Työuratavoitteet kelpaavat SAK:lle, mutta eivät EK:lle
SAK:n hallituksen mukaan työmarkkinajärjestöjen yhteinen, Jukka Rantalan vetämä työryhmä olisi löytänyt keinot, joilla suomalaisten työuria voidaan pidentää kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä.
– Työelämän uudistuksia pohtineen työryhmän tulokset eivät kuitenkaan näytä riittävän Elinkeinoelämän keskusliitto EK:lle. EK on hakenut neuvotteluissa pelkästään taloudellista hyötyä eli työnantajien kustannusten rajua supistamista, tiedotteessa todetaan.
SAK:n mukaan työnantajat pitivät neuvotteluissa ”jääräpäisesti” kiinni ikääntyneiden työttömyysturvan leikkaamisesta eli lisäpäivien poistamisesta. Työurien pidentämiseen lisäpäivien poistolla ei kuitenkaan ole merkittävää vaikutusta.
Kannanoton mukaan lisäpäivien poistaminen pidentäisi hyvässä työtilanteessa keskimääräisiä työuria alle kuukauden, mutta korkean työttömyyden oloissa vain muutaman päivän.
Sen sijaan EK:n vaatimus työttömyysturvan lisäpäivien poistamisesta leikkaisi reilut sata miljoonaa euroa työnantajien työttömyysturvamenoja vuodessa ja työttömyyden kasvaessa summa vielä moninkertaistuisi.
– Näistä kustannuksista EK pyrki eroon työuraneuvotteluiden varjolla. Samalla EK yritti siirtää työttömyysturvan kustannukset valtion eli veronmaksajien maksettavaksi, SAK toteaa.
SAK:n hallitus muistuttaa, että perimmäiset syyt työttömyysturvan lisäpäiville joutumiseen ovat työn vähyys ja irtisanomiset.

















Kommentit (28)
Niin Suomi pelastuu ja työnantajat rikastuvat.
Jos asuntokupla/työttömyys räjähtää ja 100 000e velat jää maksamatta talon myynnin jälkeen, mitä tapahtuu? Kuka on syyllinen lainaaja vai lainottaja?
Jenkkien tyyli on hyvä, jos lainaa ei pysty maksamaan, pankki vain hakee asunnon itselleen ja se on siinä.
Työthän ovat siirtyneet/siirtymässä kuitenkin pois heidän saataviltaan mikä on vain heille oikein.
Kuka tulevaisuudessa sitten ruokkii kenetkin???