Senior software engineer | 9400–14000 € | |||
| Software engineer | 6300–12100 € | |||
| Application engineer | 6100–10200 € | |||
| Java architect | 5900–8300 € | |||
| Lähde: Glassdoor.com, Business Standard, Timesjobs.com | ||||


















Kommentit (235)
Isokallion mukaan kaikki valtion virkamiehet ja puolet kuntien työntekijöistä pitäisi irtisanoa että ei tarvitsisi ottaa velkaa. Tai vastaavasti korottaa veroja rajusti.
Suosittelen lukemaan "Matematiikka ei ole politiikkaa" (IL 15.2.2009)
Vanhasen&Kataisen hallitus on ollut tukemassa tätä toimintaa,mielestäni se jopa rikos isänmaata kohtaan.
Kokoomus Kataisen johdolla on ollut päätukija tälläiselle toiminnalle,tämä on ollut surullista koska ne toiminnat tällä toiminnalla eivät palaa enää koskaan Suomeen.
Sen johdosta Kokoomuksen toiminta on isänmaan pettämistä.
Sisäinen devalvaatio täytyisi tehdä että työ taas kannattaisi koska ei omaa valuuttaa mitä devalvoida. Kansalaiset ottaneet niin ahkerasti lainaa että sisäiden devalvaatio ei tulisi kivuitta.
Muistaisit nyt ottaa ne aamulääkkeesi, jotta Neuvostoliitto vihdoin jättäisi sinut rauhaan. Miten muuten Kiinassa, koska sehän on oikeasti kommunismi?
saataisi porukkaa tuottavaan työhön.....;)
Ai noinkos se olikin? Itse käsitin, että täällä ei rakenneta tarpeeksi. Kysyntä nostaa hintoja ja spekulointi. Nuo tuet eivät vaikuta lainkaan jos asuntoja riittää kaikille ja jonot katoavat.
Jospa muuttaisit Intiaan? Jos länsimainen yhteiskunta ahdistaa niin kuka estää lähtemästä? Mitenhän mahtaisi Suomessa onnistua risumajassa asuminen ja ruoan kasvattaminen itse, ei se taida onnistua. Syytä kaikesta vain ja ainoastaan markkinataloutta, koska se määrää kaikesta.