Lauantaista tulee kohta taas työpäivä
Kauppojen sunnuntai-aukiolo nimittäin lisää myös lauantaitöitä niin teollisuudessa, jakelussa, tietohallinnossa kuin jopa päivähoidossakin.
Kauppojen hyllyissä on maanantaisin ammottavia aukkoja. Mitä? Jauhelihaa ei saakaan 24/7?
Elintarviketeollisuusliitto haluaa lisää joustoa työaikoihin.
Toimitusjohtaja Heikki Juutisen mukaan kysymys tulee esiin kevään työehtosopimusneuvotteluissa.
– Tuotantoa on lisättävä pienessä määrin myös lauantaina ja logistiikkaa on hoidettava läpi viikonlopun.
– On taattava, että kuluttajilla on aina tuoretta tavaraa. Jos sitä ei tehdä kotimaassa, kauppa tuo ulkomailta.
Elintarviketyöläisten liiton puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen ei ylläty avauksesta, mutta huomauttaa:
– Työn teettäminen lauantaina on jo nyt mahdollista, mutta työnantajan näkemys varmaankin on, että se on nyt liian kallista.
"Kohta sunnuntaistakaan
ei haluta maksaa tuplapalkkaa"
Kun aukioloista päätettiin, kukaan ei Kuntosen mukaan huolestunut siitä laskusta, joka lankeaa, jos ostaminen siirtyykin laajasti sunnuntaille.
Suorien kustannusten lisäksi Kuntonen puhuu viiden arkipäivän ja kahden vapaapäivän rytmin murenemisesta.
Tällaisesta keskustelusta ei oltu kiinnostuneita.
Päivittäistavarakaupalla on vaikutusvaltaa siihen, mistä puhutaan: mitkä kannanotot ovat etusivulla ja mitkä kannanotot sisäsivulla.
Kuntonen viittaa erityisesti S-ryhmään, joka on osannut sitouttaa kaikki poliittiset ryhmät hallintoonsa.
Hän arvelee, että seuraavaksi alkaa työnantajien vyörytys työaikalain muuttamiseksi, jotta sunnuntailta ei tarvitsisi maksaa tuplapalkkaa.
Alkaa sellainen isompi laulu, että pidettäisiin auki, mutta kun se on niin kallista.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n talouspoliittinen asiantuntija Ralf Sund kiittää samaista työaikalakia, joka toimii vielä jarruna ja lieventää niiden harmistusta, jotka joutuvat olemaan töissä sunnuntaina.
Viikonlopputyö lisää
päivähoidon tarvetta
Työtä tukevat palvelusektorit vedetään Sundin mukaan ensimmäisenä mukaan viikonlopun aukiolon laajennukseen.
Hän viittaa päivähoitoon, joka pitää järjestää yksinhuoltajaperheille.
Lisäksi tarvitaan toimihenkilöitä teollisuuden, logistiikan ja kaupan esimiestehtävissä. Myös tietohallinto vaatii enemmän väkeä viikonloppuina.
– Ekonomistina olen sitä mieltä, että sunnuntaiaukiolo on loistava asia, koska investoinnit hyödynnetään tehokkaammin. Negatiivisia vaikutuksia on kuitenkin niin paljon, ettei se ole millekään alalle hyvä juttu.
Diili on hänen mukaansa tehty. Sen kanssa on nyt elettävä, ja laajempien yhteiskunnallisten johtopäätösten aika koettaa myöhemmin.
"Elämä
pötkööntyy"
Lopputulos ei häämötä myöskään Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuspäällikön Johanna Mäkelän silmissä. Hän ei usko, että sunnuntaiaukiolo murentaa perheet, mutta näkee erilaisia visioita, jotka aika vasta näyttää.
– Menettääkö lauantai asemansa megaostospäivänä?
– Eikö sunnuntaina enää mennäkään isovanhempien luo syömään, vaan kauppakeskukseen, jossa hoidellaan samalla muita asioita.
Vaikka kaikki eivät kävisikään sunnuntaina kaupassa, he pääsevät ja joutuvat muutoksesta osalliseksi, kun kaupunkikuva ja -tila muuttuvat.
– Kauppojen kiinniolo sunnuntaina on ollut hyvin vahva symboli sille, että tämä päivä on erilainen.
Mäkelä pohtii, pitääkö esimerkiksi joukkoliikenteen vuoroja tihentää, jos sunnuntaina käydään sankoin joukoin asioilla.
– Elämä pötkööntyy. Se voi olla kätevämpää, mutta tylsempää, kun ei ole eroa arjen ja pyhän välillä. Kyllähän me tykätään vuodenajoistakin.
Sunnuntai ei Mäkelän mukaan liukene arjeksi ihan heti. Sillä on sen verran pitkä perinne. Hän uskoo, että myös perjantai ja lauantai säilyttävät omat erilaiset luonteensa, koska valtaosa ihmisistä voi jatkaa vanhaa rytmiä.



















Kommentit (157)
Viikottainen työaika lasketaankin sitten 25 tuntiin.
Turhanpäiväisestä tarpeettoman roinan ostelusta luovutaan.
( EK:n työaikahan on se 65 tuntia viikossa)
No nythän se sitten käykin.
Töitä on niin paljon, että lauantaistakin pitäisi saada työpäivä, mutta palkkaa siitä ei haluttaisi maksaa, eikä uusia työntekijöitä palkata.
Työnantajaleirin ahneus on loputon.
Terveisin, varastoduunari (joka tiesi tämän asian jo siinä vaiheessa kun kauppojen aukiolon vapauttamisesta alettiin puhua)