Katso miten palkat putoavat

Katso miten palkat putoavat
Palkka-ale on jo täällä: eri alojen joustot ja lomautukset ovat syöneet työntekijöiden vuosiansioita melkoisesti, jopa tuhansia euroja. Perusinsinöörin palkkapussista häviää tänä vuonna 4 000 euroa, automyyjältä lähes tuplasti ja paperikoneenhoitajalta melkein 3 000 euroa. Katso, miten kymmenen ammattilaisen ansiot ovat pienentyneet.
Petri Korhonen
28.9.2009 06:01
Kommentit 98

Yritysjohtajien vaatimukset suomalaisen työn palkka-alan tarpeesta ovat monilla aloilla jo toteutuneet.

Bonusten ja palkanlisien poistaminen, ilmainen ylityö, työpaikkatalkoot, lomarahojen vaihtaminen vapaaksi tai poistaminen kokonaan sekä lomautukset ovat pienentäneet palkollisten ansioita melkoisesti.

Taloussanomat kyseli yritysten luottamushenkilöiltä ja ammattijärjestöiltä, millaisiksi yksittäisten ammattilaisten ansionmenetykset näyttävät tänä vuonna nousevan. 

Esimerkiksi teknologiateollisuudessa viime vuonna insinööritehtävissä ollut työntekijä saattoi laskea saavansa noin yhdeksän prosentin verran tulospalkkioita.

– Tälle vuodelle en jaksa uskoa, että tulospalkkioita tulee juuri lainkaan. Keskipalkkaisen insinöörin kohdalla se tarkoittaa nelisentuhatta euroa, sanoo Uuden insinööriliiton neuvottelujohtaja Ismo Kokko.

Kauppa tinkii
lisistä ja työajoista

Kaupankin alalla leikkaukset ovat olleet yrityskohtaisesti hyvin vaihtelevia.

Jossain laatikkomyymälän kassalla työskentelevälle myyjälle ansiomuutosta ei ole paperilla tullut kuin muutaman satasen verran, mutta työpäivät ovat venyneet eikä lisätöistä "saa" laskuttaa.

– Yleistä on ainakin osa-aikaisilla aloilla se, että ilta- ja vuorolisät ovat vähentyneet. Töitä ei ole tarjolla niin paljon kuin ennen, sanoo Palvelualojen ammattiliiton edunvalvontalinjan johtaja Anssi Vuorio.

Vähittäiskaupassa työtuntien määrä on laskenut kesän lukujen perusteella yli viiden prosentin verran.

Asiakkaiden ja kaupankäynnin vähentyminen on näkynyt nopeimmin provisiopalkkaisten myyjien tienesteissä.

Kiinteistövälittäjillä ja autokauppiailla ei ole ollut kovin suurta mahdollisuutta yltää hyvälle myyjälle provisioiden päälle maksettuihin ylimääräisiin kannustinpalkkioihin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Autoliikkeet kertovat tapauksista, joissa viime vuoden menestysmyyjältä katoaa tänä vuonna palkanlisiä liki kymppitonnin verran. Nämä ovat kuitenkin yksittäisiä sukelluksia.

Lähes pomotason palkanromahduksia, useiden tonnien vuosimenetyksiä kokevat nyt puhelinpalveluissa työskentelevät myyjät. Tulos- ja provisiopalkkojen sulaminen jättää monet tulemaan toimeen kiinteällä kuukausipalkanosalla.

Erityisalojen asiantuntija-ammateissa joustot tulevat yleensä lomarahoja karsimalla sekä ilmaisen työn teettämisellä. Ohjelmistokehittäjä-tietotyöläinen saa varautua noin 2 500 euron ansionmenetyksiin tämän vuoden aikana.

Markkinointialallakin huippupalkat ovat sulamassa kovaa vauhtia. Mainostoimiston yhteyspäällikkö kertoo menettäneensä bonuksiaan vajaat 4 000 euroa. Tosin kollegoista valtaosa on saanut kenkää, joten palkan niisto on siihen verrattuna pieni harmi.

Kuntien ja valtion työntekijät ovat päässeet toistaiseksi suhteellisen helpolla. Työmäärä on tietysti kasvanut, eikä työtunteja lasketa, mutta suoraan lompakkoon osuvat joustotoimet ovat jääneet melko pieniksi yksityisen sektorin hyväpalkkaisiin ja tuulisiin aloihin verrattuina.

Näin vuosiansiot ovat voineet pudota
Esimerkkialojen henkilöstön palkka- ja lomajoustoja 2009
Insinööri, teollisuus -4000 €      
Yhteyspäällikkö, mainostoimisto -3900 €
Myyjä, puhelinpalvelussa -3200 €
Paperikoneenhoitaja -2800 €      
ATK-asiantuntija, ohjelmistoyritys -2500 €      
Myyjä, tukkuliike -1700 €      
Toimistotyöntekijä, palveluala -1300 €
Toimistotyöntekijä, kuntayhtymä -500 €
Myyjä, ruokakauppa -300 €      
Myyjä, autokauppa -6800 €      
     
     
Lähde: Ammatti- ja henkilöstöjärjestöt

Lisää Aiheesta
UutinenLääkärille kuusi tonnia viikossa (30.12.2009 11:09)
UutinenOnko näissä palkoissa eniten ilmaa? (21.10.2009 06:01)
UutinenTäällä asuu eniten työttömiä (23.9.2009 06:01)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (98)

Huono 0
Kaikien palkkojen alennusta 30 % kunta- ja valtionalalle vaatii Kansallinen Kokoomus.
Alennusta 30 % , niin hyvä tulee
Huono 9
Ei edelleenkään koske Suomea. Hajotkaa palkka-aleihinne, muu maailma! Suomi näyttää miten porskutetaan.
Olen suomalainennn...
On näitä (lähes) bonuksettomia vuosia ollut ennenkin. Ei mitään nähtävää täällä.
Bob
Huono 2
Onkohan ihan mielekästä ylivelkaannuttaa valtiotamme
ylettömällä lainanotolla?
Tuleva sukupolvi joutuu sen ministeri Jygä Käteisen ottaman suuren velan maksamaan.
Entäpä, jos korkotaso kohoaakin tuonne 10 % tuntumaan? Maksaako Jygä silloin korot omasta rahapussistaan?
Suuri valtionvelka on riski
Tämä palkanalennus on törkeää,kun yritysjohtajat ovat kuitanneet todella suuret bonukset kun yrityksillä menee vähänkin paremmin.Sitä paitsi Suomalaisten palkat on EU-keskitasoa.Tämä on oikeistohallituksen aikaansaamaa,Vanhanen sekä Katainen on politiikallaan näyttänyt tällaiselle kehitykselle vihreää valoa.Nyt olisi saatava Vanhanen eroamaan että hän ei kerkiä ajamaan Suomea konkurssiin.
Rva savosta
Huono 0
Valtion verotulot supistuvat samalla melkoisesti.
Velkaa valtion otettava yhä lisää.
Tutkija
Kannaattaako yritysjohtajien heittää nyt kärrynpyörää ja hurrata, palkka-ale vihdoinkin täällä, pääsiäinen ja joulu samana päivänä. Palkat laskee --> kulutus vähenee --> verotulot pienenee --> valtion kyky maksaa lainansa ja ylläpitää hyvinvointia pienenee --> kansakunta voi huonommin. Palaa ruutuun yksi... Tällä pelillä sitten saadaan pörssikurrsit ja kannattavuus nousuun vai ?
Monopoli
No jopas oli luotettava artikkeli taas kerran. Taattua Taloussanomat tasoa.

Hienoin on tuo taulukon yläreunassa oleva "Näin vuosiansiot ovat voineet pudota". EIkö Erkolla tosiaan ole varaa teettää kunnollista talousuutisointia ?
Huono 1
Hyvätuloisten optioita tulee leikata ja ohjata niitä yrityksen kehittämiseen.Kukaan ei voi olla alallaan niin erinomainen että on ansainnut monen sadantunnen
euron bonuksia tai optioita.
k.tuomela
Missä on johtajat ja hallituksen jäsenet, jotka vaativat joustoja. Kyllä heidän pitäisi olla esimerkkinä ja olla vaikka ilman palkkaa.
Ottopoika
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 10 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -16
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -24
Lontoo
Pilvistä, ja poutaa 1
Ennuste klo 14:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Kumpi teidän perheessänne päättää, millainen auto ostetaan?

12:00OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

10,42-0,19 %-0,02

KalenteriKalenteri

6.2.2012

Saksan tehdastilaukset joulukuulta 13:00  
 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949