Pukkila vaatii työeläkemaksuihin korotuksia

Työeläkejärjestelmää ennenkin suominut ylijohtaja Tarmo Pukkila on jälleen avannut sanaisen arkkunsa. Hänen mukaansa työeläkemaksuja on korotettava roimasti.
Taloussanomat
27.11.2009 17:19
Kommentit 41

Finanssikriisi on edelleen heikentänyt työeläkejärjestelmän rahoitustilannetta, kertoo Aamulehti. Sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston eläkkeelle jäävä ylijohtaja Tarmo Pukkila sanoo, että paine työeläkemaksujen korotuksiin on isompi kuin keväällä arvioitiin.

–Työeläkemaksuja pitäisi nostaa jo ensi vuonna noin neljä prosenttiyksikköä, ylijohtaja sanoo lehdelle.

Korotus turvaisi Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan eläkkeiden rahoituksen. Puolet korotuksesta kohdistuisi palkansaajiin ja puolet työnantajiin.

–Keskituloiselle palkansaajalle lisälasku olisi noin 30 euroa kuussa verojen jälkeen, Pukkila laskee.

Palkansaajien ja työnantajien maksut nousevat ensi vuonna vain prosenttiyksikön kymmenyksiä. Pukkila korostaa, että jos korotuksia ei tehdä nyt, niiden suuruus paisuu jatkossa.

Myös eläkeyhtiöiden vakavaraisuus huolettaa edelleen ylijohtajaa. Taannoin Pukkila moitti Työeläke-lehdessä suomalaista työeläkejärjestelmää, joka on hänen mukaansa tehoton ja taipuvainen riskinottoon.

–Viime vuoden kaltaisten sijoituskatastrofien todennäköisyys on paljon suurempi kuin mitä olemme luulleet, hän sanoo.

Eläkerahastoissa on yli 120 miljardia euroa eli kolminkertaisesti valtion budjetti. Tappiota sijoitukset tuottivat viime vuonna 22 miljardia.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (41)

Huono 0
Ymmärtääkö mr.Pukkila että Suomes on kohta aika vähän työeläkkeen maksajia, vai senkö takia juuri pyytääki korotuksia.
Oi Pukkila....tee jotain järkevää
Huono 1
Kyllä Lauta-Matilla on kohta hikiset paikat kun pörssit kohta rojahtaa ja eläkeilmapallo poksahtaa silmille
rakentaja rane
Huono 1
Ehei ei kuluja voi enää lisätä pitää karsia menoja eli tässä tapauksessa eläkkeitä. Selvästi nykyiset ja kohta eläkkeelle jäävät eivät ole maksaneet tarpeeksi maksuja kattaakseen tulevat eläkkeensä.
Huono 3
Tuollaista läppää ei voi heittää kun ihminen, jonka palkka maksetaan muiden tekemästä työstä.
nettomaksaja
Huono 4
Jännä että tuota 120 miljardia jaksetaan pitää esillä.

Luin jostain että toimintapääoma on 9 miljardia. Toimintapääoma=varat-velat.

Eläkeläisiä on 1,3 miljoonaa.

Eli per eläkeläinen varoja on 9 miljardia/1,3 miljoonaa= noin 7000 euroa.

Sijoituspääoma on eri asia kuin nettovarallisuus (varat-velat)

Eli näyttää siltä että varoja on sijoitettu noin 10-kertaisella velkavivulla. Mm. metsäteollisuus osakkeisiin jotka ovat roskalainaluokassa.

Laki työeläkevakuutusyhtiöistä

9 luku
Työeläkevakuutusyhtiön sijoitustoiminnan järjestäminen
26 § (18.7.2008/524)
Sijoitustoiminnan järjestäminen

Työeläkevakuutusyhtiön varat on sijoitettava tuottavasti ja turvaavasti
HUOM HUOM HUOM HUOM
Huono 3
Väärä viranomainen päättänyt eläkemaksujen suuruudesta ?


Eläkemaksun suuruudesta (22%) päättäminen haisee kakalle. Tärkeistä asioista päättäminen kuuluu valtionneuvostolle, eikä ministeriölle.

Vuoden 2009 työeläkevakuutusmaksut vahvistettu

Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti työeläkevakuutusmaksujen, eläkevastuun täydennyskertoimen ja perustekoron tason keskiviikkona 3. joulukuuta.

Vuonna 2009 keskimääräinen työntekijän eläkelain (TyEL) mukainen työeläkevakuutusmaksu on
22 % palkkasummasta.

Työntekijän eläkelaki

168 § Laskuperusteiden laatiminen Vakuutusmaksujen, vastuuvelan ja eläkevastuun laskuperusteet on laadittava OTTAEN HUOMIOON ensisijaisesti työntekijöiden ja eläkkeensaajien tämän lain mukaan vakuutettujen etujen turvaaminen.

VERTAA:

Perustuslakivaliokunnan lausunto 33/2004 vp Ministeriön asetuksenantovalta.

Lääkärin- ja hammaslääkärinpalkkioiden perusteet sekä tutkimuksen ja hoidon korvaustaksojen perusteet ja enimmäismäärät samoin kuin perusteet lääkärin- ja hammaslääkärinpalkkioiden yleis- ja erikoistaksoille säädetään 3 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Taksojen perusteista säädettäessä on 2 momentin nojalla OTETTAVA HUOMIOON tutkimus- ja hoitotoimenpiteen laatu sekä sen vaatima työ ja aiheuttama kustannus. Korvaustaksojen perusteilla ja enimmäismäärillä on olennainen merkitys vakuutetulle maksettavan korvauksen määrän kannalta. Siksi on ongelmallista, että valtuus on asiallisesti täysin avoin. Sen käyttöä ohjaa varsin väljästi vain 2 momentin säännös huomioon otettavista seikoista taksojen perusteista säädettäessä. Tällainen säännös ei valiokunnan mielestä rajaa asetuksenantajan toimivaltaa valtiosääntöoikeudellisesti asianmukaisella ja riittävällä tavalla (PeVL 27/2004 vp , s. 3/II). Valtuuden käyttöä on siksi välttämätöntä sitoa ehdotettua täsmällisemmillä lain säännöksillä, jotta lakiehdotus voidaan näiltä osin käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Valiokunta on lisäksi kiinnittänyt huomiota siihen, että vakuutetun oikeuksien kannalta tärkeistä seikoista ehdotetaan säädettäväksi ministeriön eikä valtioneuvoston asetuksella. Tämä ei valtuussäännöksen väljyys huomioon ottaen ole hyvin sopusoinnussa perustuslain 80 §:n 1 momentin sen lähtökohdan kanssa, jonka mukaan ministeriölle voidaan osoittaa asetuksenantovaltaa lähinnä teknisluonteisissa sekä yhteiskunnalliselta ja poliittiselta merkitykseltään vähäisehköissä asioissa (HE 1/1998 vp , s. 132/II, PeVL 27/2004 vp , s. 3).
Terveisiä sosiaaliministeriöön

Keu keu
Huono 0
Viime vuoden kaltaisten sijoituskatastrofien todennäköisyys on paljon suurempi kuin mitä olemme luulleet, hän sanoo

Pukkila maalailee vakavia
Hoikkapoika
Huono 1
Eli tilanne tällä hetkellä.

Sijoitusvarallisuus 120 miljardia
Toimintapääoma 9 miljardia ?

Tuosta saadaa yhtälö, että velkaa 111 miljardia.

Eli jos sijoituspääoma tippuu 10%, niin konkka tulee ?
Se tulee!!!!!!!!!!!
Huono 0
Työeläkemaksujen tason kuuluminen palkansaajajärjestöille ja niistä neuvotteleminen työnantajien kanssa on sairasta.Korotus on tarpeen ja heti.
Huono 2
Tosi kova jätkä Googlettaa: "UPM suurimmat omistajat".

Ja miettii sitä että metsäteollisuus haki ennen puuta Venäjältä. Ei hae enään kun hallitus romutti Venäjän suhteet.

Nyt sitten maksumiehet ovat.....yllä 10 pisteen vinkki!
Vinkkaaja
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta 0
Oulu
Puolipilvistä ja poutaa -11
Tokio
Selkeää ja poutaa 9
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Pystyykö Suomessa elämään 1500 eurolla kuukauden?

22:18OsakeOsake

Kurssi nousussaElisa

graafi

15,10-8,60 %-1,42

KalenteriKalenteri

Huomenna – 22.3.2010

yhtiökokouksia: Comptel (klo 14), UPM (klo 14.30)    
Japanin finanssimarkkinat kiinni    
 
Dilbert – 21.3.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050